Fuksiaiset oli ja onneksi meni. Oli niin sanotusti ihan kivaa, mutta viimisillä rasteilla alko jo lievästi sanottuna väsyttämään mulle siunaantunut ryhmä. Ookoo, että ihmiset on persoonallisuuksia, mutta tiedättekö sen fiiliksen kun huomaatte kanssaihmisen olevan ihan oikeasti älyllisesti tyhmempi (ilman että siihen liittyy mitään dissausta; se on vaan tosiasia, että ei kaikki ole samalla aaltopituudella älynkään suhteen) ja sitten on vähän vaikea tietää, miten sellaisen kanssa on ja toimii.
Ja ei, en pidä itseäni erityisen älykkäänä eikä tässä ole kyse mistään brassailusta, vaan siitä että se hämmentää kun huomaa ettei toinen tajuakkaan tai tiedä.
Meitä varten loihdittu pikkupurtava ja sekoittautumisyritykset vanhempien kirjallisuudenopiskelijoiden kanssa oli ihan hauskoja siihen alkuun, ja loppuillan rasteissakin oli oma vinkeytensä, mutta kiitos, tässä oli ryhmäytymistä ihan tarpeeksi taas hetkeksi.
Olipahan taas päivä. Musta tuntuu, ettei mulla oo ollu täällä ollessa vielä yhtään ainutta lähestulkoon samanlaista päivää, mikä on sinänsä vähän huonokin, koska ei ole ehtinyt tulla kunnollista rutiinin tuntua.
Kai sitä sit jotenkin kaipaiskin.
Söin tänään kotoa tuotuja mustikoita. Se ilostutti.
Vois ehken nukkumaan, kun ainoa kasin aamuni häämöttää huomisessa. Ja jäi niin väsy fiilis tosta ryhmäraskaudesta.
2 kommenttia:
ryhmäraskaus kuulostaa semmoselta odottavien äitien kerholta
onneksi ei ole
kuitenkaan osa tätä elämänvaihetta. HUH
Lähetä kommentti