Verenhimo

Tänään olisin halunnut purra kaikilta päät pois. Sotku, lika, epämääräisyys ja epäjärjestys herättää mun sisällä ihan verenhimoisen pedon, joka janoaa VERTA JA SUOLENPÄTKIÄ!

Eli siis tekee mieli itkeä ja huutaa kaikille kun ne on ääliöitä ja paiskoa tavaroita ja potkia ovia ja sen sellasta. (Ylläri, alko soimaan UB päässä: "Paiskotaan kamoja / potkitaan ovia / toisaalta rakastan sitä hetkeä plaaplaaplaa" )

On vaan ihan älyttömän turhauttavaa tulla kotiin ja koko kämppä (erityisesti aina keittiö) näyttää ihan paskaselta sikolätiltä. Nostaa nimittäin verenpaineen heti pilviin. Miksi siivoaminen aina lankeaa minulle? Hyvähän Kirpun ja Mirkunkin tulla tänne aina vaan syömään mahat täyteen ja sitten lähteä koska minähän se aina olen, joka korjaa sitten jäljet. Kun ei sitä muutkaan tee. ENKÄ SIEDÄ TÄYSINÄISTÄ TISKI- TAI RUOKAPÖYTÄÄ JOHON EI MAHDU! MITÄÄN!

Se ei ole yhtään feng sui.

Mirkku kysy, että siivoonko mä mun lasten huoneet sitten aina. Turha näköjään hankkia edes lapsia, kun joutuu jo nyt korjaamaan koko ajan näitten kakaroitten jäljet. Iskäkin on niin vakio: aina, kun se on paistanut pihvejä, koko hella ja sen ympäristä leipälaatikkoa myöten on ihan rasvamöhnän peitossa, eikä se oo eläissään siivonnu sitä. Miksei mitään asiaa voi hoitaa loppuun saakka? Huoh.

Mua suututti niin paljon, että piti lukkiutua yläkerran vessaan päästäämään kaikki patoutumat uloa. Istuin ja itkin ja luin Loesjen mietelauseita, jotka on liimattu vessan oveen.

ÄLÄ PELKÄÄ / ELÄ

EKSYKSISSÄ / ETSI SIELTÄ MINNE / ITSESI UNOHDIT

ITSENSÄKEHITTÄMINEN / VAI / ITSENSÄHYVÄKSYMINEN

MITEN MIKÄÄN VOISI OLLA MAHDOTONTA / ÄÄRETTÖMÄSSÄ MAAILMANKAIKKEUDESSA jnejne.

Ne nyt taas liittyi ihan eri asiaan, mutta joka tapauksessa. Oon niin väsynyt välillä elämään täällä. Olisi niin paljon hermoja säästävämpää asua yksin, niin ei tarvitsisi nähdä ihmisiä paitsi sillon, kun itse haluaa.

Ihme, että kesti näinkin kauan, että tää muuttui angstausblogiksi u_u..

Mietin jotain ilosempaa seuraavaks: kävin tänään Neekun kanssa pitkällä lenkillä. Kun oltiin pururadan kohdalla, niin oikaisin metsään ja sitten olinkin jään reunalla. Hetken mielijohteesta päätinkin mennä kävelemään jäälle, vaikka yleensä venytän sitä tosi pitkälle talveen: mä pelkään jäätä. Se on niin epävarmaa, kun periaatteessa milloin tahansa sun jalkojen alus voi vaan pettää. Jokainen rasahdus ja rätinä ja narina ja paukahdus askeltaessa saa mun sydämen hyppäämään kurkkuun ja veren juoksemaan korvissa. Mut nyt uskalsin.

Tosin en varmaan olis sitäkään tehnyt, jos siinä ei olis ollut valmiita jalanjälkiä. Jos muut ei olis mennyt ennen mua.

Rinnastin tän heti tulevaisuuteenkin: luultavasti alitajunnassa tiedän, mitä oikeesti haluan tehdä elämällä ja elämässä ja elääkseni, mutta en uskalla myöntää sitä, koska se ei käy koska kukaan ei ole tehnyt niin aikasemmin (paitsi ainahan joku on, mutta ei kukaan kenet tietäisin). Pitää ajatella järkevästi, pitää ottaa järkevä ammatti. Pitää opiskella järkeviä asioita ja olla kunnianhimoinen ja pitää ajatella taloudelliselta kannalta.

Järkevyys on avainsana.

Hyi yök.

Mun piti miettiä iloisia asioita.

Noniin. Mentiin siis jäälle. Se ei ollutkaan niin pelottavaa, mitä olisi voinut olla (koska jää paukahti vaan kerran koko lenkin aikana). Näin luistelijoita ja näin Saaristokaupunginsillan ekaa kertaa ja luulin näkeväni Särkilahdenkin sillan, mutta me päädyttiinkin Rauhalahteen johonkin Joulupukin kotiin. Siellä oli sitä paitsi moottorikelkkoja (onko se oikee termi?), joiden ääntä Nera pelästy ja se halus rantaan. Mentiin sit Särkilahden kautta uudestaan jäälle ja siitä kotiin. Neekku ei myöskään halunnu kävellä keskellä järvee, se oli selvästi ahdistunu ja pyrki koko ajan rannan tuntumaan. Jos sillä on jotain traumoja. Mut on se selvästi kyllä ihan talvikoira: se vaan juoksee ja hyppii lumessa ihan onessaan ja kieriskelee joka paikassa (esim. keskellä jäätä yhdellä isolla, laakealla kivellä). Tänään se käveli sitä paitsi ihan hurjan ryhdikkäänä ja ylväänä. Se näytti pienen hetken KOIRALTA. Paitsi lerputtava korva muistutti, että ei, kyllä tämä on ihan se sama vanha ääliö mitä ennenkin.

(Huoh, en jaksa edes keskittyä tuottamaan hyvää tekstiä tai olemaan johdonmukainen, miks oon niin uupunut koko ajan arhhhh)

Oli muuten jopa -15 astetta pakkasta, mutta ei ollut edes kylmä, kun ei tuullut ollenkaan. Oli hirmu mukavaa (nenä ei meinannut pudota pois). Sitä paitsi tykkään sopivan kylmästä ilmasta: kun poskia hyytää ja ne alkaa punottaa, niin mulle tulee aina fiilis että oon elossa. Jotenkin sen, että tulee kylmä, on pakko tarkoittaa sitä, että aikasemmin on ollu lämmin, ja koska kykenee tiedostamaan tapahtuneen muutoksen on ELOSSA! Jos on aikaisemmin ollut lämmin, on pakko olla ruumiintoimintaa! Mahtava logiikka, tiedän, mutta musta vaan tuntuu aina siltä kun palelee... tai jotain.. vaikka ei siis kyllä edes palellut. Mut nojoo.

Myöhemmin mentiin tyttöjen kanssa kattomaan HSM3, kun se oli vaan 4€! Ja samalla tsekattiin uus Kuvapalatsi.

Oli hassua olla vanhan Maximin raunioilla :D Siellä roikkui vielä vanhoja leffajulisteita, esim. Stardust ja Superman Returns ("COMING SOON!" joo just, menny jo ajat sitten ;D), ja oli ihan hirmu hiljasta! Ei ollu TV-ruutuja, joissa ois pyöriny leffamainokset niin kun Finnkinolla. Ja katsojia oli ihan tosi vähän, kaikki nuoria tyttöjä (oltiin luultavasti vanhimmat, HAH!). Mut jalkatilaa oli ehkä viis kertaa enemmän kuin Maximissa. Pointsit!

Ja kun tulin kotiin niin.. no, siitä kirjotinkin tossa ekana. Tää ei mennyt nyt kronologisessa järjestyksessä. OMG, taiteellista!! O_O (joo, lål)

Enää kaks päivää. Enää kaks lyhyttä päivää.

Voi luoja.