VIIMEINKIN viimeisenä siis minun suhde kehooni. Sitten on urakka loppu, HALLELUUJA. En ymmärtänyt muuten, miten näkökulma kehoon voisi olla kollektiivinen, jotin otin vapauden jättää sen sanan pois. Eli kerron - tai ainakin yritän - siitä, miten koen kehoni ja sen kanssa elämisen. Kuulostaa jotenkin tosi tyhmältä, haha ;D No, mut yritellään.
Mä ja mun keho tullaan aika hyvin toimeen keskenämme. Oon ihan tyytyväinen siihen, miten se mua palvelee. Esim en oo ikinä sairastellu paljon/usein/pitkään ja mulla on aina ollut hyvä kestävyyskunto, vaikken harrastakaan liikuntaa kuin satunnaisesti. Voisin millon tahansa lähteä juoksemaan(tai siis hölkkäämään) ja tietäsin silti, että jaksaisin vaikka kuinka pitkään väsymättä. Vaikken edes kuntoile aktiivisesti. Sen sijaan lihaskunto on asia, joka todellakin rapistuu. Joskus mulla oli melkein sixpäkki, voitteko kuvitella! Sillon jaksoin vielä tehdä illoin vatsa- ja selkälihaksia, mutta nyt en oo pitkään aikaan tehny. Ja se alkaa näkyäkin, kun vatsalle alkaa kasaantua pientä elintasokummun alkua. Siitä en tykkää. Mutta oma vika, kun en jaksa tehdä asialle mitään.Oon lyhyt, mutta melko sopusuhtainen. Ei mulla oo oikeestaan koskaan ollut mitään vihasuhdetta kehooni (en oo ikinä meinannu sairastua johonkin syömishäiriöön esmes), mutta sen sijaan huono iho on ollu aina vähän herkkä paikka. Musta oli teininä niin epäreilua, että muut selvis niin vähällä. Mutta senkin kanssa oppi elämään, enkä mä siitä jaksa enää nykyään niin kamalasti välittää. (Ompa musta tullu välinpitämätön kaiken suhteen :D). Kun ei se asia välittämällä parane, valitettavasti.
Välillä meinaan kyllä hermostua siihen, kun oon niin toispuoleinen ja vinossa! Jos esimerkiks mun silmiä katsoo tarkkaan, voi huomata, että toinen on enemmän auki kuin toinen ja eri tavalla auki kuin toinen. Kun sen tiedostaa, niin se on tosi häiritsevää. Ja jos hymyilen, niin silmäluomet menee kans eri tavalla. Ja sit mun silmät karsastaa kanssa, varsinkin jos väsyttää. Valokuvissa sen karsastuksen huomaa, jos hyvin(huonosti) sattuu. Muuten olen melko sinut silmieni kanssa, öhm.. Ainut että mulla on aina jumalattomat silmäpussit, mutta ne on mitä luultavammin tullut jäädäkseen, niin ei auta itku markkinoilla. Valokynää vaan peliin. HAH.
Toispuoleisuus ei jää vaan silmiin, vaan se on läsnä koko olemuksessa. Mun vasen hartia on korkeemmalla kuin toinen (se saattaa ainakin osittain johtua viulunsoitosta) ja mun toinen puoli selästä on korkeemmalle kuin toinen (se ei siis ole mitenkään paksumpi, vaan oon ikään kuin jotenkin vähän sijoiltani koko tyttö). Suurin toispuoleisuuden aiheuttaja taitaa kuitenkin olla se, että mulla on lievä skolioosi, eli kiero selkäranka. Eli mun selkäranka on ikään kuin sellanen löysä S-kirjain. : D Ja siihen mutkaan on voinu kaikkiaan mennä parikin senttiä, eli ilman sitä musta olis voinu tulla 160 senttinen! ET NIIN! SAAKELI!
Tyyliin noin. Ei siitä mitään haittaa ole, ei aiheuta kipuja tai mitään sellasta. Se vaan aiheuttaa sen, että koko mun lantio on normaali seisoma-asennossa vähän liikaa oikeella. Eli en oo suorassa, vaikka kuvittelen olevani. Se on rasittavaa. Oon vähän tällanen kieroutunut tyyppi. (HAHHAH vitsin murjasin u_u)
Noniin, saman tien tähän vois kai latoa kaikki muutkin asiat, jotka voisin haluta muuttaa.
Lättäjalat. Mulla ei oo jalkaholvia yhtään. Sellanen ois ihan kiva olla. Sitten musta olisi kiva omistaa pidempi selkäjavatsa, sillain olis nätti. Pitkä selkä on kaunis. Ah. Muita isoja linjanmuutoksia olisi leveämpi lantio ja pienemmät rinnat. Mikä ei taas tarkoita sitä, että luulisin omaavani jotkut hervottomat hinkit LÅL ei tod; mulle vaan kelpaisi pienemmät. Rinnat on vähän outo asia, kun ne on saanut jonkun hirmu naiseusstatuksen, mutta mun mielestä ne on vaan aika turhakkeet (paitsi ehkä imettämiseen) ja vaan tiellä. Pärjäisin vähemmälläkin rintarauhasella.
Siitä oon ihan tyytyväinen, etten oo niin sanotusti iso tyttö. Isoudesta saattais olla helppo kokea jotain kompleksia tai kriisiä tai mitä tahansa, niin ainakin olen siltä säästynyt. Viihdyn tällaisena oikeastaan vallan hyvin, vaikka totta kai aina jotkut yksittäiset asiat ärsyttää ja ne haluais olevan eri tavalla, mutta totuus on se, että useimmiten ihminen on melko mainio paketti sellasenaan. Olen siis suht sinut. Mitä nyt toi turpoava elintasokumpu, mut ei sekään vielä niin pahana oo. En oo ylipainonen, multa ei puutu raajoja, en oo mitenkään käsittämättömästi epämuodostunut.. HUAAAAH en osaa sanoo tähän enää oikein mitään rakentavaa tai oleellista :D
Minulla on keho, jolla oon elänyt 17 ja ½ vuotta, suhteellisen leppoisasti on mennyt jajaajajaaajaj.. Äh, ompa nyt tylsää ja mitäänsanomatonta. En arvannu, että tää olis näin hankala aihe kirjottaa. Ehkä mulla ei vaan oo mitään erityistä sanottavaa tästä? Suhteeni kehooni on ihan normaalin hyvinvoiva, ni ei kai siitä sit enempää jaarittelemaan. Ehkä mulla on ollu aina ongelmia ja kriisejä vähän muista asioista, enemmänkin sellasista hengellisistä, henkisistä ja/tai psyykkisistä, niin nää fyysiset on jääny vähän vähemmälle vissiin. Tai mistäs minä tiiän.
NO, KUITENKIN ei mulla ole enää mitään sanottavaa :D
Olipa muuten harvinaisen tympeä lopetus nyt tälle haasteputkelle u_u Nytpä se on kuitenkin ohi. Oli yllättävän rankkaa kirjottaa aina tietystä rajatusta aiheesta, ja en tiedä miten tyytyväisiä aiheidenantajat oli mun yrityksiin, mutta ainakin mulle oli ihan terveellistä joutua muokkaamaan ajatuksia tarpeeksi järkeviksi lauseiksi. Mutta kaipasin kyllä jo sellasta helppoa kirjottamista, että saa kirjottaa mistä haluaa ja miten haluaa ja millon haluaa :D Eli tän jälkeen palaan taas sen pariin hetkeksi. HUH.
1 kommentti:
hahaha arvasin melkei kaiken minkä sanot (olen itsekin hämmästynyt)
Lähetä kommentti