Levottomat rukoukset ja harhailut

Bussiin nousi tänään se yksi nainen. Se, jolla lukee selkään kiinnitetyssä kankaanpalassa JEESUS. Se, joka ei tuu koskaan bussiin kävellen, se aina juoksee sinne. Se, joka ei katso ihmisiä suoraan kasvoihin, vaan kyräilee, kulkee kyyryssä, niinku joku säikky eläin.

Se käveli mun ohi ja suputti non-stoppina omia rukouksiaan. Se istu ihan taaimmaiseen penkkiin ja rukoili koooko matkan.
"Kiitos Jeesus, kiitos Jeesus, kiitos Jeesus..."

Mietin, että jos nousisin ja menisin sinne taakse istumaan sen lähelle ja sanoisin että hei, mä voin rukoilla sun kanssa, niin hyppäiskö se housuistaan ja sais sydärin.

Ei kovin yllättävää, mutta mainitsen nyt silti etten mennyt. Istuin omalla paikallani ja huomaamatta sen rukoussuputukset sekottu bussin moottorin äänen alle ja mä kattelin ikkunasta Kuopiota ja mietin, miten omituinen ajatus on, jos tosissani käy niin, että syksyllä on muutto edessä.

Vappuhumu oli uinut jo kauppaan, Prismassa oli ihan oksettavan paljon populaa. Seisoin lamaantuneena vihannesosastolla ja mietin, mahdunko ollenkaan liikkumaan tiskeille.

Käytän nykyään tosi vähän enää teepusseja (koska irtotee on yksinkertaisesti parempaa, uskokaa, ja sitä paitsi myös ympäristöystävällisempää), mutta tänään ostin jostain yllättävästä kimmokkeesta niitä Princess-teepusseja, joissa jokaisessa paperipainossa on mietelause. Mun mielessä siinsi varmaan se lasipurkki, jonka iskä on joskus nuorempana kerännyt täyteen samaisia lappuja.
Outoa.


Keittiön pöydän ääressä randomheitot tiivistyy:

Ä: "Orvokki!"

O: "Mm?"

Ä: "Sinä oot minun tyttö!"

O: "Joo, äiti, niin oon."

Ä: *aivotonta äidillistä hymyä*

O: "..."

Ä: "Kyllä sullakin tulee olemaan vaikeeta vielä."

O: "Häh?"

Ä: "Löytää sellanen mies, joka on sulle tarpeeks hyvä!"

O: "..mitä ihmettä?"

Ä: "Älyllisesti kato ja muutenki!"

I: "Ja sellanen, joka saa sut nauramaan sarkastisilla heitoilla, niin kun isäs!"

O: "..."

I: "Välillä niin, että pitää kääntyä toiseen suuntaan salaisesti hymyilemään!"

Ä: "Hihi!"

I: "Ja ennen kaikkea nauramaan ITELLES. Se on tärkein taito mitä voi olla."

O: "Joo, kiitos riittää."

Oon yrittäny koko päivän taistella itteeni vastaan, etten antautus harhailulle. On vaikeaa pitää itsensä kokonaisena yhdessä paikassa. Maijukka sano, että ihminen on siellä, missä sydän on. Just nyt mun on kuitenkin vaikeinta hallita mun mieli, se on levoton ja vilkas, se harhailee ja poukkoilee, eksyy asiastaan, ei jaksa sisäistää. Miksei kykene iskostamaan omaan päähänsä, että NYT pitää keskittyä eikä kohta? Sitten joskus on jo liian myöhästä eikä auta enää.

Toisaalta kaipaan ihmisten seuraa ja toisaalta en kumminkaan.
No ehkä enemmän kaipaan.

Huominen menee varmaan lukemisesta paastotessa, koska äipän kanssa suunnataan lakkiaismekonmetsästykseen plus muuhun pieneen prokkikseen. Ja sit pitää suunnata Karttulaan laulamaan. Ja sit en tiedä mitä tapahtuu.

Voi pylly, mulla on vielä pyykit koneessa.