Kaikissa viulisteissa elää suuri masokisti.

Herätin tänä aamuna äidin kauniisti Paganinilla. Oli niin kova arvostus tälle eleelle, että se pyysi laittamaan oven kiinni.

Tänään oli jälleen yksi monista viulutuntiaamuista. Jarppa oli ihan liekeissä, kun sillä oli pöytätuuletin testauksessa kansliasta; se sais hankkia talon kustannuksella sinne luokkaan yhden, jos haluais. Minä olin koekaniinia. En mä kyllä hirveesti eroa huomannut, kun soittaessa tulee aina kuuma, tuuletuksesta huolimatta.

Meinas mennä hermo. On niin paljon kaikkia pieniä perusjuttuja, joita mun pitäs yrittää korjata. Mutta se on niin TURHAUTTAVAA!

ESIM:
1) Mun pitäis päästä eroon vasemman käden peukalolla puristamisesta. Puristan niin kovaa, että sormet menee lukkoon, eikä juoksutukset onnistu.
2) Vaikka peukalolla ei saisikaan puristaa, niin silti sormet pitäisi painaa otelautaan kunnolla, että ääni olisi kirkas. Eli miettikää nyt, samaan aikaan pitää hakata muita sormia voimalla + vielä oikeisiin kohtiin, mutta peukalon pitäis olla rento. !?!??!? Tehkää saakeli ite perässä.
3) Mun pitäs olla aina viemättä pikkurilliä kilometrin päähän vaan siks, etten käytä sitä sillä sekunnilla.
4) Jousen pitäis mennä suoraan ja joutsenkaulasta(jousikäden ranteen kulma) pitäs pyrkiä eroon.
5) Mun pitää opetella tyyliin koko vibrato-mekanismi uusiks. Ai miksikö? No SIKSI, että jossain vaiheessa se on kääntynyt mulla ihan nurin. Vibraton pitäs lähteä perussävelestä aina alaspäin, mutta kuinka ollakkaan, mä vibreeraan perussävelestä aina ylöspäin! Voi helkkarinsaakeli! Ei sillä, ettäkö sen kukaan huomais, jos ei osais kiinnittää huomiota. Eikä nekään, jotka tietää asioista jotain, välttämättä sitä tajuais - ne vaan saattas ajatella, että kuulostaa jotenkin persoonalliselta. HAH! Arvatkaa onko vaikeeta muuttaa jotain, joka on ollu mekanismina jo vuosia! Ja nyt se pitäis opetella tekemään eri tavalla.
6) SÄVELPUHTAUS *rumasanarumasanarumasana*

Olis niin paljon helpompaa vaan lopettaa, minkä halusinkin tehä jo monta vuotta sitten, mutta mussa on jotain niin kieroutunutta masokismin vikaa, etten oo sitä kuitenkaan tehnyt. Enkä tee. Koska mähän SUORITAN sen D-kurssin! Vitjake! MURRRÄRRRRRgrrr

Tajusin tänään kävellessä kauemmalta bussipysäkiltä kotiin, että kaikista rennointa on just sillon, kun kävelet jostakin jonnekkin. Kävely vaan on jotenkin niin yksinkertasta, niin helppoa, niin vaivatonta. Sillon sun ei tarvi tehdä muuta, kun vaan kävellä ja se on siinä. Sillon on päämäärä, minne mennä. Mutta sitten, kun on perillä, onkin yhtäkkiä taas tehtävä kaikkea muuta, tai jos ei tee, niin sitten on huono omatunto. Silloin kun on perillä päämäärässä, kello alkaa taas kulkea ja sillä kellolla on väliä. Mutta kun kävelee, niin aika ei tunnu kulkevan ollenkaan.

Mutakentällä oli vielä jäähilepeite, ja aina kun astu sopivasti, niin se peite sortu kerralla isolta alueelta. Ikään kuin romahti. Siitä lähti kiva ääni. Neekku oli kyllä ihan aamuväsy, eikä se ees kieriskellu ku kerran. Se ykskin kerta tosin kasteli sen pään kokonaan, ja se näytti harvinaisen ääliöltä märällä päällä, koska se pienentää sen päätä niin paljon suhteessa vartaloon. HAHA!

Lål, kuuntelen jotain videopelimusaa Youtubesta. Nobuo Uematsun sävellyksiä. Ihan btw :D

Mutta EI, nyt pitää ruveta siivoomaan tätä sikolättiä!