Mutta ku minu tekee mieli..

Jo toinen päivä mökkiytyneenä sisälle.
Äsken hengitin ikkunasta ulkoilmaa ja piirsin mun huoneen ikkunalaudalle kertyneeseen lumeen salaisia viestejä.
Kyse ei oikeestaan oo siitä, ettenkö haluis ulos, vaan pelkästään siitä että oon vaan ollut melko aivottomana ja yrittänyt saada otteen siitä, että mitä mun pitäs tehä. Koska koko ajan jurruttaa päässä sellanen epämääränen ajatus että JOTAIN tiettyä pitäs tehä, mutta kun en ymmärrä että MITÄ.
Niin se on vähän ärsyttävää.

Ehkä tää on tällanen palautuminen puolikkaan lukuvuoden opiskelusta, ja huomenna pääsen taas liikkeelle. Mun unirytmikin on jo ylösalaisin ja sen takia en pääse millään ilveelle ylös ku pikkasen ennen kahtatoista, ja sit ottaa päähän. Huomenna aion päästä oikeesti liikkeellekkin ajoissa. Ja pukeutua säädyllisesti. Ja ehkä laittaa naamankin päälle. Kyllä kyllä. Ihan varmasti.

En oo kyl ainut mein talossa, joka käy vähän hitaalla, mutta se nyt ei periaatteessa ole edes mikään uutinen. Tänään Kirde viimeinkin saksi vähän minun tukkaa (luottokampaajani on edelleen Muoniossa huskeilemassa, tänään se oli nähnyt koiraseksiä lål) ja iski päähän sen puolentoista sentin juurikasvun peittävän värin. Nyt tukasta lehahtaa jatkuvasti sellanen tuoreen hiusvärin haju, tiedättekö? Tai en tiiä itse asiassa onko se hajunaiheuttaja se hiusväri vai se hoitoaine mikä niis pakkauksis tulee aina mukana. Mut eniveis.

Mun hyllyssä on ollu jo monta kuukautta Tomi Kontion runokirjoja kirjastosta. Tänään viimeinkin vedin ne sieltä alas ja rupesin lukemaan vanhimmasta alkaen.
Oli ihan ältsin nihkeetä alkuun, en saanu yhtään otetta koko hommasta ja oli just sellanen tekotaiteellinen olo, joka mulle (melkein) aina tulee runoista. En tiiä oonko vaan lukenut niitä liian vähän, vai enkö vaan oo päässy sellaselle tietylle snobeilutasolle jossa runot näyttäytyiskin suurina taiteen hedelminä.

Sain luettua tähän mennessä yhden kirjan. Se vaikutti muhun kummallisesti: ensin rupes itkettämään, vedet jo kihahti silmiin (tosin saatto johtua siitäkin, että kuuntelin samalla José Gonzálezia), sitten rupes nukuttamaan - maltoin maata sängyllä jopa kaks minuuttia - ja lopuks teki hirveesti mieli ruveta kirjottamaan. Pitkästä aikaa. Ja mä tosiaan kirjotin; jatkoin siihen samaan vihkoon mihin mun edesmennyt 30 päivän haaste tyssäs.
Se tuntui ihan puhdistavalta. Sen jälkeen teki vielä mieli ruveta laulamaan ja tein senkin.

Eli tämä päivä on mennyt oikeastaan mielihalujen mukaan, vaikka se mieli on kyllä vähän vaellellut ties missä.

Ja nyt tekis mieli taas kattoo leffaa.
Ehkäpä teen senkin, kun oon näköjään alkuun päässy.