Vuotoja moneen makuun

Mulla on kai joku tarve kokea suuria tunteita. Olen siis kyynelvirtojen toivossa selaillut suuria laulukirjoja ja katsonut West Side Storyn, jossa vähän silmä kostui, ja Rautanaamion (VHS:nä, voitteko kuvitella), jossa silmät ei kostunutkaan vaikka joskus ehkä on kostunut. Leonardo tais olla jotenkin ärsyttävä. Mutta voi mikä riemu, kun huomasin jotain lapsuudessa huomaamatta jäänyttä, eli itse Doctor House Ludvigin neuvonantajana musta kikkaraperuukki päässä! Tosin kaula siltä meni aika nopeasti poikki. Eilen illalla sen sijaan katsoin Babe - urhean possun ja siinä oli kyllä monta kostumiskohtaa. Babella oli ruma tukka. Mut hei, bordercollienpentuja jotka myytiin pois äipän luota, yhyy.

Oon yrittänyt suunnata ajatuksia Jykälään paluuseen eli pakkaamiseen eli pyykinpesuun. Mulla on myös lisää ilokasveja pakattavana, jotka vien sinne, vaikkei niille ole oikeastaan edes fiksua paikkaa. Mutta kasvit saa luvan parantaa mun mielenterveyttä, joten vien ne joka tapauksessa. Tosin ei lähde kovin vahvasti tämä taas, oon onnistunu mädättämään mun anopinkielen. Ainakin osan siitä. Minä kun yritin helliä noita, vaihtaa mullat ja laittaa kaktukset itsenäisiin ruukkuihinki ja kaikkea, mutta tällasta sit käy. Ehkä mulla ehtii olla elämässä muitakin anopinkieliä. Ja sain isoisosiskolta jukkapalmun lahjoituksena, se voi korvata ison kasvin aukkoa. Jos vähän kasvais. Ja orkidean sain Halausukon tädiltä, ettei se kuole yksinäisyyteen tädin itse ollessa Malesian auringossa.

Koska mulla on ollut omituinen olo jo useamman päivän, en oo viitsinyt mahdollisesti pöpöisin käsin turhaan kosketella ympäristöä. En siis oo välittänyt esim keittiön sotkuisuudesta. Nyt kun sitä paitsi lähden katselemaan omaa keittiötä, ei oikein jaksakaan nähdä enää vaivaa. En oo myöskään käyny möksällä, mikä on vähän sääli, mutta pelaan varman päälle. Tänään tosin suhteellisen hyvä fiilis, nenä vain vuotaa. Ei kuin seula. Mutta vuotaa. Ja mitä enemmän kunnossa oon Jykälään mennessä, sen parempi, koska sillon Lyllen ulkoilutus on taas kokonaan mun vastuulla.

Mistä tuli mieleeni, että Lyylistä tuli tänään nainen. Tai narttu? Sukukypsä? Äidikandidaatti? TEINIäitikandidaatti?? Aikuinen? Sovitaan, että koira, jolla alkoi ensimmäiset juoksut. Ihmeeks Cosmo sitä viime näkemällä niin innoissaan yritti pökätä ja lipittää. Iskä osti kotimatkalla sille melko naftit pöksyt. Tulee mieleen pikkubikinit. Neito kulkee selkä kyyryssä ja raahaa pöksyihin verhoutunutta peräsintään mukana kuin jotakin epämieluisaa kasvainta. Olen havaitsevinani jonkinasteista kiintymyksenpuutetta tuota mauttoman pastellinvihreää verisuojaa kohtaan. Viikon päästä yhdeksän kuukautta tämä tyttö. Sehän on ku synnytys? Jos tämä onkin symbolista sille, että nyt yhdeksän kuukauden vanhana pitäisi kohdata maailma jotenkin uudella tavalla ja uutena? Yhteiskuntakelpoinen riittäisi.

Tähän päätteeksi se kaikkein tärkein sitten: minulla on kova ikävä Halausukkoa. Ei siihen oikein muuta voi lisätä. On sadellu, muttei suukkoja. Voih.