Ei ihan kaikki muumit laaksossa

VAU mikä sää ollu koko päivän!

Musta on aina jotenkin villiä, kun luonto muistuttaa täällä Perähikiä-Suomessakin vähän siitä voimasta, mikä sillä on. Kun ei Suomessa oikein tapahdu mitään julmettuja luonnonmullistuksia. Sen takia tällanen syysmyrskyn tapanen on ihan piristävä oikeestaan.

Aamulla bussiin juostessa sateenvarjo käänty ympäri ja meinasin välillä mennä melkein kumoon tuulesta (olenhan niin pieni ja hento, uhuhuuu, joo lål). Sontsa myös peittää tehokkaasti näkökentän, kun sen kulmaa pitää siirtää tuulensuunnan mukaan. Sitten ei huomaa tulevia autoja. Öhm. No, onneksi olin kävelytiellä, niin kuski tajusi jarruttaa.

Puolitoista viikkoa minun täysi-ikäisyyteen! En minä tiedä, miksi siitä nyt piti ilmottaa, mutta kirjotin nyt kuitenkin kun tuli mieleen!

Se on kyllä omalla tavallaan vähän ahdistavaa, kun se on sellanen rajakohta. Taitekohta. Sellanen, että jostain syystä suodaan yhtäkkiä uusia vapauksia ja oikeuksia - mutta samalla saa aimo annoksen vastuuta omakseen, eikä kaikkea anneta enää yhtä lailla anteeksi, koska on täysi-ikäinen.

Mutta ei vielä siitä sen enempää, ei sen aika ole ihan vielä.

Ei tee oikein mieli kirjottaa, kun on paha olla. Katoin äsken Hotelli Ruandan. En tie ootteko nähny sitä, mutta kannattais. Minä meinasin puolivälin jälkeen ruveta jatkuvasti itkemään. On vaan jotenkin niin käsittämätöntä, miten hulluja ihmiset on, ja miten järjettömille asioille voidaan keksiä perusteet. Vaan sen takia, että belgialaiset siirtomaaisännät päätti joskus jakaa Ruandan kansan tutseihin ja hutuihin. Sitten monen sadan vuoden päästä ne jäljet näkyy vieläkin.

Se leffa siis kertoi Ruandan kansanmurhasta. Ja kaikista käsittämättömintä on se, että ne asiat on ihan lähihistoriaa. Viime vuosikymmennellä! 1994 saakeli.

Mikä ihmisiä vaivaa kun ne kykenee niin kamaliin asioihin?