Suuri Synnytysponnistus

Viime viikko tuntuu überkaukaselta. Viime perjantaikin tuntuu olleen ikuisuus sitten. Se johtuu ehken siitä, että vasta tänään tulin Jyväskylään ja se tuntui aika kummalta.

Ja siitäkin se johtuu, että nyt on astuttu ihan uuteen elämänvaiheeseen kuulkaa!

Kerron teille jännityskertomuksen, joka ei sovi heikkohermoisille koska se sisältää gorea ja sellasta.

Neekulla alko supistukset viiden jälkeen eilen. Ne jatku sarjoina koko illan ja minä olin jo ihan että voi ihme kun kestää. Illalla, joskus vähän ennen puoltayötä, se alko toden teolla ponnistella, vaikkakin oli vaikea erottaa raja ponnistuksen ja supistuksen välillä. Jossain vaiheessa alko näyttää jo tosi tukalalta, kun toinen vaan ähisi, mut mitään ei tapahtunut. Joskus aiemmin illalla se oli ruiskauttanut supistusten päätteeksi limasuihkun, mutta siinä kaikki.
Me mietittiin, että onko sillä joku tukkeena kun ei ala kuulua pentua ja iskä yritti tutkia sitä, jos vaikka pentu olis jotenkin väärinpäin. Minä silittelin Neekun päätä niin en ite nähny, mutta kuulemma jalat näkyi reiästä, mutta ne ei liikkunu mihinkään. Loppujen lopuks soitettiin päivystävälle eläinlääkärille, kun supistukset taukos ja jalat oli edelleen synnytyskanavassa.
Klinikalla lääkäri kiskoi vaivoin jumittuneen pennun ulos. Järkytyin, miten suuri se oli. Se oli niin iso, ettei se ollut kunnolla mahtunut ulostautumaan, tai sitten supistukset ei vaan ollu ollu tarpeeks voimakkaita. Nro 1 oli ollu jo niin kauan jumissa synnytyskanavassa ja sikiöpussi rikkoutuneena, ettei se enää eläny.
Meni ehkä pari minuuttia ja sit Neekku kiljas yhtäkkiä hullun kovaa. Siltä purskahti hirvittävä satsi verinesteitä pöydälle ja sekunnin päästä perässä mätkähti pentu. Se tuli ulos ku raketti. Rääkäski heti ku sai niin kunnon tällin pöytään osuessa. Kovasti oli selvästi ollu tulossa, mutta Jussi (Kirde nimes) oli ollu tukkeena.
Neekku oli melkein shokissa, varmaan säikähti niin paljon ja vieraassa paikassa ja varmaan kivutkin ihan kohtalaiset. Se vaan tärisi surkeana eikä noteerannu pentua. Sille levitettiin lattialle huopia joille se kävi makaamaan ja tosi pikku hiljaa rupes huomioimaan poikasenkin, kun se rupes lutkuttamaan tissiä.
Kolmas pentu sujahti ulos melko vaivattomasti lattialla maatessa. Sitä Neekku tajus jo nuolla ja purra napanuoran poikki ja tais syödä istukankin. Sitten pikku-uros ja vähän tukevampi narttu vierekkäin kömpi rinnoille ja inisi ja kitisi ja päästeli ihmeellisiä ääniä.
Neekku kävi röntgenissä, missä näkyi vielä yks syntymätön pentu. Se oli vielä melko kaukana, ja Neekku sai vähän dopingia, että supistukset lisääntyis ja tulis voimaa ponnistaa. Kovasti se yrittikin, ja purskautteli pariin otteeseen synnytysnesteitä huoville, mutta ei riittäny. Vika pentu oli kaikkein isoin, niin iso ettei eläinlääkäri saanu sormia sisälle auttamaan. Se jätti ehti kans olla synnytyskanavassa jo tosi pitkään ennen ulostuloa ja senkin pussi oli menny rikki. Syke oli hirmu heikko, ja vaikka lääkäri yritti elvytellä ja anto jotain piristettäkin, niin se ei toennu. Sen Kirde oli ehtiny nimetä Toivoks ja siitä olis kyllä tullu hirmu nätti ja hieno: valkosia juonteita rinnassa sydämenmuodossa ja jokaisessa tassussa eri verran valkosta myös; toisissa pelkät varpaat, toisissa yli ranteen.
En muista tarkkoja painoja, mutta vika uros oli yli 370g, ensimmäinen 344g. Vertailun vuoksi: eloonjäänyt uros oli oikea rääpäle niihin verrattuna, 199g. Kolmantena tullut narttu tais olla 288g.

Voin kertoo, että oli pikkasen sydän kurkussa siinä vaiheessa kun istuttiin autoon ja lähettiin ajamaan. Vaikea tietää, miten olla, kun ei ymmärrä noista asioista mitään eikä tiedä minkä voi katsoa normaaliksi ja minkä huolestuttavaksi.
Onnistuin hei kuitenkin olemaan itkemättä!

Ei oikeastaan edes sureta hirveästi, varmaan sen takia että oon niin ilonen kun emolle ei käyny mitään ja että vielä tänään kotoa lähtiessä oli kaks piipittävää sokeaa ja kuuroa rottaa lattialla möyrimässä. Totta kai olis ollu hienoa, kun olis tullu neljä erilaista vertailukohdetta Neekun ja Ransun romanssista, mutta elävä elämä on just tätä.

Edelleen kyllä hämmentää nuo pentuloiden kokoerot. En tiedä, miks ne oli kasvanu niin eri kokosiks. Ei olis kannattanu.

Kun pääsin tänään Kämpille tiedostin miten tosi väsynyt oon. Henkisesti, koska nyt jännitys alkaa laueta, ja fyysisesti, koska toissa yö meni varsin pätkittäin ja viime yönä pääsin nukkumaan vasta viiden jälkeen. Enkä tiedä, osaanko vieläkään kunnolla käsittää mitä kaikkea onkin tapahtunut ja mitä se tarkottaa tulevaisuuden kannalta.
Ehkä sit, kun lauantaina meen takasin Kuopioon pitkälle joululomalleni ja ryhdyn vahtaamaan pentuloita kunnolla. Tai sit kun Cosmo ja toistaiseksi nimetön tyttö (heitelkää nimiehdotuksia!Mirde käyttää työnimeä Rauha ja Kirde nimeä Jane...) alkaa olla luovutusikäsiä ja persoonallisuuksia ja koirannäkösiä.

Neekusta tuli emonen ja sillä on kaksi vaavia!

Miettikää sitä.

ja miettikää sitäkin, että kahden kuukauden päästä levittelen ehken sanomalehtiä ympäri huimaa neliömäärääni ja ravaan hissillä Slummin takapihalla pissittämässä uutta perheenjäsentä.

Voi miten kummaa!


Kuvia tulee sit joskus kun joko laitan toisten kameroilta tai saan omani akun kuntoon..