Minulla on elämässä suuria kamppailuja. Lähinnä mielen alueella. Mut on niitä muitaki. Esim nyt kamppailen sen kanssa, että tää mun outo epäterveys mutta myös epäsairastaminen vois kehittyä johonkin. Viimeinkin iski nuha päälle, mutta sekään ei kunnolla (!) vaan tälleen pikkasen. Haluisin et tulis kunnon räkätauti ja sit se lähtis pois! Mut ku ei! Junnaa jo monetta viikkoa! Byhyhyy. Se on ärsyttävää, koska vaikuttaa yleiseen jaksamiseen. Huoh.
Sen lisäksi kamppailen mun koiranomistajuuden kanssa. Välillä väsyttää ja turhauttaa liikaa. Kauhistun jatkuvasti minussa kyteviä aggressioita ja vihantunteita. Jokainen koiran kohtaaminen on aina kamppailu, johon tarvisin oikeanlaista päättäväisyyttä ja asennetta ja energiaa. Kamppailu jatkuu.
Mut se kaikkein syöpäisin kuulkaa. Se on se, kun mun pää ei vaan suostu ymmärtämään, että tässä eletään kuitenkin vasta marraskuun puoliväliä. Ei siis vielä joulukuuta. Eikä varsinkaan vielä joululomaa. Mun ajatukset lilluu jo jouluherkuissa ja joulussa ja joululomassa ja niissä jouluherkuissa ja kynttilöissä ja lumessa (missä se on??) ja joutenolossa kaamoksen keskellä. Ja herkuissa. Mutta ku. Sitä ennen olis vielä pari isoa tenttiä ja pari kivankivaa esseetä ja muutamia muita kirjotusjuttuja ja soittopäivää toisella puolella Suomea ja parin viikon kirppisrupeamaa ja onhan näitä.
Mua ällöttää, etten osaa hallita päätäni ja pakottaa sitä elämään aina kyseistä hetkeä. Esim nyt tätä kirjottamishetkeä. Mietteet on kuiteski lähinnä jo siinä, et kohta pitää mennä käymään kirjastolla ja kaupungilla ja syömässä ja sit lukupiireilyä ja sit pyöräilyä viiltävässä kylmyydessä kämpille ja sit taas lenkitystä ja ai niin se junalippu pitäs ostaa huomiselle ja ymmärrätte yskän. Ei. vaan. osaa. rauhottuu. Tai edes kunnollisesti keskittyä siihen, mitä tekee just NYT.
Elän tässä taas vaihteeks jotenki tällasia välipäiviä. Viikonlopun olin Kuopparissa viettämässä iskäinpäivää, ja se oli kivaa ku sai hyvää ruokaa ja oli koiria ja ihmisiä ja silleen, ja huomenna lähden pitkästä aikaa Kangalaan. Ei tässä oo ollu siis ku muutama päivä Jykälää, mutta silti oon ollu koko ajan ajatuksissani jo päiviä edellä. En ymmärrä, että nyt on vasta keskiviikko. Aika matelee, kun sen haluis joutuvan, ja juoksee, kun sen haluis matelevan.
Ja minä se vaan yritän hukassa hyöriä sinne tänne, kun luulen että pitää, vaikka oikeesti pitäs vaan olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti