Mun edellisestä postauksesta on kymmenen päivää, joka kuulostaa sinänsä tosi vähältä, mutta mun on silti tosi vaikee muistaa mitä siinä ajassa on tapahtunut.
Ainakin Tumpe kävi mut siitäki on jo ikuisuus. Reippailtiin ja hölkkäiltiin ja maalattiin uutta grillimökkiä ja heitettiin molemmat talviturkit 12,5 asteen lämpöiseen veteen. Sitä ennen Herra Hengenpelastaja kaivoi kaksi pelkurikoiraa kivien välistä laiturin alta, kun ne taitavasti onnistui polskimaan rannan sijasta sinne. Tumpe saa aina korjailla mun mokailuja joihin liittyy vettä.
Hoidin viikon kolmea koiraa ja se oli välillä aika rankkaa. Sain koko ajan olla napsimassa punkkeja pois patentoidulla punkinpoimijalla. Oon taas vaihtelevasti saanut hallinnantunteen mun koirasta, mutta välillä se on vähän hukassa. Pitäs jaksaa olla koko ajan kärsivällisen päättäväinen ja rauhallisen itsevarma.
Mun isoveljestä tuli kelloseppä ja ajettiin Maamme Pääkaupunkiin juhlistamaan sitä. Tai siis MINÄ ajoin. Ja sunnuntaina ajoin Helsingistä Purolan kautta Kotkaan ja Kotkasta Tavastilan kautta takaisin lähtöpisteeseen. Yhteensä yli 860 kilometriä kahdessa päivässä ratissa. Opin käyttämään vakionopeudensäädintä, joten en mä tiedä voiko ajamisesta oikein edes puhua, kun autokin oli automaattivaihteinen. 120n motareilla tuli ohiteltua aika paljon matelevia autoja. Heh. Mut en osaa edelleenkään parkkeerata.
Lasipalatsissa sain kasvismenun jälkkäriks sorbettia viinilasissa ja sitten tarjoilija tuli peittämään sen kuohuviiniin. SE OLI JÄNNÄÄ. Ja myös hyvää, yllättävää kyllä. En tykkää kuoharien karvaudesta, mutta sorbetti pehmens ja makeutti sitä sopivasti. Raikasta ja jännää.
Mummi liikuttui kyyneliin asti pelkästään siitä, että me mentiin käymään sen luona. Se oli jotenkin herttaista. Ennen lähtöä se lahjoitti kullekin sille itselleen jo tarpeetonta tavaraa. Se on tehnyt sitä jo monta vuotta. Kai se yrittää hiljalleen jakaa perintöä ennenaikaisesti. Tai ehkä sitä jo tuon ikäisenä alkaa myös huomata, miten merkityksetöntä se tavara loppujen lopuksi on.
Vielä ois yks homma mut ku oon jumissa ni oon vaan jumissa. Nytkin huomaan että kello on jo yli kolme enkä oo saanu mitään kunnollista aikaan. Vaikka tosi tyhmää ajatella päiviä sen mukaan, mitä on saanu aikaan. Miksei vois vaan olla ja nauttia siitä mitä tekee. Äskenkin esim söin hirvittävän kasan äipän ostamia kirsikoita, ekoja tänä kesänä. Onhan sekin aikaansaamista.
Perjantaina alkaa mun ja Lyylin kesäkuunseikkailu. Lähdetään junalla Tampereelle lakkiaisiin ja maanantaina Tumpen pääsykokeiden jälkeen hypätään asuntoautoon ja ajetaan seikkailemaan länteen. Saa vinkata, jos tietää Länsi-Suomesta jotain kokemisen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti