Ajoin eilen ekaa kertaa talvella pitkää matkaa ja vielä tuiskusäässä. Ohittelevat autot moottoritiellä pölläytteli tielleni lunta maantiellä vastaantulevista rekoista puhumattakaan. Nukuin edellisenä yönä tosi vähän joten illalla Jyväskylästä palatessa meinasin nukahdella rattiin. Se oli vähän pelottavaa. Myös hyvin täpärä ohitus syöksäytti adrenaliinit suoniin pitkäksi toviksi.
Mutta hengissä ollaan iskän kaa.
...joka siis oli Jkl pitämässä vastaanottoa, joten minä menin matkassa käymään Kämpillä. Tsekkasin postit ja kastelin kukat. Mun ylppärilahjachili kuolee hitaasti mutta varmasti. Olin saanu joulukortteja. En muistanut miten tajuttoman kylmä meidän kämpässä olikaan. Oli hiljaista ja tyhjää. Jääkaapissa ei ollut lainkaan ruokaa. Söin cashewpähkinöitä, suklaata ja teetä. Otin päikkärit, lueskelin, vein kirjoja kirjastoon. Hain yliopistolta novellianalyysin. Menin keskustaan ja näin Maijuja.
Kämpillä käyminen oli mukavaa mutta samalla tositosi outoa. Vähän kuin toinen ulottuvuus. Oon nyt tuntenut olevani aika paikallaan täällä kotopuolessa, ehkä se johtuu noista inisijöistä. Tää on kuin sellanen eristäytynyt saareke, jossa ei (mukamas) tarvi ajatella opistopisteitä ja mitä mä opiskelen ens vuonna. Oi keksikää mulle oivalliset sivuaineet.
Tänään ekaa kertaa kaupungilla piiiitkään aikaan. En ollut meikannut enkä pessyt hiuksia. Meinasin saada slaagin Minnassa kun luulin meneväni Suomalaiseen mutta meninkin Uudistettuun Suomalaiseen. Kauppahallissa äiti osteli herkkujuustoja puheliaalta juustomyyjältä. Leipomossa myytiin mualiman pienimpiä kalakukkoja. Sokoksella yritin löytää uutta kivaa tuoksua, mutta ne hajut sekoittaa pään ja nenän. Näin tuttuja naamoja eíkä alkanut edes hirveästi ahdistaa, kuinka kummaa.
Pentupäivitys: nyt on molemmilla silmät auki, mutta ei ne tunnu niillä vielä kovin hyvin näkevän. Kovasti yrittävät kävelemään ryhtyä, mutta meno on horjuvaa ja kellahtelevaa. Paljon saan nauruja. Ne käynnistää mopoo jos niitä rapsuttaa rinnasta. Pelkään että Lyylistä tulee aggressiivinen eikä se tykkää musta. C'est la vie. (Lyyli ryömi muuten just Cosmon luo ja meni tahallaan sen päälle pakaamaan. Reilu tyyppi. Vaikka kyllähän tollanen ihrakasa varmasti lämmittää.)
Mun hellyys taitaa kaikkia ohjautua sitä paitsi nyt noihin taaperoihin, koska muille sitä ei oikein heru. En esim puhunut tänään puhelimessa yhtään helliä asioita vaan pelkkiä masentavia ja kovia asioita. Tähänkin vois laittaa c'est la vie.
Ylihuomenna aatto. Se on kivaa, vaikkakin joulu on tuntunut tänä vuonna tulevan jotenkin omituisen hitaasti ja... omituisesti. Ehkä siks etten oo hötkyilly yhtään oikein minkään joulujutun kanssa. Saatiin muuten ne laatikot tehtyä, mutta en maistanu niitä vielä. Teloin peukaloni kuoriessa lanttuloita. Verta on selvästi vuodatettava.
2 kommenttia:
Määkin yritin löytää Sokkarilta uutta tuoksua mutta kolmen haistelun jälkeen alkaa jo nenä olla ihan turtunut ja sekaisin niin niitä ei haista enää ollenkaan ja kotona huomaa että ne ranteeseen suihkitut kivat tuoksut haiseekin vanhalta vaniljaiselta mummolta.
Huh miten vaikeeta.
Elä muuta sano!
Sitten se eka haju vielä huijaa, koska se ei oo se sama joka jää haisemaan pitkäks aikaa.
Lähetä kommentti