Sitä paitsi oli huvittavaa kuunnella noiden eläkeläisten juttuja. Ne on kaikki jotenkin niin symppiksiä, hirmu hymyileväisiä ja sympaattisia. Meidän viereinen pappa puhu koko ajan vaan kuolemasta, että "kun ei sitä ikinä tiiä millon sitä viimisen kerran pääsee" tai "ei sitä koskaan tiiä jos ei vaikka nää seuravaa kessää". Erittäin mieltä ylentävää siis. Saatiin kuulla myös erinäisten vaivojen erittelyä. Mikähän se on se ikäkynnys, millon yhteiset puheenaiheet rupee painottumaan lääkkeisiin ja leikkauksiin ja vaivoihin?
Konsertti meni ok hyvin, tilat oli hienot, lippuja myytiin kuulemma 160 joten oli siellä ihmisiäkin, vaikka sali näyttikin vähän vajaalta. Saatiin ilmaset ruuat (ja bussikyyti) ja keikkapalkkio. HIHIHIHIH huippufiilis kun pystyy tienata omaa rahaa - ja vielä jollain jutulla, mitä kaikki ei osaa.
Hämmentävä olo kyllä, kun eilen tuntu jo ihan sunnuntailta, mutta se onkin vasta tänään. Paluumatkalla iski kaiken lisäks järjetön väsy.
Mutta ei järkee miten ihana fiilis, kun on LÄKSYTÖN viikonloppu! En muista, millon viimeks on ollu tällanen hetki: ei mitään läksyjä, kaikki lähitulevaisuuden koitokset takana päin. Ei tarvi opiskella, ei tarvi lukee kirjotuksiin, ei tarvi stressata tulevaa soittoa. Ihana ilta. Vaikka väsyttää. Voisin vaikka räväyttää ja kattoo jonkun leffan tai vaikka KAKS.
S: "No oho, onkos se jumissa?"
O: "Joo, pitää vähän venytellä."
S: "No eipä tuo ihmekkään. Tulleekos teille hartiavaivoja ku soitatte?"
O: "Joskus joo jos paljon soittaa."
S: "Joo, minä oonki kuule kuullu että viulisteilla voi tulla sellasta, joo-o. Teidän pitää kato käskee nuo teidän pojat hieromaan teitä!"
1 kommentti:
hajosin viimeiselle
Lähetä kommentti