Pikkuhiljaa pieniä askelia

Koin tänään hämmentävän olon aamupalalla.
En tiennyt, miten olla, koska ei oo vähään aikaan ollut aamua, että olisin ollut kotona, ihan yksin, kaikki muut koulussa ja töissä, eikä mun tarvi ruveta lukemaan kirjotuksiin. Se oli oikeesti aika hämmentävää.

Olisin saattanut tuhlata päivän vaikka mihin, jos en olisi suunnitellut eilen illalla itelleni jo tekemistä.

Suunnistin kirjastoon ottomaatin kautta. Maksoin järkyttävät myöhästymismaksut ja pääsin lainauskiellosta. Lisäks tein täysikäsyysilmotuksen, haha! Nyt olen virallisesti itse vastuussa lainaamastani aineistosta, ei huoltaja.

Metsästin hyllyistä ne pääsykoekirjat mun vaihtoehtoihin, jotka oli saatavilla, ihan mielenkiinnosta. En oo koskaan seikkaillut sellasilla hyllyillä enkä uskaltanut tutkia liian tarkasti, koska pelkästään pintapuolisella silmäilyllä kainaloon upposi jo liian monta teosta omaksi huviksi. Nyt ei pitäs olla sellasten aika.

Kävin koululla tarkkaamassa tuloksia, mutta hissaa ei näkyny edelleenkään. Matikanope sanoi, että monella se geometrian tehtävä oli kosahtanut "mallinnusvirheeseen". Se selitti mulle, mitä kautta se säde olis pitäny laskea. En jaksanut enää ajatella.

Ostin kirjakaupasta yhden pääsykoekirjan omaksikin. Sellaseen paikkaan, mihin aion ainakin varmasti hakea. Tänään en saanut edettyä näitä askelia pidemmälle, huomenna pitäis ehken alottaa uusi vaihe ja aukasta se kirja ihan oikeesti.

Loppupäivä meni laulaessa ja myöhemmin turistessa kevyitä kera tyttöjen ja yhden tytyn poikaystävän. Ei oo nähty pitkään aikaan porukalla, mutta ei toisaalta edes tuntunut siltä. Hassua. Oli mukava tavata vihdoinkin tää paljon puhuttu poikaystävä. Kävi ilmi, et se oli samassa ryhmässä lukimossa ku mun isosisko. Kuoppari on pieni.

Mulla on näistä päivistä jotenkin irrallinen olo. En keksi sille parempaakaan sanaa. Tuntuu vaan... irralliselta. Vaikea yrittää käsittää tulevia viikkoja ja sitä, mitä niihin pitäis sisällyttää. Mun mieli pyrkii koko ajan irrottautumaan niistä asioista mitä oon tekemässä, se on vähän häiritsevää. Se harppoo jossakin tulevissa jutuissa, tulevaisuudessa, se huolehtii ja maalailee, enkä saa oikein pidettyä sitä käsillä olevassa hetkessä.

Vaikka se on kyllä varmaan iankaikkinen ongelma, tai ainakin elämän loppuun asti. Se, että oppis kunnolla käsittämään että nyt oon tässä ja nyt on nyt ja nyt elän tätä hetkeä enkä mitään muuta.


Musavinkkinä tänään mystinen tapaus, jonka Mirde mulle heitti eilen kun pyysin jotain instrumusaa - tosin lauluakin tässä on: Air