Minulla on just nyt äärimmäisen hyvä olla.
Kotona mikään ei ollut muuttunut. Mun hyvästiksi jättämä infolappunenkin pyöri vielä keittiössä. Neekku ei meinannu noteerata mua, ekan illan se mökötti pitkästä poissaolosta.
Kunnostauduin ajamisen suhteen. Torstaina sain ajaa automaattivaihteisella juna-asemalta kotiin, Mirden kanssa käytiin pimeänajossa meidän harmaalla autolla. Mun perheenjäsenet ei ollu ihan vakuuttuneita mun taidoista, mutta jostainhan se pitää alottaa. Perjantaina lunastin mun ajokortin. Siis AJOKORTIN. Voitteko uskoa. Siellä pihalla oli sattumoisin vielä sama punainen bemari, jolla ajelin, ja sama mies joka päästi mut suosiollisesti inssistä läpi ja joku tyttö, joka lopetteli inssiä korjaten ruutuun peruutustaan. Ihan niinku minä.
Ja illemmalla vielä jatkui, koska ajoin Kuopparista Jykälään, koko matkan. Tosin automaatilla, mut silti. Se oli hauskaa!
Toin kotoa mun loputkin kasvit (chilini!), talvitakin, talvikengät, hullusti kirjoja, pipoja, tyynyt, hyvää mustaa teetä ja pakastemarjoja, kirjastosta paljon runokirjoja. Äippä oli ostanut mulle matot naulakon alle, käytävään ja keittokomeroon. Yhteiset tilamme näyttää nyt pirteemmiltä potenssiin kymmenen. Kyllä tää Slummi tästä vielä muotoutuu. Vaikkei meillä ookkaan KEITTIÖTÄ saati PARVEKETTA niinku eräillä.
Kiponniemessäkään mikään ei ollu muuttunu. Paitsi eteiseen oli ilmestynyt lainattavia tohveleita, mitkä oli ihan kiva juttu, koska lattiat oli kylmät. Tykkäsin tosi monista ihmisistä, keitä siellä oli. Sain suklaalevyn tuoreen ajokortin kunniaksi. Kuulin juttuja ikävistä kämppiksistä, joten jälleen osaan arvostaa omaa helppoa ja kivaa tapaustani. Iloitsin pöytäjaliksesta, ilmakiekosta, orkesterisoitosta, Jumalan voimasta, mustassa järvessä uimisesta, mun Halausukosta, rukouksesta, vesimelonin paloista salaatissa. Koin rakkauden tunteita. Söin pitkästä aikaa ehtoollista ja se oli kova juttu.
Äippä ja iskä käytti mut ennen paluutaan ruokakaupassa. Ostin manteleita, mozzarellaa ja lempihunajaa, siis kaikkea kallista. Mun pyörä oli vielä hengissä Matkakeskuksella. Päätin ajaa sunnuntai-iltapäiväkirkkoon, ja se oli sattumoisin perhekirkko, ja siellä oli hirmu lämminhenkistä ja raikasta. Lastenlaulu playbackina hölli. Kuvat saarnan ohessa oli jees. Hidas kävely Slummille Maijukan kamojen kanssa oli oikeaa opiskelijaelämää. Olin kuin mikäkin ninja ja sain pyyhkeen kiinni lennosta.
Juotiin teetä (minulla oli niin ikävä minun vakioteetä..) ja syötiin mun jäätelöpaketti loppuun. Laitoin sekaan banaania ja Digestiveä. Kuuntelin Maijukan juttuja Orivedestä ja se kertoi, että oon saanut tästä Kämpästä kodikkaamman. Maijukka treenaili mun keinuvalla tuolilla, jotka toivottavasti huomenna saan viimeinkin vaihdettua mustiin.
Elämä on hyvä, mutta sen onkin luonut Jumala joka on Hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti