Välillä havahdun siihen, miten täydellisen tylsä ihminen olen. Esim tänään. Eritoten Kuopiolla on muhun sellainen vaikutus, etten mee mihinkään enkä nää ketään ellei ne itse ehdota, loisin vaan porukoilla sukkahousuissa ja teen ei-mitään. Ja vaikka olisinkin jossain tai jonkun kanssa saatan silti kaivata omaan seuraani. Olen myös rasittava. Jos joku on sotkenut, en osaa olla valittamatta. Varsinkin keittiössä. Mulla on varmaan jonkunasteinen pakkomielle järjestyksessä olevasta keittiöstä. Jos hella on paskainen ja tiskipöytä täynnä likasia astioita ja ruokapöydän tuolit miten sattuu ja sanomalehdet levällään, en osaa rentoutua. Ja muidenkin täytyy kuulla se totta kai, enhän minä nyt neuroosiani voi potea yksin.
Mutta toisaalta taas, en tiedä millä se elämä sitten pitäisi täyttää. Just nyt musta olis aika ihanaa, jos omistaisin sisäisen tarpeen touhuta koko ajan jotakin, esim leipoa ja laittaa ruokaa. Se ei tuu multa sisäsyntysesti, vaan mun täytyy suunnitella sitä erikseen. Mutta esim datailua ei tarvi suunnitella, vaan sen vaan tekee, mistäköhän kummasta tämäkin johtuu?
Olis myös ihana, jos vaan kykenis laulamaan täysillä millon vaan missä vaan. Mutta ei. En intoudu siihen, jos samassa tilassa on joku muu ihminen. Kykenen siihen vain yksin, eikä niitä tilanteita kovin usein tule.
Ja joo, tämä valitus on oikeasti ihan turhaa, koska ei mua edes haittaa, vaikka olen tylsä. Tykkään itestäni silti. Kuinka narsistista. Tykkään siitä, että vaikka joissain asioissa olen melko vietävissä, niin silti osaan pitää oman pääni niissä asioissa, joista tiedän mitä mieltä olen. Tykkään siitä, että voin tykätä just niistä asioista mistä luonnollisesti tykkään vaikkei kukaan muu niistä tykkäiskään, ja toisaalta dissata niitä asioita mitkä herättää dissaustarpeen.
Mulla on vielä muutama päivä jäljellä, jotka voin edellisten tapaan tuhlata pentuloiden hoivaamiseen ja leikittämiseen, Zuma-addiktioon, leffoihin ja yleiseen toimettomuuteen. Tiistaiaamuna pitää hypätä bussiin ja käydä kaupassa täyttämässä jääkaappi ja mennä luennolle. Ja se on ihan kivaa omalla tavallaan, mutta silloin en voi enää syyllisyydentunnotta tehdä näitä asioita, joita teen näinä päivinä. Se on sitten arkea taas ties minne saakka.
Vaikka eipä sillä, etten haluais osata tykätä ihmisistä enemmän ja olla niille kivempi. Täällä se vain on jotenkin vaikeaa. Kuopiolla on muhun passivoiva vaikutus.
Eilen oli elämäni pisin sähkökatkos taajamassa ja tuli taas mietittyä, miten riippuvaisia me ollaan sähköstä. Onneksi joulun jälkeen oli paljon kynttilöitä ympäri taloa ja iskän otsalamppulahjateemakin tuli tarpeeseen. Näin myös tyttelöitä ja pelasin lautapeliä, vaikken olis jaksanu, mut sit se olikin ihan kivaa.
Voi miten vanhaksi ja laiskaksi sitä itsensä tunteekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti