Maralle: Ei, en katso iltaisin lätkää. Olen vain tunnollinen ja lasken matikkaa tai teen jotain muuta yhtä tyhjänpäiväistä ja typerää kouluun liittyvää. Jee.
Tänään oli traagista. Minä eilen illalla väsersin sängyssä myöhään jotain tosi-tv:stä englanniksi - jotain yltiöfiksua, voitte kuvitella - että saisin aineen kirjotettua täksi päiväksi. Olin ihan varma, että se OLI täksi päiväksi. En jaksanut yöllä mennä alakertaan tarkistamaan kalenterista.
Jos olisin menny, olisin ehtiny nukkua n. tunnin pidempään. Otti vähän päähän. Toisaalta, en oo kyllä varmaan ikinä kirjottanu ainetta liian ajoissa. Väkerrän sen aina vikana iltana. Jotain tavoistani poikkeavaa siis tässäkin.
Koulupäivä oli melko lyhyt, vain kolme tuntia, MUTTA niistä kaksi matikkaa, joten tuska oli sitäkin suurempi. Liian lyhyet yöunet kummitteli taustalla, koska en jaksanu olla särmänä. Heti kun ruvettiin puhumaan numeerisesta derivoinnista, alko mun silmäluomet lurpsahdella.
Suuntasin taas kirjaston kuunteluhuoneeseen. Kävin kuuntelulistan loppuun, pelkästään suomalaisia säveltäjiä siinä. Sibeliusta, Kokkosta, Klamia, Kuulaa, Rautavaaraa, jotain sellasta.
(Ja tähän väliin huomautuksena, että tää keittiönpöytä on ihan törkeen huono datauspaikka, koska tää on ihan PIKKIRIIKKISEN liian korkee, mutta se oikeesti vaikuttaa. Mun niskat ja hartiat menee ihan jumiin, ja jännitys alkaa säteillä päänsärkynä kallonpohjaan. Oon pitäny läppäriä keittiössä jo ihan törkeen pitkään, en ees muista millon se vakiintu.. Jonkun koeviikon jäämisinä kuitenkin. Teoria sen pohjalla oli, että en dataa niin myöhään, jos kone ei ole ihan sängyn vieressä. Sillon ajattelee, että: "Oon vielä hetken, kun mähän pääsen tästä ihan nopeesti sit nukkumaan!" Jos oon alakerrassa ja sänkyyn on pitkä matka, en voi käyttää tota tekosyytä. No, se oli joskus aikoja sitten. Voin kertoa, että ei ole toiminut. HAH. Ja kaupan päälle vielä tämä huono työasento.)
Sen jälkeen yritin muistella muistiinpanojen perusteella niitä aikasempia biisejä, ja muistin yllättävän hyvin. Kuuntelin uudestään niitä, joiden melodiat ei tullu mieleen. En vaan jotenkin osannu rauhottua kunnolla, niinkun sillon viime lauantaina. Se on tosin ihan normaalia. Tää on tällanen arkifiilis, mikä mulla on aina viikolla. Mitä tahansa teenkin, niin alitajunta kelaa jatkuvasti, mihin kohta meen ja mitä tekemään, jnejne. Viikonloppusin tätä ongelmaa ei oo. En tiedä miks. Mut niin se vain menee. Jotenkin kuvittelen, että sillon on enemmän aikaa, vaikka sekin on vain illuusio.
Koska kello oli vielä niin vähän kun lopetin kuuntelemisen, menin ekaa kertaa elämässäni kirjaston alakertaan lukusaliin. Noloa joo, mutta en oo vaan koskaan käyny siellä. Eikun onko se lehtisali? Onko siellä molemmat? No kuitenkin, se missä on lehtiä ja pöytiä.
Oli kiva istua siellä. Kattelin lasin läpi nuoria opiskelijoita, jotka pänttäsi siellä hiljaseen työskentelyyn tarkotetussa huoneessa, ja sitten luin Hesarin ja jotain randomeja aikakauslehtiä ja sit löysin ihan törkeen hyvän lehden, joku Tähtivaeltaja. Se on Helsingin Science Fiction Seuran lehti ja siinä oli ihan himona kaikkee juttua sarjiksista ja leffoista ja kirjoista ja kaikesta. Rupesin jo miettimään, liittyskö jäseneks niin sais lehdet kotiin aina. Suomen Sarjakuvaseuran jäseneks oon jo liittyny.
Kierreltiin Mirkun kanssa ympäri keskustaa etsimässä asioita ja sitten tuli niin kova nälkä että jo heikotti, joten ostettiin terveellisesti Hesestä ranskikset+dipit+juomat. Syötiin ne toripöydillä, jotka oli siirretty jostain syystä toiselle puolelle toria. Outoa, oon tottunut että ne on AINA siinä Anttilan edessä.
Bussissa nukutti ihan tosi paljon ja nuokuin koko ajan (mun takana ollut mies varmaan ihmetteli, että mitä heiluttelen päätän koko ajan ihan sekopäisesti). Kun pääsin kotiin, niin Neekku oli ihan sairaan ilonen, mikä johtui siitä että sillä oli niin kova tarve ulostaa, että meinas tehdä housuihinsa. Kuvainnollisesti.
Olin niin uupunut ilman sen kummempaa syytä, että otin päikkärit riippumatossa. Se oli ihanaa. Ainut että liikenne vähän mekasti ja varpaita paleli, mut pikkujuttuja sillon ku väsyttää.
Nyt mun toinen jalka on ihan puutunut, kun on pakko istua niiden päällä, että tää ois vähän matalammalla tää pöytä. Mut ei sekään auta. HRAAAAAH
Rupeen laskee matikkaa, jipii. Kello on kymmenen saakeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti