Uusi vuosi

On mahtavaa huomata, että kykenee pidättäytymään dataamisesta monta päivää. Ja toisaalta sekin on mahtavaa, että joku huomaa sen: Maralta tuli jo kommenttia, että se on pettynyt mun blogin julkaisutahtiin. Anteeksi vain, mutta yritin leikkiä hyvää emäntää ja antaa aikani vieraille enkä tietokoneelle :D Kuinka ylevää.

Maijut+Tuomo tuli isolla, kolmipaikkaisella pakulla pihaan 30.12. ainakin yli puol tuntia myöhässä sovitusta ajasta, mutta se ei toisaalta haitannut koska pukeutuminen/laittautuminen/tiskaaminen jäi vähän viime tinkaan (johtuen siitä, että olin edellisenä iltana saanu kirjastosta varaamani kirjan ja erehtynyt vilkaisemaan sitä - ja tietäähän sen miten siinä käy. Luin sitä siis koko seuraavan iltapäivän).

Mä oon kehnonpuoleinen emäntä. Eniten stressaan aina ruuasta. Pelkään, että vieraat kuolee nälkään ja/tai kärsii ainakin nälästä, koska ne ei uskalla sanoa että 'saisko ruokaa' tai et 'tää on pahaa, en haluu syödä'. Toisaalta tosi typerää, koska jos ite oon vierailemassa niin sopeudun aina niihin ruokapuitteisiin, mitä on tarjolla, ja jos on nälkä niin osaan ilmaista sen. Mutta mä olenkin orvokki ja muut ei.

On myös jossain määrin aina tietty kynnys päästää ketään ulkopuolista paikkaan, jossa asuu: siinä ikäänkuin asettaa koko päivittäisen ympäristönsä muille esille ja alttiiksi arvosteleville silmille. Se on ahdistavaa. Vaikkei tämä edes ole minun OMA kotini, sillä täällä asuu muitakin ja epämiellyttävät piirteet voi aina laittaa niiden syyksi. Mutta siltikin.

Loppupäivä taidettiin lagata meillä kotona, paitsi Tumppa kävi kyllä moikkaamassa muita Kuopion kavereita hetkeksi. Kokattiin Maikkujen kanssa pastaa ja soijarouhekastiketta, joka ei kyllä maistunut oikein miltään, mutta oli ihan suht syötävää. Niin ja toteutettiin se, mikä viime kerralla ei onnistunut: KATOTTIIN PAAVO PESUSIENI ELOKUVA! OMG, se on NIIIN lemppari, entä kestä miten hyvä ja hauska ja rakas ja nostalginen ja vaikka mitä se on! :-DDDD Tumppa oli ainut, joka ei ollu nähny sitä aikasemmin, mutta kyllä sekin ihan lämpes sille - varsinkin David Hasselhoffille..

Uuden vuoden aattona käytiin päivällä kartsalla vähän kiertelemässä, ja ostin kaksi asiaa: 1) Äksästä Jose Gonzalezin vanhemman levyn (ostin sen jo yhelle kaverille joululahjaks, mutta nyt hankin myös itelleni kun iski hullutus eikä ollu kallis)ja 2) Rankosta sen lasisen Ankh-symboli-risti-korun-mikä-lie. Sen mikä symboloi elämää. Ja on hirmu viehättävänmuotoinen ainakin mun silmään.

Mulla on se nytkin kaulassa. En tiedä miks, mutta se luo mulle jotenkin sellasta turvaa ja hyvää oloa (luultavasti erittäin valheellista sellaista, mutta tuskin se on sen huonompaa silti). Ehkä mä yritän todistella sillä itselleni, että on mullakin elämä ja mun pitää muistaa elää sitä itselleni - ei opettajille, ei vanhemmille, ei millekkään auktoriteeteille, ei edes ystäville. Itselleni. Koska tää on MUN elämä.

Kehuin sille myyjälle muuten, että veli tykkäs siitä partakorusta, oli ihan hysteerisenä. (Vaikka en mä tiedä tykkäätkö sä siitä oikeesti, Mara, mutta kyllä sä sitä vielä innostut käyttämään :D)

Keskustasta mentiin Prismaan (ajaen laittomasta neljä pakun etupenkillä, mut onneks harjoteltiin Mailun kanssa hieno piiloutumisliike jos ois tullu polisi vastaan. ei tullu yhtäkään). Ei mulle jääny siitä kauppareissusta oikein muuta mieleen, kun että Tumppa onnistu varastamaan mun kärryt kosmetiikkaosaston kohdalla ja että oikee dippi ja oikeet sipsit ja oikee perunasalaatti oli loppu. Kiva kiitti.

Meitä oli 11 ihmistä syömässä tortilloja (ois ollu 12, jos Viltsu olis tullu aikasemmin), ja oli hauska istua pöydän keskivaiheilla ja huomata miten molemmissa päissä oli omat keskustelunsa. En syöny kun kaks tortillaa, joista tosin toisen kahdella lätyllä, kun eka halkes. Takana on ne teinivuodet, kun jaksoin syödä kevyesti viis :D Ja kokonaisen Hiillos-grillimakkapaketin.

..mistä tulikin mieleeni, että tällä viikolla (vuoden ensimmäisellä siis) on mun 2v-lihattomuus-päivä! Jee! Bileet!

No ei. Vasta sit kun on 5v-päivä :D Sit pidän vegeruokakekkerit. Laittakaa jo kalenteriin.

Mutta siis. Jenni ja Ville oli meidän lisäksi viettämässä uutta vuotta täällä. Meidän 'mahtavaan' iltaan kuului lagaamista, koomaamista, sivistymistä suomen kielen parissa (esim. mikä on hyttynen Pohjanmaalla > lehmä), syömistä, le-le-le-leijonanlaukausten ampumista jäälle, leffan kattomista, Imagon pelaamista, lagaamista, koomaamista (mitä, ai tuliko ne jo?), ja väittelyä siitä että onko 'sillivati seilaa' loppujen lopuks loogisempi kuin 'silivati seilaa'. (Maiju, olen edelleen sitä mieltä että ON!)

Vuosi siis vaihtui. Kas. Nyt on kaksituhattayhdeksän eikä musta tunnu yhtään erilaiselta. Maailma tuntuu edelleen ihan yhtä hullulta ja järjettömältä ja sairaalta. Mä tuun edelleen olemaan ihan yhtä väsynyt ja saamaton ja tuskastuva. Mä en edelleenkään tule kasvamaan ulos kylmyydestäni tai tunnevammaisuudestani. Ja mä edelleen maalailen piruja seinille, mistä kaikkia muita aina moitin!

Me lagattiin ja koomattiin (oon pian ylikuluttunut noi kaks verbiä) varmaan kuuteen tai seittemään saakka loppujen lopuks. Sit käytiin nukkumaan.

Ja herättiin hienosti puol neljältä kun Vertti hakkas ovea. Olin heränny kerran aikasemmin kaheltatoista siihen, että Maijukka kävi vessassa (ja ajatellut että lepään vielä vähän aikaa ja nousen sitten), mutta kuinkas kävikään: valosan aika oli ja meni ja kun tuli uudestaan pimeä iltapäivän mukana, niin ei mekään herätty. EIKÄ TUMPPA TULLU HERÄTTÄMÄÄN. LÅL.

Se oli aika säälittävä esitys (jopa) meiltä :D

Mailu sano, et meidän pitää tehdä jotain raskasta että väsyttää sit tarpeeks ajoissa. Me siis lähdettiin kävelemään Filmtownille (yli) kymppiasteen pakkasessa ja vuokrattiin Juno ja käveltiin takas. Raskasta (; (no kylmää ainakin, tuntu ekaa kertaa koko talvena että nenä tippuu pois)

Jenni tuli taas käymään ja sit paistettiin pizzoja ja katottiin taas leffaa ja pelattiin taas Imagoa ja lagattiin taas ja koomattiin taas. Nyt ei tosin niin myöhään. Päästiin ihan suht fiksuun aikaan nuQQ.

Tänä aamuna herättiin viidakkoäänten sijaks Grooveen. Paitsi että ei me kumpanakaan aamuna niihin edes herätty, mut ainakin yritettiin. Pyysin äippää keittämään meille puuroa, mutta se vaan nukku. Mun piti siis leikkiä emäntää VIELÄ viimeisen kerran (tältä erää).

(LÅL Vera soitti äsken yläkerrasta että kuuluuko musiikki kajareista ja sanoin että ei kun tietokoneesta ja se väitti että se kuuluu sen huoneeseen asti. HAH. On kyllä sitten melko surkeat äänieristykset voin kertoo)

Ennen lähtöä käytiin kävelemässä Neekun kanssa ja oli ensimmäinen ihan kirkas ja sininen talvipäivä, minkä olen tältä talvelta tiedostanut. Olisin voinu kävellä pidemmänkin lenkin. Mut vierailla oli kiire päästä pois.

Oli kiva kun kävitte (: (vaik Tumppa ei kyl ainakaan tätä tuu koskaan lukemaan)

Lähdin myöhemmin äipän mukana Intersportiin ostamaan Kirpulle housuja. Tarkotuksena oli mennä viideltä syömään kiinalaiseen Hennin ja Maisan kanssa, ja ajattelin että meen aikasemmin keskustaan kun kerta sain kyydin. Se kyllä kostautui.

Äitikin sai päähänsä, että se tarvitsee ulkoiluhousut ja monot ja rukkaset ja mä sain toimia vaan naulakkona ja tavaransäilytyspisteena. Istuin mallinukkekorokkeella ja odotin.

Oikeestaan aika harvoin on aikaa katsella ihmisiä. Tai ei siinä, etteikö sitä olisi, mutta sitä ei vaan tule tehtyä.

Nyt kuitenkin katselin. Huomasin esim nämä asiat:
-venäläisnaisten rumat turkikset
-paljon kyömyneniä
-huvittavan näköisiä pariskuntia
-järkyttäviä asukokonaisuuksia (hirvein oli ehkä kokonaan pinkkiin urheiluasuun puketunut iäkäs nainen)
-vanhoja, kuluneita kenkiä ihmisten jaloissa
-eräs mies, joka näytti ihan sarjakuvahahmolta;hurjan iso suu ja nenä ja pyöreät silmät, mutta muu osa kasvoista ikäänkuin sisäänpäin painautunut + sillä oli karvahattu
-jossain vaiheessa ihan valkoiseen pyryyn peittyneitä ihmisiä, sillon olin istunut jo aika pitkään
-jnejne
Olis ollu ihan vastustamaton halu ruveta piirtämään kaikkia mielenkiintoisia kasvonpiirteitä muistiin, mutta ei sitä oikein kehtais eikä ollu paperia enkä olis ees niin nopea piirtäjä että onnistuisin siinä ennen kuin se ihminen olis jo kadonnut.

Päivän helmi oli se, kun istuin koomassa siinä korokkeella äidin ja Kirpun housut sylissä ja joku randomnainen meinas ruveta kattomaan niitä housuja. Nostin pään ja se säikähti ja oli ihan että "oho anteeks ihan kamalasti minä katoin että siinä oli vaan mallinukke voi hyvänen aika anteeks anteeks, oompas minä nyt ihan sekasin, voivoi". Lållerointa tässä oli se, että varmaan joku kymppiminsa aijemmin mä olin leikitelly sillä ajatuksella, että esittäisin mallinukkea ja joku luulis mua sellaseks. Mutta hei, en edes esittänyt! :D

Kiinalaisessa söin paistettua riisiä ja vihanneksia. Ei ollu ihan laatu (vihannekset koostui muun muassa pakasteherneistä ja -maisseista), mutta ihan ok hyvää. Sit istuttiin vaan siinä pöydässä Hennin ja Maisan kanssa varmaan tuplasti se aika, mikä meni syömiseen. Ja Maisa nauroi mulle epäuskoisensäälivänhämmästyneesti (tiedän, Maisa, että luet tätä ;)), kun kuuli ettei mulla ole vanhojentanssipukua vielä. Ei niin. Mutta en mä ole jaksanut laittaa sen asian edestä vielä tikkua ristiin. Mua ei vaan yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa vielä. On niin paljon muuta, mikä menee arvoasteikossa joidenkin vanhojentanssien edelle. Oon jo ihan kypsä siihen, kun kaikki on koko syksyn aina vähän väliä hysterioinu niistä. Huoh. Miks sitten kirjotan tästä. LOPETANKIN NYT

Tulin bussilla kotiin (en oo pitkään aikaan joutunu matkustamaan bussilla, oli oikeestaan vähän kummallistakin..) ja Nera oli ihan lemmekkäänä vastassa. Laitoin Joseta soimaan ja istuin keittiön lattialle hellimään sitä. Se viihty siinä ihan omituisen pitkään. Aina jos olisin antanu luvan mennä niin se jäi vielä.

Puolet siitä levystä istuin nojaten astiakaappiin ja tuijotin itteeni eteisen peilistä ja puolet kuuntelin silmät kiinni ja olin ajattelematta mitään. Kerrankin.

Josen musiikki on jotenkin yksinkertaista. Se vain on. Tuntuu, että se hoitaa sielua.

Oli jotenkin ihan tosi lahna olo. En tiedä miks.

Kun kävin laittamassa levyn uudestaan pyörimään sen loputtua, mietin taas kerran että miks väsyn aina kavereista. Vaikka on periaatteessa mukavaa viettää aikaa ja olla ja nähdä niin useimmiten jotenkin väsyn. Joskus tulee jopa surumieli.

Mietin sitä tänään, kun Maijut+Tuomo lähti ja mietin sitä silloinkin, kun istuin kiinalaisen nurkassa ja kuuntelin Hennin+Maisan juttuja. Mietin sitä, että tykkäänkö mä oikeesti ihmisistä niiden itsensä takia, vai tykkäänkö mä kavereista vaan siks että niistä kuuluu tykätä ja ihmisellä kuuluu olla kavereita. En mä halua huijata itteeni. Pitäis vaan uskaltaa ottaa totuus aina sellaisenaan vastaan.

Ainakaan viime aikoina 'kaveruus' tai 'ystävyys' ei oo herättäny mussa suuria tunteita - mutta toisaalta taas, ei mussa oikein mikään muukaan herätä, niin kai se on ihan ymmärrettävää.

Musta on vaan vaikeaa tykätä ihmisistä sellaisenaan. Vaikeaa tyrmätä halu muuttaa niitä. Vaikeaa päästä yli siitä ajatuksesta, etten mä itse olekaan ihan optimaalisen ehdottoman oikeanlainen. Ja että muut kokee mut usein varmasti tosi rasittavana ja hermojaraastavana.

Vaikeaa ymmärtää, että muut ajattelee oman itsensä ihan yhtä optimaalisen ehdottoman oikeanlaisiksi, kuin mitä mä ajattelen itseni.

Ihmisten ihmissuhteet on väsyttäviä enkä jaksa ymmärtää niitä enkä jaksa välillä ymmärtää ihmisiäkään. Tai jaksa niitä ylipäätään. Ehkä mä en sen takia jaksa aina itteenikään.

Nyt mulla on ollu niin nälkä jo niin pitkään, että on jo ihan pakko lopettaa tää :D Pitää lisätä pakkomielteiden listaan: en halua koskaan jättää jotain asiaa syömisen takia kesken, jos se on mahdollista saattaa loppuun yhdeltä istumalta.

Nyt syön kyllä sen aidon, vesipuhvelimaidosta tehdyn mozzarellan 8) Tiedän, että ootte kadeja!