Viimeisten päivien koettelemukset

Sunnuntait ei selvästi ole mua varten. Eilen otin yhteen Kuopion Liikenteen ja sen sunnuntaiaikataulujen kanssa. Niin ja REITTIEN. Ne on erilaiset. Just silleen, että mun yritykset menee pilalle.

Yritin tunnin ajan päästä kirkolle, ja oli vähän kriittistä, kun olis pitäny ehtiä harjotuksiin. Loppujen lopuks jouduin juoksukävelemään jostain Itkonniementien alusta Kemilänrinteelle. Ja ehdin varttia vaille itse juhlan alkua kirkolle. Otti pikkasen pannuun.

Yleensä en siis joudu busseilemaan sunnuntaisin. Siitä tämä ärsyttävä taistelu. Äippä oli kuiteski iltavuorossa ja iskä leikkaamas ku viikonloppupäivystys, ni oli pakko yrittää selvitä omin avuin. Meni vähän pipariks sekin sitten. Mutta vaikken ehtinykkään harkkailemaan ajoissa, ni ainakin rukoilin koko saakelin tunnin että kaikki menis OK, kun yritin selvitä päämäärääni : D

No mutta, joulujuhla oli kuitenkin ihan suhteellisen hauska ja rentokin. Jotkut osiot ehkä vähän väkinäisiä, mutta ei pahasti. Ja laulut meni ihan hyvin nekin - ainakin siihen nähden, ettei harkkaamisaste ollut kovin korkea ja että olin hengittänyt aika tuhottoman paljon kylmää ilmaa rehkiessäni kirkolle. Penkissä istuessa eritty koko ajan limaa ja mietin, että nytkö ääni tekee sitten tenän. Ei se kuitenkaan tehnyt ja hyvä niin.

Tänään (tai no, nyt on tiistai, mutta puhun vielä maanantaista) oli edessä viiminen hissan kertaustunti. Sitä ennen vietin aamuhetken keittiössä mummin kanssa - paitsi että ensin säikytin sen, kun se ei kuullut minun tuloa keittiöön. Ihmetteli kuulemma, kuka sieltä yhtäkkiä hiippailee.

Keitin mummille murukahvia, kun en uskalla käyttää meidän kahvinkeitintä. Mummi päivitteli ulkomaansivuja, miten kaikki vaan tappelee ja tappaa toisiaan, ja kuinka joulupukit jää kiinni veronkierrosta. Sitten se kertoi joulumuistoja nuoruudesta: siltä ajalta, kun se oli ite pieni ja pelkäs pukkia, ja siltä ajalta, kun pappa toimi naapureissa pukkina ja halaili mummia pukinvermeet päällä ilman lupaa. Mummille tuli melkein tippa linssiin niin romanttisista muistoista, kun se nauroi niin paljon.

Ette usko, miten kummallista on nähdä sellainen pieni, kokoon käpertynyt, kuihtunut ja ryppyinen, haaleasilmäinen, reumakäsinen ja pienellä äänellä pihisevä mummero juomassa aamukahvia meidän täyteen ahdetussa keittiössä ja kertomassa vuosikymmeniä vanhoja juttuja. Ja minä oon lähössä kiireisellä minuuttiaikataululla lukioon. Siinä vaan on lievä kontrasti. Jotenkin tosi hämmentävää.

Ennen koulun joulujuhlaa käytiin kiertämässä Supon ja Maisukan kanssa kauppoja. Ostin mummille sudoku-lehden, kun se oli joskus ihan haka ratkomaan niitä. Veteli viiden tähden juttuja tosta noin vaan.
Oli vasta aamupäivä, mutta iski silti jo sellanen ahdistus ihmisistä. En tiiä, miks saan tänä jouluna jotenkin jatkuvasti kuvotuskohtauksia tosta hysteriasta ja maanisesta kuluttamisesta. Oon varmaan niin kurkkuani myöten täynnä sitä, että äippä kantaa meille jatkuvasti lisää kamaa kotiin ja täällä ei mahdu elämään ja ei me oikeesti tarvittais näin paljon asioita. Siks varmaan tuntuu niin tyhmältä ostaa mitään uutta.

Sitä paitsi mummikin kommentoi tänään, että meillä on puolet liikaa tavaraa. Se on ihan tyystin täysin totaalisen totta. Puolet vois antaa pois. Mummin mukaan sillä tavoin kauniit asiat pääsisivät paremmin esille. Ja sekin on totta. Mulla on niin viisas mummi.

Oon ostanu tähän mennessä kaks joululahjaa. Molemmat on hyödyllisiä käyttöjuttuja, joita tarvii.
En tie, aionko ostaa enempää. Ei kukaan mun tuntema ihminen ihan OIKEESTIoikeesti tarvi mitään. Vaikka totta kai antaminen on kivaa ja itse lahja ajatuksena on ihana. Ehkä hankin vasta sitten joulun jälkeen - jos hankin.

Koulun joulujuhla oli ihan hauska osittain, vaikka juontajat oli jotenkin vähän pihalla ja minä leikin taas laulukriitikkoa, enkä lämmennyt yhdellekään tytölle joka yritti honottaa jotain. Anteeks nyt vaan, mutta kun ei minun oo mikään pakko tykätä. Ja se siitä.
Olis ollu kiva laulaa itse joululauluja. Voin tehdä sen kyllä kotona.

Kävin kirjastolla ja toivotin aulassa äikän opelle hyvät joulut. Bussipysäkillä keskustassa pyöri nainen, joka toisteli korkealla nuotilla, jatkuvasti: "Jeesus pelastaa! Jeesus pelastaa!" Mun vieressä odotteli bussia kaks teinipoikaa, jotka koko ajan naureskeli sille naiselle. Tosi koviksina. Ja ne tosi koviksina hytisi lippiksissään. Mulla oli pipo ja olin tyytyväinen. Hähä.

Ehdin tuskin kotiin kun Maisukka, Henski ja Minde jo tuli. Katottiin joululeffoina Joulutarina ja Matkalla Beetlehemiin (Joosefin näyttelijällä oli niin sielukkaat silmät ja se oli muutenkin niin ihana että yhyy!) ja sitten jostain tyttöjen päähänpistosta Titanic. Se kesti hei reilu kolme tuntia. En ollu nähny sitä kyllä aikoihin. Ja olihan se ihan itkettävä vaikka vähän naiivi ja hitaan nautiskeleva. Kate Winslet oli kyllä niiiiiin kaunis, voi luoja, ja Leokin oli ihan symppissöpö, mutta sillä on liian pienet tihrusilmät.

Saatoin Neekun kanssa Henskin bussille ja Minden lähemmäs kotia. En muistanu yhtään, miten rasittavaa on kun anturoiden välisiin karvoihin kertyy lumipaukkuja. Sit niitä joutuu aina vähän väliä kaivelemaan tassuista ja eteneminen on hidasta.
Vaikka oli hauska ottaa spurtteja auraamattomilla ja hiljaisilla lapsuudenkaduilla.

En tiedä, miks oon vieläkin tässä kirjottamassa näitä turhuuksia vaikka huomenaamuna päätin herätä vapaaehtoiseen koulun joulukirkkoon. Ihan vaan siks, etten oo vuoteen käynyt missään luterilaisessa tilaisuudessa. Eli siis en viime koulujoulukirkon jälkeen.
Tekee varmaan niin kovasti mieli mennä ihmettelemään.