Itsekuri kympissä

Vau. Olipa hassu tunne nousta pitkästä aikaa oikeesti aikasin. Olin siitä syystä koko aamun vähän hämmentyneessä mielentilassa, tuntui niin absurdilta saada paljon aikaan pelkästään siihen mennessä, että lähdin konsalle.

Jarppa oli vaihteeks taas jo ihan jäähyväistunnelmissa. Meillä on vielä muutama soittotunti, sit se on finito. Outoa.

J: "Voi että mulle tulee ikävä tota sun selittämistä ja purnaamista! Etkö vois nauhottaa sitä mulle muistoks?"

Tämä siis ihan vilpittömästi ja suurella sydämellä.


Oon kävellyt tänään paljon, viulu selässä ja ilman. Kävelin esim keskustasta Mirdelle, join teetä ja istuin olkkarin lattialla kattomassa sen maalaamia neliöitä. Niissä oli paljon kolmioaiheita. Ja yhdet siistit Dave McKean -rappuset.
Oikeesti mun piti mennä kotiin jatkamaan lukemista, mutta harhauduin hetkellisesti. Kyllä mulla on aikaa.

Sisko kertoi mulle muun muassa, että mua oli pidättäydytty pyytämästä kahville sen takia, että saattaisin ahdistua. Se oli minusta huvittavan suloista. Pistää miettimään, minkälaisen kuvan tää blogi musta ihmisille antaa. HAHAhi.

Vaikka totuus kyllä on että joo, mä oon taitava ahdistumaan, ja en kiellä ettenkö tekis sitä jatkuvasti. Mutta se on silti huono syy jättää asioita tekemättä, koska osaan ahdistua ihan ilman syytäkin. Kehitän ne ahdistumiset aina jostain tyhjästä sitten, jos ei muuta ole tarjolla.
Onkohan se joku mun kieroutunut selviytymiskeino?

Neekku kieri tänään paskasessa lumessa ja siitä tuli ihan märkä. Mietin siinä sen puuhia kattoessani, että oon minäkin kyllä vähän tyhmä emäntä, kun annan sen tehdä niin, ja sitten haukun sitä jälkeenpäin ääliöksi. Logiikka?

Tänään viimeinkin silleen oikeesti päätin, minkä pistän yhteishakuun ykköseks. Muu järjestys sitten onkin vielä vähän mysteeri, mutta kyllä se tästä.
Mun pyhä tarkoitus oli myös pyhittää loppupäivä Runousopin perusteille, mutta jotenkin onnistuin taas huijaamaan itseäni. On tuhoon tuomittua, jos ajattelen että mäpä luen tässä ruokalukemiseks vähän tätä alkua, sit rupeen tota pääsykoekirjaa. Te ette ehkä tiedä miten siinä käy, mutta mä tiedän: pökäsin koko kirjan kertaistumalta. Siis sen viihdekirjan, en pääsykoekirjaa.
Se oli vielä kaiken lisäks sellanen kamala ja nolo Tuija Lehtisen nuortenkirja, jonka mun siskot käski lukemaan, koska se oli kuulemma ihana (ainakin sillon kun ne oli teinejä), enkä mä ollut omassa teineydessäni sitä lukenu. Voi elämän kevät oikeesti, nyt vähän hävettää.

Mutta ei se haittaa. Kyllä mulla on aikaa.

Iskään oli iskenyt tänään Prismassa hetkellinen mielenhäiriö ja se muisti mun feilautuneen joululahjatoiveen; toisin sanoen pääsin tänään ekaa kertaa elämässäni kokeilemaan piikkimattoa. Siis sitä markettikamaa, mikä oli viime joulun hittilahja. Se oli aika öö pistelevä kokemus. Ihan hauska kyllä, kai siinä voi ruveta makoilemaan vaihtelevasti. Tosin nukahdin välillä, mutta mitä muuta voi olettaa jos pitäs maata 15-30 minuuttia selällään?

Nyt sauna.