Mitä se teille kuuluu..

Huomenna mun pitäs päteä epsanjaa ja pitäs soittaa kaks tangoa tulisen tunteellisesti ulkoa pianon kanssa. Onneks vasta harkat, mut kumminki. Molemmat koetukset tuntuu just tällä hetkellä jotenki tosi epätodellisilta ja kaukasilta, vaikka ne tapahtuu huomenna.

Mä oon jotenki ihan pihalla jatkuvasti, mitä aikaa elän. En osaa ajatella eteenpäin, oon jo liian jumiutunut ottamaan päivän kerrallaan.

Niin ja siitä epsanjasta ei kyllä oo tällä panostuksella todellakaan kovin korkeet tavotteet saati odotukset, mutta ei se haittaa. Ainakin kirjotan sen. Kai seki jotain on.

Eilen hämmennyin kun Mailu törmäs ovesta sisään kesken mun aamupalan. Oli kyllä mukava nähdä pitkästä aikaa, niinku Tumppaakin, mutta sattuneesta syystä ei ollu jotenki hirveesti aikaa oikeesti vaan hengailla ja olla, ja lisäks en jotenki osannu keskittyä mun ystäviin kun ensin yritin lukee epsanjaa, sit yritin selvitä n-illan musavuorosta. Ja jotenki vaan. Että anteeks nyt, ootte oikeesti ihania ja parhaita, minä vaan oon tälläne pylly putkiaivo.

Mua vähän turhauttaa, kun muutun aina niin hermostuneeksi jos pitää nousta lavalle, varsinkin (lähestulkoon) yksin. Tuntuu turvattomalta ja... niin, hermostuneelta. Sit se hermostuneisuus painaa kurkkua eikä ääni kulje, enkä saa sitä kulkemaan kun rupeen miettimään liikaa ja sitten kuulen että falskaa, mutta en hallitse ääntäni niin hyvin että onnistuisin ne epäpuhtaudet korjaamaan. Turhauttaa, ettei vaan osaa levätä siinä laulussa ja olla ajattelematta mitään muuta ja vapautua ja hymyillä.
Mutta toisaalta, minä oon vaan kanava, ja sit kun oon käytössä ei oo enää minun vallassa, mitä merkitystä sillä on vai onko mitään.

No, laulusta viis, tänään lämmitti tosi paljon kun Henkka tuli kiittelemään biisivalinnoista. Se oikeesti hölli, koska pyrin valitsemaan setin niin, että se olis oikeenlainen tohon iltaan. Parasta, että edes joku koki sen hyvänä juttuna.

Tästä hetkestä en tykkää: ulkona on harmaata ja lumi alkaa näyttää rumalta ja on märkää ja tihuttaa vettä ja sulava lumi oikeesti haisee pahalta. Epämiellyttävältä. Tää on ruma ja ikävä hetki keväässä, mutta sen yli on pakko päästä. Ja kyllä mä pääsen.

I: "No ootko sä nyt kattonu, tuleeko sulla pääsykokeisiin luettavaa?"

O: "Öö, kysytkö uudestaan ens viikolla."

Ä: "Orvokki aikoo kato miettiä näitä vasta viikon päästä."
I: "Ai jaha."

Ja tämä keskustelu käytiin aamuna, kun olin lähdössä ylppäreihin. Tahditonta, jos multa kysytään.

Oon saanut osakseni jo ihan liikaa kyselyitä ties keltä sukulaisilta ja muilta tuttavilta ja randomeiltakin, että no mitäs nyt sitten oot aatellu, ai et oo vielä aatellu, vai niin ja sit ne nauraa osaaottavasti. Hrr. Jättäkää mut rauhaan, mitä se teille kuuluu jos en kykene pohtimaan yhtä monia asioita kerralla niinkun muut pystyy, mitä se teille kuuluu jos en tiedä mitä haluan tai minne haluan tai haluanko yhtään mitään, mitä se teille kuuluu jos oon huono tekemään päätöksiä.

Tänään on taas vaihteeks ruvennut itkettämään jo kahdesti. Eikun oho, toisella kerralla rupesinki. Taitaa taas olla tulossa herkän sentimentaalinen sunnuntai.


Tänään musana Mailun vinkkaus: The Reign of Kindo