Sade on kivaa, sillon saa kulkea kumppareilla, ja kumppareilla voi kulkea joka paikassa. Tänään tihutti niin paljon että oltiin Lyllen kaa ihan märkiä ja mun naama valui vettä ja paita kastui takin läpi. Parasta.
Pesin eilen pyykkiä pesupähkinöillä. Siitä tuli hyvä mieli. Laitoin seinälle kankaan ja valokuvia. Siitäkin tuli hyvä mieli.
Mun on tehnyt jo monta päivää mieli soittaa viulua, mutta en oo vieläkään soittanut.
Kämppis vei meidän mikron pois, koska pelättiin että se vielä räjähtää joku päivä. Toivottavasti ei räjähdä sen silmille, joka sen nyt otti.
Kävin tämän syksyn ekan kerran kirjastossa ja siitäkin tuli hyvä mieli. Otin sarjiksen, kaksi levyä, neljä leffaa, kolme romaania, lukupiiriin näytelmiä ja kaksi tiiliskiviteoriakirjaa. Nyt täytyisi aloittaa vielä lukutoimi.
Oon kateellinen Halausukolle, kun niiden kämpässä syödään melkein päivittäin yhdessä yhteistä ruokaa ja usein mukana on myös satunnaisia vierailijoita. Se sai sitä paitsi eilen pullaa ja brownia. Olisi kiva muuttaa sopivan kokoiseen omakotitalokommuuniin, jossa olis oma aidattu piha ja iso keittiö. Minulla olisi jo koirakin pihalle juoksentelemaan. Miksi kaikki asuvat hajallaan?
Hämärä tulee jo kahdeksalta ja koska tänään jouduin olemaan syksyn ekan kerran jo kasilta kampuksella, huomasin myös, että aamuisinkin on jo hämärää aika myöhälle. Kohta on jo talvi, tiedän sen. Aamulla kelloradio sulautui kahdeksaksi minuutiksi mun uneen, ennen kuin havahduin. Oli epäilyttävää, että musiikki vielä jatkui, vaikka musiikkinumero lavalla päättyi jo. Epäloogisuus paljasti.
Kävin läpi kaikki viime lukuvuodelta säästyneet kuitit. Minulla oli vielä sekin kuitti, joka tuli siltä kerralta, kun äippä ja iskä oli tuonu mulle muuttokuorman ja käyttäny mut ruokakaupassa. Aika hurja kuitti oli se. Kaapit täyteen. Niistäkin ruuista melko iso osa meni kesän jälkeen roskikseen. Nyt olen viisaampi ja tietäväisempi ja rauhoittunut. Tiedän paremmin, mitä kulutan. Kuiteissa pyöri tosi paljon samoja ruoka-aineita, uudestaan ja uudestaan, vähän eri hintaisina eri kaupoista. Suututti, kun huomasin miten paljon luomukevytmaito on kallistunut. Nauratti, kun huomasin miten paljon olin ostanut kananmunia.
Haluisin tehdä aikahyppäyksen, missä olisin jossain toisessa paikassa yhen pojan kanssa eri elämäntilanteessa. Mutta ei. On elettävä tämä ikävöimissyksy ja opiskeltava ja elämä etenee etenee mutta hitaasti ja haluisin olla jo muualla mutta se on typerää koska kaikella on aikansa ja tämäkin aika voisi olla merkityksellinen jos keskittyisin siihen.
Opiskelutoveri sanoi tänään kirjaston lainauspisteellä, että siitä tuntuu ettei sillä oo enää ollenkaan perhettä kun kaikki on niin hajallaan eikä puhu mitään. Vasta toisessa hetkessä ymmärsin, miten kamalan surulliselta asialta se kuulosti. Mun täytyy ehkä palata aiheeseen vielä. En mäkään ajattele mun perhettä aktiivisesti, mutta jos sitä ei olis tuolla jossain, niin aika hirveää.
En ole saanut tänään juurikaan hyödyllisiä asioita aikaiseksi. En edes sämpyläin leipomiseen päässyt, vaikka suunnittelin. En ole edistänyt opiskelutointa. En mennyt edes hölkkäämään, kun päätin ettei tihku ole siihen optimaalisin sääolosuhde. Vähän hyödyksi olin, kun Kämppis laittoi sen jättimaton taas paikoilleen ja autoin. Mutta siinä se. Ehkä huomenna.
Kun onhan silloinkin päivä ja mahdollisuus vaikka mihin esim mahku olla jälleen yhden päivän hyödytön ja kastua sateessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti