Minua ahdistaa.

En muista viime yön unista taaskaan yhtään mitään, mutta tämä jäi mieleen: olin puoliks jo hereillä, kun näin unta (jos sitä voi uneks kutsua), jossa oli tyttö ja poika.
T: "Minä en ole romanttinen."
P: "Herääminen on aina romanttista."

Sitten aukasin silmät ja venyttelin ja mietin että mitä ihmettä.

Taivas oli muuten ihan hurjan sininen. Se näytti ihan siltä, että olis pitäny heti lähteä ulos Neekun kanssa. Siellä on tosin -15 astetta. No mut lähen kohta.

(Iskä oli paistamassa keittiössä kananmunia, kun tulin alakertaan, ja sain kaks. Ne oli liian suolasia ja oisin ite paistanu kypsemmiks. En viittiny kommentoida, kun toi aina hermostuu, jos sille sanoo.)

Mutta tärkein asia, mistä piti jo eilen kirjoittaa kunnes juutuin tekemään kaikkea muuta paitsi blogaamaan, on se, että mua ahdistaa. Malle lähetti viestin, jossa se pyys mua taas järkkäämään ylppäbändin, ja tällä kertaa Eelimin Temppeli24h-häppeninkiin. Ja vaikka se onkin vasta 6.helmikuuta perjantaina, niin heti iski sellanen kurkunkuristus.

En tiedä, mikä mua eniten siinä häiritsee. Mut esim se, että vaikka Malle tuntuukin hirmu 'hurskaalta' aina kaikessa, niin en jotenkin usko, että se kuitenkaan on Jumalalta rukoillut ja saanut viestin että "Pyydä Orvokkia!". Tai mistä mä tiedän. Mut en usko. Enkä kehtaa kysyä. (Voi olla vahingollista kirjottaa se ees tänne, koska yön aikana tähän aamuun mennessä täällä on käynyt jo kymmenen ihmistä laskurin mukaan, eikä mulla ole mitään hajua, että keitä te ootte, kun ette jätä kommenttia. Ei kai se nyt niin suuri vaiva olis, jos kerta vaivaannutte lukemaankin? :D)

Luulen, että se pyytää mua vaan siks, koska se tietää kokemuksesta, että jos lupaudun johonkin niin sitten pidän lupaukseni ja hoidan sen homman. En tee ohareita.

Mutta vaikka se muiden silmissä näyttääkin vain 'homman hoitamiselta', niin EI SE OLE! Siihen liittyy niin paljon etukäteisvalmistelua ja -panikointia ja -stressiä että huh huh. Kaikki se biisien valitseminen, porukan kasaaminen, harkkaaminen JA HARKKA-AIKOJEN YHTEENSOVITTAMINEN ja diplomaattisesti kaikkien huomioon ottaminen, jnejnejne..

Vaikka oonhan mä hoitanu noi monta kertaa aijemminkin. En tiedä, miks se nyt tuntuu niin erilaiselta.

Ehkä siks, että musta tuntuu niin tekopyhältä olla siellä edessä laulamassa ylppäbiisejä. Ne sanotukset on niin suureellisia, niin mahtipontisia ja välillä ihan uskomattomia, että mä ainakin tunnustaudun, etten tarkota niitä täydestä sydämestä. En mä tiedä, tarkottaako kukaan muukaan. Eikä se palvele ketään, jos en oo ite edes täysillä mukana siinä, vaikka edessä laulavan pitäis vetää ylistystä.

Mua turhauttaa, että vaikka RAKASTAN laulamista, niin mulla ei oo mitään muuta saumaa harjaannuttaa sitä paitsi Vapiksen jutuissa. Ja just tällä hetkellä musta ei tunnu sisäisesti niin hyvältä, että voisin tehdä sen. Kai senkin pitäis olla hälyttävää, että heti kun luin sen viestin tuli ahdistus sellasen innostuksen sijaan - koska joskus aikasemmin oikeesti innostuin. Koska pääsin laulamaan. Mut ei se oo oikea motiivi.

On vaan jotenkin hirmu vaikea kieltäytyä, koska oon siinä niin huono. Kieltäytymisessä. En mä tiedä, miks se on niin hankalaa.

En osaa kieltäytyä ponnekkaasti, mutta silti ahdistun jos joudun ottamaan jostain asiasta vastuun. Se painaa mut kasaan.

Mulle kai muodostuu heti joku velvollisuudentunne suostua, jos joku ylipäätään pyytää. Mut ei kai mulla aina ole velvollisuutta suostua? Eihän kai kellään ole?

Kun Mirkku soitti eilen, niin se yhtäkkiä vaan sano että: "Mun tekee mieli laulaa. Voidaanko laulaa?"
Ja kyllä me sit myöhemmin laulettiin. (Paitsi mun pianonsoitto kusee, mut kyl siitä nyt äänet suunnilleen saa otettua.) Mirkku sano, et se sai kuningasidean: voidaan perustaa duo ja sit kun täytän 18, ruveta keikkailemaan.

Ja vaikka tiedän, että sikso heitti sen vaan vitsillä, niin se ois kyllä ihan sairaan siistiä.

Ainakin saisin laulaa..

Nojoo, pitää varmaan lähettää Mallelle viesti. Ja sit lähen Neekun kanssa ulos tuulettamaan päätä.