Karvavappu

Oon ollu hyödyllinen ja hyödytön. Yks päivä lapioin möksällä hurjana hiekkaa ja äippä ja iskä kärräs (joka on alamäen takia kylläki raskaampi duuni ku lapioiminen). Iskä laski et 120 kärryllistä eli noin 2600 lapiollista. Tein siis töitä. Lyyli leikki kukkulan kuningatarta ja Neekun tassut meni jostain syystä verille.

Sitten se hyödyttömyysosio. Yks kurssi roikkuu edelleen ja on roikkunu talvesta asti. 300 sivusta oon lukenu reilut puolet eli kaukana lopusta vielä. Neljästä melko lyhyestä esseestä oon tehny nolla. Haluisin raivostua itselleni kun en voi ryhtyä asiohin ajoissa ja kunnolla, että ne sais alta pois. Mutta toisaalta kapinoin tätä mahassa tuntuvaa ahdistusta vastaan, koska en halua alistua sille. Se vaan vaikeuttaa mun etenemistä ja saan siitä vielä joskus mahahaavan. MRh! Saa lähetellä voimaannuttavia ajatuksia.

Eilen laitoin lakin päähän ekan kerran sitten studiokuvausten. Se tuntui ja näytti edelleen merikapteenihatulta, mutta oli kuitenkin ihan kiva pidettävä. Paistoin lettuja kolmelle pariskunnalle, joista melkein kaikilla oli myös lakit päässä. Trivial Pursuit ei ihan lähteny meidän tyttöjen osalta, mutta yöllinen Twister sai posket punoittamaan ja lihakset venymään ja pylleröt olemaan aina jonkun tiellä. Vappu ihan jees. Oiskohan äipän toinen simasatsi jo valmis. Lylle sekos ilmapalloista, ne oli jotain tosi epäilyttävää, mutta sitten kun se yhden räjäytti ei edes säikähtäny.

En muista, kerroinko ikinä mun karvaprojektista. Kyllästyin aina sheivailemaan kainaloita, joten jätin sen vähäksi aikaa. Ja sitten vähän pidemmäksi. Nyt oon ollut monta monta viikkoa ajamatta, koska rupesi kiinnostamaan, miten pitkäksi ja tuuheaksi kainalot kasvaa jos niitä ei särki. En oikeesti tiedä, koska en oo vuosiin ollu sheivaamatta näin pitkää aikaa. Ihan ihme juttuja oikeesti, ku sosiaalisesta painostuksesta naistenki pitäis olla karvattomia ainakin joistakin paikoin (ellei kaikista, riippuu keltä kysyy). Vielä enemmän mua suututtaa, kun huomaan itse olevani ihan saman paineen uhri: jos mulla on hihaton paita ja olen seurassa ja sitten yhtäkkiä muistankin että hetko, en oo sheivannu, niin tulee sellanen olo että ihan ku olis jotain hävettävää. Miksi naisen pitää tuntea häpeää siitä, että on karvoja siellä missä niitä luonnollisestikin on? Ihan ääliömäistä on tää.
Niinku monet muutki ulkonäköjutut.

Mistä tuli mieleeni, että sekin on ollut kivaa, etten oo meikannu ku pari kertaa muutaman viikon aikana. Se tuntuu aidommalta ja rennommalta. Vaikka oliski törkeä finni keskellä nenää.

Miksei voida kaikki olla rumia yhdessä, niin sitten rumuus menettäisi merkityksen!