Ompa kivaa olla vaihteeksi taas pitkäaikaisen onnellinen. Mulla on jotenkin sisäisesti ihmeellisen helpottunut olo, varmaan kun luennot oikeastaan jo loppu tältä vuodelta ja vain muutamia kirjotusjuttuja pitäs hoitaa ja enää yks tentti.
Viikonloppu oli oivallinen. Hengasin tyttöjoukkion kanssa ja saunottiin ja rukoiltiin ja nukuin yöni pienessä sopukassa Luka jalkopäässä ja Lyyli patjan vieressä viltillä. Se oli jotenkin hassua. Sunnuntaina oli ensimmäinen adventti (!!!) ja soitin pitkästä aikaa viulua orkesterin kera ja se oli kivaa, ja mikä parasta: kun ulostauduttiin kirkosta, satoi LUNTA! Se oli ihmeellistä. Taivaan Iskällä on paras ajoitus. Iltaan mennessä lunta oli jo ihan hillittömästi ja vieläpä varsin nuoskaista sellaista. Lylle ja minä mentiin ihan sekaisin. Pimeyskin väistyi heti ku tuli valkosta! Iltalenkkeilin typerä virne naamalla ja Lylle osoittautui ehdaksi talvikoiraksi, mitä nyt sen turkki ei ole kovin paksu.
Ehkä ensimmäinen runsas lumi oli senkin takia niin mielen nyrjäyttävä, että se toi jotenkin mieleen viime talven. Lylle oli vielä hirvittävän pieni ja vieras ja outo. Kohta se on vuoden vanha. Mutta kun se hepuloi pitkin kinoksia niin se näytti niin pennulta ja yhtäkkiä muistin taas että se on ollut joskus myös pieni, ei aina tollanen mitä nyt.
Ja sitten ajattelin että no huh huh, kohta olen selvinnyt jo vuoden tätä. En vielä, enhän mä ryhtynyt yksinhuoltajaopiskelijaksi kuin vasta helmikuun puolella, mutta lumentulo toi sellaisen tuntemuksen. Selviämisen fiiliksen.
Ja kohta on joulu ja se on ihanaaihanaa, ollaanhan ilosia kaikki.
1 kommentti:
pitää mittauttaa ajoissa, että tulee yllätyksenä sitten!!!!
Lähetä kommentti