Positiivinen vanha tekijä

Minulla on menossa toinen pipopäivä putkeen ja oon saanut kuulla siitä kommenttia. Hiukka hassua. Mutta pipo päässä on mukavaa, ei palella viidentoista asteen pakkaset eikä tartte pistää aamulla tukkaa. On se toki nopeampaa asetella pipo päähän kun ährätä tän murheenkryynin kanssa.

MISTÄ TULI MIELEENI että viikonloppuna huomasin, että minulla on puolentoista sentin juurikasvu!! En oo ees tajunnu. Varmaan siks, ettei se edes näy kunnolla, jos ei ole jakausta. Mutta asialle voisi silti tehdä jonkunmoisia toimenpiteitä, koska alkaa etutukkakin taas pikku hiljaa hitaan varmasti hipoa kulmakarvoja.

Mutta mitäpä juurikasvukaan mitään haittaa, jos kuljen koko talven pipo päässä. Ehkä huomennakin pitäs, ni ei mene hyvä putki rikki.

Eilen oli täydellinen läksypäivä joten tänään taas vastapainona täydellinen tekemättömyyspäivä. Muut valittaa koulussa, miten joka päivä on jotain testiä tai tuntikuulustelua tai sanakoetta ja minä oon vaan silleen  jaa pitäsköhän tässä tehdäkin jotain. 
En tiiä, en vaan jotenkin jaksa nyt ruveta hermopahkuraks ennen joulua. Ehkä sitten sen jälkeen voin alkaa panikoitua kun kirjotukset lähenee - tai ainakin vähän ryhdistäytyä.

Tällä hetkellä kuitenkin lievä laiskuus tuntuu ihan hyvältä eikä kaada kenenkään maailmaa, niin luulis sen sitten olevan ihan hyvä juttu.

Meillä oli vuoden viimeinen kvartetti ja se oli taas vaihteeksi oikein iloinen. Sain kuulla Jarpalta päivän tai jopa viikon suloisimman kommentin:

O: "Mitä sä oikein naurat siinä!"

J: "No kun on hyvä mieli. Ei tarvi kun nähdä sinut ja heti tulee iloiseksi!"

O: "Mitä IHMETTÄ!?"

J: "No kyllä kyllä, kun Orvokki on niin positiivinen ihminen!"

Joo no viiminen oli jo sarkasmia, mutta minä melkein punastuin ja hämmennyin tuosta, kun se tuli niin yhtäkkiä ja jotenkin niin aidosti. Ihan lohduttava asia, että edes joku kokee seurastani positiivisia viboja : D Kai minä sitten oon sen ilopilleri. Kai meillä kaikilla on omamme. Hah.

Käytiin kuuntelemassa iskän kanssa, kun tuttu soitti käyrätorvella Beethovenia. Sitten kaupunginorkan varakonserttimestari (koin muuten dejavuilmiön, koska se nainen oli ihan varmasti se toinen niistä joka anto meille palautteen Nuori Soittaa!-jutussa!!!!) soitti kans Beethovenia ja lopuks ne soitti yhessä pianon kanssa Brahmsia. Ei kuulu kumpikaan mun lempparisäveltäjiin, mutta ei pidä olla liian nirso. Varsinkaan kun on tutuista kyse.

Oli ihan kiva vaihteeks olla kuuntelemassa elävää klasaria. Paitsi pianistilla oli vanhan naisen kädet, vaikka se oli ihan nuori neito vielä. Ja se piti aina sydämestään hauskasti kiinni kumartaessa.
Ja viulistilla oli vanhan naisen kaula ja ohimot, vaikka ei sekään vielä mikään iäkäs ollut.

En tiedä, miks just nyt ryhdyin huomioimaan toisten vanhuuden piirteet. Ehkä siks, kun oon itse nuoruuden voimassani HAHA tai sitten siks, että haetaan luultavasti mummi meille viikonloppuna viettämään joulu. Se kaatu joku aika sitten ja mursi kätensä ja sit se leikattiin ja nyt mummi on vähän parka. 87-vuotias parka.

Mutta nyt ryhdyn joko tekemään jotain järkevää huomista koulupäivää varten tai sitten nukkumaan. Joka toki sekin on järkevää tekemistä koulua varten.

EIKUN sen vielä kerron, että äsken sain ruokaorgasmin. Maistoin uutta juustoa, sellasta semivahvaa vuohenmaidosta tehtyä. Söin sitä omenan kanssa ja sitten olin vaan silleen saanko vaipua koomaan koska se oli niin HYVÄÄ että teki mieli itkeä.
HUh.