Pako

Eilen oli pöytä koreana, kun oli lammasta ja hasselbackan perunoita ja kermaista juureslaatikkoo ja papuhöystöö ja paistettua halloumia ja salladia ja suklaamoussee ja pashaa ja ties mitä kaikkee. Ruoka oli hyvää ja perheaterioiminenkin meni hyvin, meillä oli jopa kaksi vierasta oman poppoon lisäks.

Illalla otin taas pienen askeleen hakujuttujen tiimoilta ja listasin paperille pääsykoepäivineen kaikki edes jollain tavalla intresseissä olevat vaihtoehdot. Se oli henkisesti ihan hirmu raskasta. Mun kurkkua rupes kuristamaan pelkästään sen paperin kattominen. Tiedostin, että siinä ne nyt on ja että niiden kesken mun pitäs nyt päättää aika helkkarin äkäseen, että pääsisin sitten taas pänttäämään silmät ristissä.

Ei auttanut, vaikka laitoin paperin ja muut hakujutut syrjään. Kuristava tunne kurkussa vaan jatkui ja mua itketti ja ahdisti.

Nyt otan taas hetken etäisyyttä noihin kamaliin asioihin ja lähden ihanan Aksun kera Laukaaseen. Siellä odottaa kolme huipputyyppiä ja noin kymmenen tuntia KYöstipöystiä ja lööbailua ja helpon rento elo.

Maanantaina ryhdyn taas ahdistumaan.

Ä: "Voi ETTÄ mä en jaksa, kun sun aina pitää selittää kaikki asiat niin paatoksella!! Etkö vois välillä silleen rauhallisesti!"

I: "Niin no onneks mun lapsista kolme osaa ihan saman: Kirsikka, Orvokki ja Vertti, etenkin Kirsikka kun se innostuu niistä ruokajutuista. Niin kai voin alkaa jo pikkuhiljaa hellittää."

O: "HAH HAH"