Torstaina shoppailu jäi tyngäksi, mutta oltiin porukalla kylässä nuorekkaalla perheellä. Minua lahjottiin kuivatuilla sienillä ja lainalevyillä. Pienempi Neiti ilmoitti, että minulla ja Tumpalla on "tämän pöydän pituinen matka kihloihin". Minua nauratti. Turvasanamme oli banjo. Saatiin kanttarellipiirakkaa ja tuoreita torttuja. Nähtiin miehekkäitä prinsessoja. Luin iltasadun. Sain musavinkkejä. Yöllä katsottiin maailman huonoin elokuva, koska joku eräs oli sitä mieltä, että se oli tosi hyvä ja hauska. Genre oli muka komedia, mutta oikeasti se oli shit, Maijuja lainaten. Sen jälkeen piti katsoa tökeröä harlekiinihömppää, ettei jäis niin paha mieli.
Perjantaina vaihtui vuosi ja syötiin perinteiset uudenvuodentortillat. Käytiin jäällä vaikkei ollut raketteja. Tuomo ei suostunut kaatumaan lumeen. Maijun varpaita paleli. Syötin pentuloille ekan kerran kiinteää ruokaa. En tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta, enkä oo tehnyt vieläkään. Pitääkö niitä tehdä?
Lauantaina istuttiin leffateatterissa eka rivillä kattomassa Rare Exports. Se oli yllättävän hyvä, hauska ja piinaavakin. Huvitti kymmenet alastomat vanhat miehet lumessa. Kuuntelin matolla Joose Keskitaloa. Äiti luuli sitä Turusen Eskoksi, mikä nauratti kovin. Yöllä katottiin Koston mausteet, eli siis taas harlekiinihömppää, mutta se oli ihan oikea elokuva ja kiljuin pitkästä aikaa spontaanisti jännityksen lauetessa. Sain paljon suukkoja ja sylityksiä.
Sunnuntain koittaminen ei sinänsä ollut mikään riemun asia, koska illalla saattue lähti taas ajelemaan etelään. Mutta sitä ennen saatiin kardemummaista pannaria ja nauraa pentuloille paljon. Ne kävelee jo tosi hyvin, ottaa jopa tanssiaskelia, haukkuu ja murisee ja pissii välillä paperillekin eikä vaan pyyhkeelle ja kokeilee puhkeavia hampaita sormiin ja tuijottelee ymmyrkäisillä silmillä ja läpsii tassuilla.
Mulla on ollut hyvä loppuviikko. En osaa edes kuvitella, että jo viikon päästää pitäisi lopettaa tyhjäntoimittaminen ja palata Jykälään elämään sitä oikeaa elämää. Mitä kummaa.
Itse vuoden vaihtuminen ei tuntunut oikein miltään suoraan sanottuna. Viime vuodenvaihde tuntuu tositosi kaukaselta. Kun rupee ajattelemaan, niin tää vuosi tuntuu ennätyspitkältä.
Vuonna 2010 nimittäin
olin vielä abi, joka ryhtyi lukemaan kirjotuksiin
olin menkoista sairas penkkaripäivänä, mutta silti handlasin
en ylittänyt itseäni kirjotuksissa, mutta suoriuduin tarpeeks hyvin
ahdistelin hakuasioiden kanssa
ahdistelin pääsykokeisiin lukemisen kanssa
ahdistelin rakkausasioiden kanssa
meinasin seota keväällä
mutta en sitten onneksi seonnut
sain laulaa keväällä paljon
pääsin ylioppilaaksi
pääsin yliopistoon
pääsin tyttöystäväksi juhannuksena
täytin puoli vuotta tyttöystävänä
kävin ekaa kertaa Porissa
kävin Lapissa vaeltelemassa
kävin Jäämeren rannalla
pidin vauvaa sylissä
muutin ekaan omaan kämppään
sain lähtöä edeltävänä aamuna ajokortin
maksoin ensimmäisen vuokran ikinä
en opiskellut kovin paljon, tai ainakaan yhtään liikaa
tapasin paljonpaljon uusia ihmisiä
tulin osaksi tyttöjen solua
maistoin raakamaitoa
esitin Neitsyt Mariaa ekaa kertaa ikinä
seurasin koiran synnytystä
todistin kuinka Neekusta tuli Emonen
päätin saada perheen lisäystä Lyylistä
Ihan älyttömän paljon kaikkee. Ja vielä kaikkee ISOA. Silti musta on tuntunu jo joku puol vuotta tosi rauhalliselta. Ei ehkä noin pintapuolisesti jatkuvasti, mutta sellainen yleisolo. Oon ollut tosi onnellinen ja tosi rakastettu ja tosi siunattu, enkä osaa olla siitä mitenkään tarpeeks kiitollinen. En tiedä, kuinka paljon olen kehittynyt ihmisenä ja persoonana vai olenko lainkaan vai olenko mennyt jopa takapakkia, mutta ainakin yritän oppia koko ajan elämästä uutta. On eri asia kuitenkin ymmärtää jotain kuin laittaa ymmärtäminen käytäntöön.
Mulla oli hyvä vuosi kaikesta huolimatta.
Ens vuodesta tulee jotain ihan uutta.
(huomatkaa pieni möykky sylissä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti