Siivous pelastaa

Ihanaa, kun sisäinen maailma alkaa vähitellen rauhottua. Aamupäivästä olin aika tuskallisen hidas tekemään mitään, koska naiseus verotti, mutta myöhemmin helpotti ja on ihanaa kun ympärillä haisee enemmän pesuaine kuin epämääräinen haju. Vois tosin haista enemmänkin, mutta yritys oli silti kova. Oon puunannu keittiötä ja vessaa ja sain oman huoneen lattiankin viimein imuroitua (!) ja ostin mikrokuitumopin (!), joten sain sen myös pestyä.
Vau, MAHTAVAA.

Keittiö tosin on täynnä pinttynyttä likaa, jota sais raivolla hinkata että se lähtis. Tänään musta ei löytynyt ihan niin paljon energiaa. En ymmärrä, millasia piittaamattomia sikoja täällä on asunut, koska säännöllinen pintojen pyyhkiminen olis riittäny ehkäsemään noi tahrat.

Mun ajattelua helpottaa kummasti, kun ympärillä on siistimpää.

Sain myös kamat järkättyä tänään niin hyvin kun ne nyt voi saada ilman huonekaluja. Tääl on ehkä kakskyt kertaa viihtysämpää ku eilen. Lisäks tein viimeinkin asumislisähakemuksen ja kävin Mailul kopsaamas vuokrasopparin ja maksoin äsken ekan vuokrankin ja OI ETTÄ OON OLLU AIKAANSAAVA, EIKÖ.

Yliopiston juttuihin tosin en vieläkään oo oikein tarttunu, vaikka ne olis melkein ne tärkeimmät. Sinänsä on kivaa, että vapaus on ihan eri asteella kun lukimossa, mutta einiinkivaa se, ettei kukaan voi selkeesti sanoo että sun kuuluu tehdä näin ja näin että pääset alkuun.
Mut kyl tää tästä.

Oon elänyt jännittäviä aikoja keskiviikosta asti. Pääsin omaan kämppään, jonka tulin tsekkaamaan ennen ekan tavarakuorman tuomista. Kämppis oli jo täällä tutustumassa paikkoihin ja ensikohtaaminen oli siinä mielessä yllättävä.
Mutta kyseinen tyttöhän on siis hirmu mukava ja sosiaalinen ja fiksu ja vaivaton kanssaeläjä, että paremmin tuskin olis voinu sattua. Vaikea kämppis vois tehdä elämisestä melkoisen paljon haasteellisempaa.
Nyt on paljon kivempaa, kun ei tarvi pitää ovia kiinni eikä kumpikaan oo sulkeutunut omaan yksityiseen valtakuntaansa ja kommunikoi pelkästään keltasilla muistilapuilla.
Paitsi tällä hetkellä Kämppis on kotikonnuilta palaamassa sukujuhlista, joten olen ollut yksin eilisillasta saakka.

Ekat kolme päivää oli oikeestaan pelkkää infoa infon perään höystettynä järjestömessuilla josta jäi käteen vaan kasa lappuja, kaks suklaakarkkia ja yks teepussi. Meidän tuutori on seitsemännen vuoden opiskelija, joka ei ole saanut vielä edes kandin papereita, eli varoittava esimerkki. Seminaarinmäellä tuntuu olevan miljoona eri rakennusta, joten hahmotus vielä hieman hakusessa, mutta vähitellen.
Plus muut kampukset.
Mut kyl.

Muista kirjallisuushäisköistä en oo ihan vielä saanu oikein otetta, kun omat illat on lähinnä menny muuttohässäköissä, mutta muutaman bilsan opiskelijan jo tiedän Kämppiksen kautta.
Mä en kuulemma näytä yhtään kirjallisuuden opiskelijalta enkä viulistilta. Hah.

Torstaina iskä tuli pitämään Jykälään vastaanottoa, joten ne toi mun kamoja samalla. Äipän kanssa mentiin Palokkaan ja Askon myyjä puhui meidät totaalisen ympäri: tuloksena torstaina saapuvat hohtavan valkoinen pöytä (se näyttää tässä huoneessa varmasti NIIIIN oudolta..), kaks mustaa tuolia ja motorisoitu sänky.
Siis motorisoitu.
Oikeesti, mitä ihmettä. En ois ikinä uskonu tätä itestäni.
Mutta mulla ei ollu hirveesti mielipidettä asiasta.
Niin ja kaks mustaa jakkaraa myös. Niiden ansiosta oon yltänyt laittamaan astioita ylähyllyille.

Perjantaina oli niin jäätävää, että en olis ihmetellyt vaikka yhtäkkiä olis alkanu satamaan räntää. Sää verotti ja oltiin molemmat Kämppiksen kaa vähän raukeita ruumiita. Se seuras sivusta mun muka kovatempoista laatikoiden purkua, vaikka itestäni tuntui, ettei se lopu koskaan.
Mut loppui se, saatiin purkaa illalla aggressioita tyhjiin banaanilaatikoihin.
Käytiin muotipäivillä, mut siellä oli vain teinejä. Lutakossa olis ollut ilmanen konsertti, mutta olin liian uupunut.

Lauantaina syötiin kolmas yhteinen aamupala meidän eteisen lattialla ja luettiin Hesaria yhteisymmärryksessä. Tumppa kaipas muka maisemanvaihdosta ja se ajoi Kangalasta katsomaan mun Slummia. Se oli hirmu kivaa, mutta vasta jälkeen päin tajusin oikeesti miten mukavaa olikin nähdä sitä. Se tarjos mulle intialaista ruokaa. Naanleipää ja raitaa, mmm.
Tavattiin Maijut ja ajettiin huonoja reittejä teelle mun Slummiin. Maijut innostu runoilemaan mun tuoreella jääkappirunouspaketilla. Huomasin, kuinka tietyllä tasolla on epämukavaa päästää ihmisiä katsomaan totaalisen keskeneräistä asumusta. Tuntuu, että pitäis jotenkin selitellä miks ei oo pehmustettuja istumapaikkoja tai kunnollista syömäalustaa tai miks on kalseeta.
Vaikka mitä se kellekkään kuuluu, koska minähän täällä asun ja teen tästä oman näköstä omaan tahtiin. 

Mun kädet on ihan kuivat kaikesta pesuaineiden käsittelystä.

Tähän mennessä oon kuunnellut jo kahtatoista eri CD:tä.

Mitä kaipaan kotoa top3:

3. induktioliesi
2. yläkerran vessan hyvä finnienpuristeluvalo (tän vessan valo on surkein ikinä, mistä tulikin mieleeni että oon saanut täällä asuessani entistäkin mahtavammat silmäpussit, varmaan patjalla nukkuminen verottaa, ja kun toi valo on niin kamala niin vaikutus on entistäkin shokeeraavampi, ei kannata katsoa aamulla vessanpeiliin jos haluaa säilyttää itsetunnon rippeet)
1. NEEKKU 8(((

Nyt keskityn viimeinkin tuohon ilmotustauluseinäosioon.