Draamaa konsertissa ja joku asennevamma, LÅL

Mulle on kyllä tosissaan kehittynyt joku ihan uudenlainen, outo päivärytmi. Oon ruvennu melkein vakituisesti tekemään aamusin esim matikanläksyjä, koska en meinaa saada iltasin enää itteeni potkittua niitä rustaamaan. En tiedä, mikä ois raskaampaa, kun ottaa vihko ja kirja ja laskin tohon eteen ja avata ne jajajajajajaja

paitsi ehkä se, kun pitäs avata viulukotelo ja soittaa.

Mistä tulikin mieleeni, että tänä aamuna matikanläksyjen lisäksi myös soitin. Se oli outoa (mutta tarpeellista, koska olin neljään saakka koulussa, ja ehdin käydä vaan kääntymässä/syömässä kotona, kun sitten pitikin jo juosta kaupungintalolle, ni ei siinä hirveesti ehtiny soitella). Äiti varmaan tykkäs, kun sillä oli pitkäännukkumisaamu, ku meni iltavuoroon. Hähä.

Konsertti oli ja meni. Se oli siitä aika spesiaali, ettei edes tarvinu himona jännittää, kun biisi ei ollu teknisesti kovin vaikee ja sain soittaa nuoteista, ni ei tarvinnu ahdistella et jos iskis bläkäri. Kyl mä silti(kin) vähän mokailin, mutta en osaa oikein suhtautua mihinkään enää kovin suurella vakavuudella, koska kärsin siitä vaan ite (kun jään sitten pyörittelemään asioita ja pettymyksiä ja kaikkea päässäni ja miettimään, että mitä tein väärin ja mitä mun ois pitäny tehä paremmin ja otan kaikean hirmu vakavasti ja teen siitä ongelman), eli en jaksanu nyt ottaa pattia niistä pienistä jutuista. Se oli ihme, että soitettiin pianon kanssa niin hyvin yhteen, ku maanantaina kuulin ekan kerran sen pianosäestyksen ees. Mut se Mikko onkin niin huippu pianisti - jäykkä ku mikä, mut ihan sairaan taitava kuuntelija.

Mutta kyllä mä tota biisiä tosta vielä jalostan! Se on niin kiva.

Kvartetin esityksessä oli vähän draamaa, ku Ruutilla oli ongelmaa sivunvaihossa ja sit meni tahdit sekasin ja jossain vaiheessa kaikki tais olla eri kohassa menossa. Onneks se oli niin pimeä kohta muutenkin, ettei ihmiset varmaan edes vältsillä tajunnu et sekoiltiiin, jos se biisi ei ollu entuudestaan tuttu. Mut meil oli selvästi parhain ja mielenkiintosin biisi noista kamarimusiikkipoppoista, putsattiin selvästi pöytä, hähä.

Tuleepa taas epäselvää tekstiä, oon kyl ihan keskittymiskyvytön tän kirjottamisen kanssa :D

Mulla meinaa mennä hermo miehiin. Taisin jo valittaa siitä, miten mein alttoviulisti on ihme hiihtäjä, eikä oo ikinä paikalla ku pitäs ja AAARH, mutta lähes yhtä toivoton tapaus on mun enkunpari. En ymmärrä, miten ihminen voi tehdä ääneenlausumisesta sellasen ongelman? Se saattaa sanoo ekan (ja ehkä vikan) sanan siitä pätkästä minkä se lukee, ja sit se väli onkin pelkkää muminaa ja epämäärästä ääntelyä - siis ei sellasta, että se yrittäs eikä osais, vaan että se vaan puhuu siansaksaa siihen täytteeks. Tänäänkin piti parin kanssa lausua kappaleen sanat sanastosta läpi, niin jätkä ei voi ees yrittää kunnolla, vaan tekee siitä jotain ihme pelleilyä vaikka siinä on lausumisohjeetkin vieressä, jumankauta!! En ymmärrä, miten se aikoo selvitä. Jossain vaiheessa sen on kuitenkin pakko lausua englantia ääneen. En oo kyl vähään aikaan törmänny lapsellisempaan tapaukseen. Ihan kun niistä (mukamas) vaikeesti lausuttavista sanoista pääsis eroon, tai ne tulis jotenki helpommiks, vaan siten, että jättää ne huomioimatta ja lausumatta ja hyppää yli. Voi luoja. En jaksa. Enkunkursseissa parasta on just se, kun saa höpötellä parin kanssa enkuks, NIIN SITTEN MULLE TULEE TOLLANEN ASENNEVAMMAINEN ITSERIITTOINEN LIIAN YLPEÄ KAKARA.

Tulipa purettua. Huh. Mut kun ottaa aivoon.

Ja huomennaki joku epsanjan sanakoe, LÅL, ja joku äikän välikoe tekstitaidosta, pitää kirjottaa proosasta vastaus, LÅL, ja sit joku musatieto illalla, LÅL.

Haluun sinne matkoille jo.