Jännän äärellä

Tänään kävin tsekkaamaan tulevat huudit. Mun huudit. Mun ekat omat itsenäiset itselliset huudit.

Siellä oli, kuinka sen sanoisin, karua ja rumaa ja rumankaunista ja kauniinkarua. Eteinen oli ku mikäki slummi. Rappukäytävä oli aika valoisa ja avara. Kutoskerroksen hissiltä näkyi suoraan mun ikkunaan, joten alasti ei ilman verhoja kannata huoneessa sitten käyskennellä, ellei ole exhibitionisti.
Seisottiin Maijujen kanssa mun tulevan kämpän ovella ja kuiskittiin mutta en uskaltanut tai lähinnä kehdannut millään soittaa ovikelloa. Olishan se nyt ollut jo aika tökeröä, eikö. Hei sori, muutan tänne kahen viikon päästä ni aattelin jos olisin voinu vähän tsekata millasta tääl on. Ja mun kaverilla on sitä paitsi vessahätä.
Joo haha.
Mutta oli se oikeasti jännää ja kummaa. Seistä tulevalla ovella.
Mua vastapäätä on kirjasto.

Aamun vietin ahdistuksessa, kun yritin tunkea kamoja jätesäkkeihin ja vuorata astioita. Iltapäivällä ajeltiin iskän kanssa Jykälään, kun se meni pitämään vastaanottoa. Sain Mailun luokse tavaroita odottamaan h-hetkeä, ettei tarvitse sitten yksin raahata niitä hankalasti, kun porukat on sillon vielä sattumoisin Sardiiniassa.
Pieniä juttuja joo, mutta silti jotenkin paljon helpottuneempi olo. Pieniä askelia, mutta tarpeellisia mun mielenrauhalle.

Mulla on hyvä fiilis.

Vielä parempi olis, jos huomenna saisin teoriakokeen ekalla läpi, niin ai että.

M: "Tuntuuko nyt aikuiselta?"

Ei oikeestaan, mutta viimeinkin ainakin tuntuu, että jotain ehkä oikeesti tulee tapahtumaankin.


PS: Äippä oli ostanut minulle tänään kaksi kattilaa, paistinlastan, pari Reilun Kaupan käsipyyhettä ja vedenkeittimen.  Mulla ei ole hätäpäivää.