Miten saada punnukset tasan

Luin taannoin Kangalassa ollessani ensimmäisen Vuorisen kirjan ikinä, ihan vaan siks kun lupasin joskus Tumpalle. Se tykkää sen tuotoksista. Itse kirja oli melko hirvittävä, tuskastuttava ja rivo ja ärsyttäväkin välillä, vaikka sinne olikin upotettu (päälleliimatun oloisia) hyviä triviaalitietoja.

Mutta.
Siellä oli yks sitaatti, jonka luultavasti muistan tosta kirjasta vielä senkin jälkeen, kun kaiken muun oon unohtanut. Se oli Juice Leskiseltä. "Ei ole väliä, onko ihminen ylipainoinen vai alipainoinen, kunhan on tasapainoinen." Jotain tonne päin.

Tasapaino on jotain, jota kaipaan. Syvästi. Oon miettinyt sitä toistuvasti. Jo ennen tuota kirjaa, mutta myös sen jälkeen. Se tulee minun ajatuksiin leijumaan tyrkylle, mutta se on sumuinen ja sen takia tavoittamaton.

Haluan saada mun mielen järjestykseen. Haluan olla tasapainossa itseni kanssa ja tasapainossa Jumalan kanssa ja sen jälkeen tasapainossa suhteessa maailmaan.

Kyllästyttää ja riipii olla ailahteleva. Musta tuntuu, että oon tullut vuosi vuodelta vaan herkemmäksi. Kyllästyttää ottaa asiat niin vahvasti tunteisiin ja olla jatkuvasti purskahtamaisillaan itkuun ilman sen maailmaa kaatavampaa syytä. Luulis, että kun lähestyy kahtakymmentä pitäs jo oppia pikkuhiljaa ottamaan asiat fiksummin.

Kyllästyttää, että niin pienet asiat horjuttaa minun hataraa tasapainoa. Eikä se ole niille millään tavalla edes vaikeaa.

Ahdistus on palannut mun seuralaiseksi. En kaipais sellasta aveccia. Tai onhan se aina läsnä vaihtelevasti, mutta viime päivinä sen osallisuus on ollut hallitsevampi. Ei siihen ole ymmärtääkseni edes mitään suurta syytä, vaan lähinnä ehkä kaiken "pienen" kasautuma. Kaikenlaiset ajatukset tulevaisuudesta, tästä syksystä, elämisestä yleensä, kyvyttömyydestä ja vajavaisuudesta koiranomistajana, laiskuudesta, saamattomuudesta, rahasta, ja ties mistä muusta jota en jaksa yrittää määritellä. Ne pyörii ja matelee ja rimpuilee ja viivyttelee ja syöpyy mun mielessä ja yrittää saada mut unohtamaan, että elämässä kannattais aina pyrkiä hymyilemään maksasta asti.

Painon kanssa mulla ei ole koskaan ollut ahdistavaa kriisiä. Sen sijaan tuntuu, että koko pienen ikäni olen kärsinyt kriisiä tasapainosta - siitä, että se on useammin hukassa kuin minussa.