Viime yönä näin unta: mun kännykkä soi ja vastasin siihen ihan pökerryksissä. Simo soitti ja sano että se ja Niko tuli käymään meidän pihalla ja että mun pitää mennä ikkunaan. Kurkistin vähän verhon takaa ja pihalla tosiaan oli auto. Mietin että voi luoja ny, ja sanoin etten tuu kun oon sängyssä alasti. Se vaan intti että tuutuu ja mä intin etten tuu, ja se uhkas töötätä niin kovaa että iskä herää. Sit se pelästy että joku mies on ikkunassa ja et se on varmaan Vode. Sanoin, että niin varmaan onkin ja sit halusin nukkumaan ja ne ajo pois. Ensin olin kuitenkin haukkunut niitä lålleroiksi työttömiksi työnhakijoiksi, kun ei tarvi edes öisin olla nukkumassa.
Se, miksi kerrankin muistan tän unen niin hyvin johtuu siitä, että se oli aivan totta. Mulle soitettiin oikeesti klo 01.22.
Tuli ihan mieleen joku kesäyö, kun samaiset ääliöt herätti mut joskus neljältä-viideltä, ja kököttivät meidän pihalla tosi katu-uskottavassa punasessa autossa. Vein niille kahvia, viinirypäleitä ja tummaa suklaata. Ei ollu edes leipää tarjota. Köyhää.
Tänään oli tanssikurssin näyttökoe, jossa testattiin kykyä tanssia avajaisvalssi, tango ja lambeth walk (en tie, onko oikein kirjotettu). Ihan kun ne opettajat ois yksitellen pystyneet jokaista seuraamaan, mutta saahan sitä yrittää :D Dansit meni ihan ok, vaikka välillä kyllä meinas ajatus kadota ja sen takia meinasin unohtaa askeleet.
Matikanpreppauksen jälkeen yritettiin löytää äidin kanssa kamppeita sen puvun keraksi, mutta ei me ehditty paljoa mitään kun mun piti lähtee jo kirkolle laulamaan. Treenit tuntui vähän omituisilta ja ei kovin onnistuneilta, mutta olin luvannut mennä, joten minkäs teet. Kävelin muuten kirkolle torilta 13 minuutissa! Oon temponu ihan hulluna, koska normaalisti mulla kestää siihen matkaan joku 20 minsaa.
Harkkojen jälkeen menin elämäni toista kertaa bussilla Neulamäkeen ja olin ihan ihmeissäni, et miten pitkälle asti se bussi oikein aikoo mennä. Ennen olin jäänyt tyyliin NM:n toisella pysäkillä, koska Mirkku asui ennen sielä, enkä tuntenut sieltä ketään muuta ennen lukiota.
Olin superylpee itestäni, kun osasin jäädä oikeella pysäkillä ja kävellä oikeelle ovelle. Sitten höpötettiin ja syötiin voileipäkeksejä+ruohosipulituorejuustoa ja vohveleita ja pätkiskakkua koko ilta. Ja silti jaksettiin Minnan kanssa kävellä kotio!
Mikä siinä oikein on, että sellasten ihmisten kanssa, jotka on tuntenut monen vuoden takaa lapsesta asti, alkaa hirmu helposti puhumaan menneistä ajoista ja yhteisistä luokkakavereista ja mitä niille Qluu. Ruodittiin vuorotellen Minnan kanssa vaikka ketä kävellessämme. Lisäks puhuttiin muistaakseni jotain jostain työntekemisestä ja harrastuksista ja lapsen kasvattamisesta ja jotain muuta.
En kykene keskittymään nyt yhtään, kun oon niin väsyny (kahdeksaksi aamulla kouluun ja puol kahdeltatoista kotiin ;D) että pilkin ja silmät valuu ja meinaan nukahtaa tähän koneelle. Tulipa älyhyvä merkintä, ei järkee.
1 kommentti:
Mä inhoon sitä reagointia ja kaiken toistelua. Enkä mä halua, että kaikki tietää mun asioista :s
Lähetä kommentti