Minulle on ilmestynyt ihmeellisiä kutiavia mollukoita, jotka muistuttaa itikanpuremia, mutta ei ne oikein voi olla niitä. Ensimmäinen tuli oikean jalan polven yläpuolelle. Eilen löysin niitä samasta jalasta jo neljä. Kuvittelin jo sieluni silmin, miten mun oikea jalka saa amputaatiotuomion, ettei tuo outo oire leviäsi, mutta sitten tänään ilmestyi yksi vasemman kyynärpään viereen. Olen hämmentynyt. Mulla on varmaan joku ihonalainen punkki, joka levittelee nyt munia ympäri kehoa ja kohta tunkee toukat ihon alta noista kutinakohdista.
Niitä tekis mieli raapia koko ajan.
Viime päivät oon vältellyt viimisiä kouluhommia ahkerasti keksimällä oheistoimintaa ja tekosyitä, mutta silti kuin ihmeen kaupalla kävin viemässä eilen postilaatikkoon neljä esseetä. Neljä. Jotka oli ihan soopaa ja tylsästä aiheesta, mutta olin niin onnellinen. En uskonut, että ikinä kykenen oksentamaan niitä ulos. Kauan siinä kyllä menikin. Tänään en sitten saanutkaan mitään aikaan, näköjään mieli halusi huokaista. Ei minua enää sillain ahdista, vaikka vielä olis vika essee jäljellä ja se on pisin, mutta se on ihan kivasta aiheesta. Noi neljä ei ollu.
Tajusin yks päivä, että Lyyli on mulla vielä luultavasti sillonki ku täytän kolmekymmentä. Miettikää. Minusta aika hullua. En osaa kuvitella oikein edes ens syksyyn, kun palataan taas kahdenkeskiseen elämään. Saati siis sitten siihen kun täytän kolmekymmentä ja saatan asua ties missä ja Lylle on jo harmaa ja raihnaisa. Luulen, että siitä tulee kärttysä vanhus. Mustakin varmaan tulee.
Mitähän tästä elämästä tulee. Tai mitähän sitä tässä elämässä ylipäätään tekis.
Mutta huomenna tulee ainakin Halausukko ja voin halia sen puhki, vaikka siihen ei kyllä paljon tarvita, kun se on niin laiha.
1 kommentti:
elä ny puhki asti sentään hali, me tarvitaan sitä vielä kuskiks road tripille!
Lähetä kommentti