Vainoojat

Mieletön katkeruus kihisi tänään sisällä minussa, kun piti mennä koululle puol ysiks, vaikka normaalisti mun päivä alkaisi perjantaina 13:05. No, ei siinä mitään, kerrankos sitä uhrautuu. Piti olla säestysharkat. Musaope nukkui pommiin. LÅL. Jäi vähän vaiheeseen sit.

No, ei siinä mitään. Soitettiin sit ne biisit, mitkä pyydettiin: juhlan ihan alussa ja ihan lopussa. Ja jouduttiin istumaan se väliosuus penkeissä, kaksi kertaa. Kahdessa juhlassa. Kaksi uniluentoa (mikä oli melko mielenkiintoinen valinta itsenäisyyspäiväjuhlaan, en ihan saanut yhteisestä tekijästä kiinni..).

Lievää ärsytystä siis ilmassa. No, sitten piti ainoan koulutunnin jälkeen jäädä vielä musisoimaan syksyn lakkiaisiin. Katsella, kun abitytöt koikkeroi rumissa mekoissa ja naurettavissa korkokengissä lavalle hakemaan ylppätodistuksen ja lakin. Kuuntelemassa tyhjänpäiväistä läpätiläätä. Ainut hauska juttu oli se, että siellä oli aikuislukiosta valmistuneiden joukossa minun lemppari myyjä Suomalaisesta! Ja se piti puheen vielä. Se oli jotenkin hupsua. Minulle se on ollut aina vaan iloinen myyjä, eikä mikään iltatunneilla kärvistelevä opiskelija.

No okei, oli niissä juhlissa toinenkin mielenkiintoinen asia. Yks tyttö kuorossa, jolla oli jotenkin silmiinporautuva ulkonäkö. Sillä oli hieno profiili ja se oli jotenkin persoonallisella tavalla kaunis. Jossain vaiheessa hämmennyin, kun se tuntui tuijottavan minua koko ajan. En kyllä oo varma tuijottiko, saatto se kattoo minun vieressä istuvaakin/jotain epämääräistä pistettä yleisössä.Ja että jos tuijotti, niin sikskö että minä olin huomaamattani tuijottanut sitä, vai muuten vaan. Huomaatteko miten ongelmallista.

Joka tapauksessa, tämä sama ongelmallisuus toistui kaikissa tilaisuuksissa. Lopulta en enää yrittänyt kääntää katsetta pois, koska halusin tietää että kattooko se minua oikeesti noin häikäilemättömästi vai ei, ja sit katoin ite yhtä häikäilemättömästi takasin.

Mulla tuli siitä mieleen yks viime vuoden abityttö, joka oli kanssa persoonallisen kaunis ja jota aina kattelin ja olisin halunnut mennä juttelemaan, mutta en koskaan uskaltanut. Toi näytti vähän sen pikkusiskolta. En tie, onko oikeesti.

Tuijottamisesta tuli mieleen, että minusta on muutenkin tuntunut viime aikoina, tai sanotaan pari viime kuukautta, häiritsevästi siltä että ihmiset katttoo minua. Ja siis katonhan minäkin muita. Mutta silti. Tulee aina sellanen olo, että mikä minus on kun pitää tollain kattoo, onko pakko, lopettakaa. Varsinkin meidän koulussa, vaikka toki muuallakin. Mutta erityisesti siellä tulee sellanen olo, että silmät seuraaaaaaaa

Olin niin ilonen kun pääsin kotiin tänään. Sellanen fiilis, ettei koskaan enää juhlasoittoja, en viiti olla kiva ja jaksaa vaivautua. Enkä saanu ees rahaa, vaikka muut sai, koska olin talon opiskelija toisin kuin ne. Kiva kiitti tästä. Muistan seuraavalla kerralla ku pitäs tulla koululle 4 ja puol tuntii liian aikasin- ja nukun uhallani pommiin.

Illalla menin viettämään Mirkun vähän epävirallisia läksiäisiä. MINU SISKO LÄHTEE MUONIOON YLI KOLMEKS VIIKOKS SAMOILEMAAN SADAN HUSKYN KANSSA MITEN MINÄ SELVIÄN TÄSTÄ JOULUHYSTERIASTA YHYYY
Oltiin niiden naapurissa, jossa asuu se runoilijamies, jonka kanssa mentiin ekan kerran Facekseen kaks kesää takaperin. Tai siis minun ekan kerran. Jaakko kuulemma on pitkään pelänny mua (se oli kokenut mun olevan jotenkin agressiivisen hyökkäävä sen tupakanpoltosta, öööö? minä?), mutta nyt se pääs loppuillasta jo sen pelosta yli. Se taitaa tykätä musta. Oon varmaan vähän niinku pikkusisko sille, kun sillä on vaan veljiä. Håhå.

Muutenkin tajusin jossain vaiheessa, että oon oikeestikki aina pieni verrattuna niihin: seuran keski-ikä oli tänään lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. Mutta se on ihan rentoa. Tuntuu turvallisemmalta, haha. Ja pääsin taas sisälle henkkareita näyttämättä, tällä kertaa K-Klubiin. Portsarit hämääntyy mun kypsästä seurasta.

Käytiin kuuntelemassa paria bändiä, Aukeata ja Floristia. Mulla oli niistä paljon kirjotettavaa, mutta nyt alko uuvuttamaan jo ja turhauttamaan tämän merkinnän sekavuus ja huono ulosanti. Taidan tyytyä vain sanomaan, että oli ihan kivoja bändejä. Esim toisen rumpali oli symppis, kun se soitti niin antaumuksella, ihan ku jossain transsissa olis ollu ja välillä hymyili melkein vähämielisesti, niinku sellain pikkupoika joka on innoissaan ku on päässy paukuttelemaan vähän. Ja toisessa bändissä oli jotenkin hirmu söpö kitaristi taas vaihteeks. Sillä oli lyhyet jalat.

Nyt uupumus saa minusta otteen. Annan periksi.