Räkäistä makaronimatikkaa

Yön aikana minua oli siunattu nuhalla. Tähän päivään on siis vaihteeksi sisältynyt tukkoista ääntä ja nenäliinojen suurkulutusta. Ei haittaa, kunhan tämä ei tästä mikskään oikeaks taudiks kehittyis.

Aamulla piti lähteä liikenteeseen ilostuttamaan Jarppaa huonosti harjotelluilla soittoläksyillä.

J: "Orvokki on hyvä tyyppi sillon kun se ärsyyntyy!"

Jaksoin jostakin ihmeellisestä impulsiosta kierähtää vaatekaupassa ennen kotiinpaluuta ja mussa heräsi omituinen mielihalu shoppailla. En muista, millon viimeks olisin kasannut hullusti vaatteita syliin ja sulkeutunut kaikessa rauhassa sovituskoppiin. Siitä on todellakin aikaa. Ja nyt tuntuu siltä, että haluuuun. Tililläkin olis vielä rahaa kaiken lisäksi, joten tämä saattaa olla vaarallista. En vaan tiedä, minä päivänä jaksaisin mennä toteuttamaan tämän yhtäkkisen mielihalun. Nyt kattelin vaan, että oi toi ois kiva ja toi, tota haluisin testata.

Välttelin matikan alottamista koomaamalla olohuoneen lattialla. Sain todistaa vaihteeks Neekun ruokailuhetkeä (ylösalaisesta vinkkelistä) - tästä jännempään ei pääse.

Pakko selostaa, koska kaikkia varpilla kiinnostaa: sehän menee siis niin, että ensin Nera tuo yhden nappulan olohuoneen matolle. Se menee makuulle, vaivalla puraisee nappulan halki ja rouskuttaa poissaolevana. Sitten se jäkittää vähän aikaa paikallaan ja kääntyy yhtäkkiä takasin keittiöön. Hakee kolme nappulaa. Menee makuulle. Syö ne. Jäkittää, nousee terävästi ja hakee viis nappulaa olkkariin. Pudottaa ne lattialle, tällä kertaa jää seisomaan. Syö ne. Sitten palaa keittiöön ruokakupille ja viimeinkin jää mutustamaan loput nappulat sinne.

Ja siis kaava on hienoisilla variaatioilla lähestulkoon aina tällainen.

Tiedän, oli hullun jännää. Vielä jännempää oli maata lattialla seuraamassa tätä.

Mun nenä on väsynyt niistämisestä.

Kokkasin tänään äipän kanssa makaronilaatikkoa. Siinä oli jostain syystä jotain tosi söpöä. Osittain varmaan sen takia, että en oo turvautunut äitiin ruuanlaitossa lähestulkoon ollenkaan yli kolmeen vuoteen. Mitä nyt alkuvegeilyaikoina konsultoin jotain tyylin paistuuko porkkanat vai parsakaalit nopeemmin. Vastaukset oli kuitenkin niin epämääräsiä, että oli helpompi opetella itse.

Joka tapauksessa, tänään opettelin tekemään makaronilaatikkoa soijarouheella. Joo, tiedän, oon ollut kolme vuotta lihattomana, mutta en oo koskaan aijemmin tehnyt kyseistä ruokaa. Enkä kyllä makaronilaatikkoakaan, että sen puoleen. Yhtäkkiä vaan tajusin, että jos muutan pois, niin en osaa tehdä makaronilaatikkoa, koska en oo koskaan vaivautunut kysymään äipältä, miten homma oikein toimii. Sit me tehtiin rinnakkain, se noille jauhelihalla ja mä itelleni soijalla.

Nyt tiiän, mitä mausteita, miten kuumalla uuni, miten pitkään annetaan kypsyä. Vohou.

Se oli hassu hetki.


Tässä tämän päivän nopeasti nälkään väsätty lounas

(ei, ne eivät ole kärpäsentoukkia vaan pinjansiemeniä)

ja tässä se paljon puhuttu päivällinen. Tosi esteettistä joo, mutta ehkei toi oo ylipäätään ruoka sieltä kaikkein esteettisimmästä päästä. Se maistui ihan makaronilaatikolta, eli onnistuin yrityksessä.

Meininki on ollut tänään vähän rään määrän mukaista. SIITÄ HUOLIMATTA(!) sain kerrattua yhteensä kolme matikankirjaa. Uskomatonta. (Vaikka siis, keskittyminen oli varmasti alusta loppuun täydellisen kympissä..) Huomenna jatkuu, tosin tuskin yhtä suurella tempolla. Vois taas hissaakin vähän yrittää sitä paitsi.

Oli hämmentävää selailla vanhoja vihkoja. En melkein kyennyt uskomaan, miten paljon ja miten pitkiä ja vaivalloisia laskuja jaksoin joskus väkertää. Sillon ykkösvuonna sain matikasta vielä flow-kokemuksia. Sen jälkeen ne onkin ollut harvassa.

Halluun uudistaa mun seinätaiteen.

Ei liity mihinkään, mutta olin aika melkoisen ilonen äsken, kun tsekkasin tän kevään uskonnonkysymykset. Onneks kirjotin syksyllä ja onneks ei tarvinu uusia. HUh.

Niin ja raivostun kohta näihin Spotifyn mainoksiin, kun ne on joko jotain kuolettavan ärsyttäviä YLEX:n mainoksia tai sit jotain AMKien hakupropagandaa. Menkää POIS. En jaksa KUUNNELLA teitä.

Tumppa sano eilen, että se tykkää lukee mun merkintöjä, joissa oon ilonen. Eihän siinä, tykkään mäkin kun oon ilonen, mutta en tiiä miks näistä kaikista postauksista tulee nyt järestään tällasta apaattista jauhantaa. Ehkä nyt on taantuma, enkä oo vielä ehtinyt saavuttaa nousukautta. Sitä odotellessa, sietäkää.