Jännää ja kivaa ja hauskaa

Viimeinkin viimeinkin viimeinkin! Viimeinkin näin, kun satoi lunta! Oon odotellut sitä. En tajua, mikä tää tällanen talventulo on, ettei nää lumen satamista ennen marraskuun loppua, mutta toisaalta oon sen ansiosta pystynyt ajamaan näin pitkälle syksyä pyörällä. Se on ihan kiva, menee puolet vähemmän aikaa liikkumiseen. Mut kohta pitää taas alkaa ennakoimaan kävelyilyt.

Lumi on kivaa, tulin heti iloisemmaksi. Laitoin pitkästä aikaa mun ihanat Ecco-kengät. Ei ne oo kovin ihanan näköset, mutta ihanat jalassa ja ihanan lämpimät. Nähtiin aamulla kaks joutsenta tojottamassa jäällä. Viime viikolla näin ne vielä uiskentelemassa neljän poikasensa kanssa. Lylleki kävi jäällä pyörähtelemässä aika ennakkoluulottomasti, ei molskahtanu. Mä en vielä ihan uskaltautunu. En ookkaan alle viistoista kilonen.

Olin taas syöpöttelemässä Hämeessä. En tajua, miten aina syöpöttelen siellä niin hullusti. Mut siitä olin onnellinen, kun sain joulukauden ekat itetehdyt tortut! Luumuhillolla ja omenakanelihillolla. Ja siitäkin olin onnellinen, että sain väännettyä typerän esseen leffakurssille, tosin päivän myöhässä, mut kuitenki. Siihen meni kyllä hitsisti aikaa kun ei vaan oikein sujunut vieraalla koneella ja vieraassa ympäristössä. Ja siitä olin onnellinen kun sain olla Halausukkelin kanssa ja sillä on lämmin kaula ja kauniit kädet. Ja siitäki olin onnellinen, kun kiersin sunnuntaiaamuna Lyllen kanssa metsäreitin pellonviertä ja oli kuulas pakkasaamu ja sormia kipristi kun oli pelkät sormikkaat ja heinät oli hullun kauniita kuuraisina mut en ollu tajunnu ottanu kameraa mege ja Lylle spurttaili ihan intona, vaikkei sillä ollu ketään innostamassa tai kirittämässä. Se näytti niin onnelliselta että mä jaksoin taas vähän ruveta uskomaan siihen, että ei sen elämä oo ihan kamalaa mun kanssa.

Henkisesti oli kyllä aika raskas viikonloppu, kun ryhdyin oikein urakalla purkamaan kaikenmoisia tunnepatoutumia ja en vaan kykene ymmärtämään mistä niitä kyyneliä ja sitä räkää oikein riittää. On ihan kivaa, kun on joku, jolle tollasetki voi saada ulos ja joka jaksaa kuunnella. Olisin varmaan ihan pulassa ihan Halausukkelia. Ehkä sen purkautumisen takia oon nyt ollu taas vähän ilosempi tän alkuviikon. Ei tunnu ihan niin toivottomalta. Ei, vaikka torstaina on tentti johon en oo vielä oikein lukenut, mutta pikkuvikoja elämässä.

Tänään tein jotain hyvin jännää.

Soitin ekaa kertaa ikinä viulua mun Jykälän Kämpässä. Se oli vähän outoa. Mutta oli se kyllä tosi hauskaakin. Tuli jotenkin mukava olo. Oli myös jotenki mukava käydä soittoharkoissa pitkästä aikaa. En edes muistanut, miten kivaa onkin, kun osaa jonku soittimen melko ookoosti ja pystyy vaan soittamaan ilman että se on kauhea ponnistus. Vaikka siis onhan se aina vähän ponnistus, varsinki jos joutuu vetämään sooloja ja sit hermostuttaa ku ei oo ihan pro, mutta ei se oo enää sellanen ahdistusponnistus. Hauskaa ja kivaa.