Lappi pysäyttää elämän

Oi, miten söpöä. Ootte käyny ramppaamassa täällä, vaikka sanoin, ettei uusia merkintöjä kannata odottaa (: (En tosin oo varma muistinko mainita, millon palaan Kuopioon, mutta NOJAA..)Joka tapaksessa, kotona taas. Eilen yöllä kirjotin viimisen osan matkapäiväkirjaa, koska bussissa ei huvittanu ruveta naputtelemaan ja ahdistumaan siitä, että joku kyylää olan takaa. Nyt on aikaa taas keskittyä tähän superhypermegapostaukseen, joka odottaa. Tekstiä nimittäin kerty Wordilla 14 sivua, fonttikoko 11. Vaikka tietenkään kaikkea mahdollista ei voi/saa paljastaa, ettei ihmiset suutu tai tule mitään sanomista. u_u Elikkä (yhen äikänopen mukaan ei sais ikinä kirjottaa elikkä, taikka tai saatikka HÄHÄ), tässä teille Lapinmatkan kertomus matkapäiväkirjan pohjalta muokattuna ja lyhennettynä (VAROITUS: saattaa sisältää uskonnollista hapatusta, joten jos se ahdistaa, jätä lukematta. niin ja tästä tosiaan tuli PITKÄ):

LAUANTAI 28.2.

Aamulla olin melkoisen kooma. Kun heräsin niin tuntu siltä, miltä tuntuu kun herää keskellä yötä kesken unien. Ainoona erona se, että nyt oli PAKKO nousta, eikä unia saanut enää jatkaa. Sen siitä saa, kun venkoilee pakkaamisen kanssa ja jättää sen yömyöhälle. Sääliä ei heru, ääliö. Nousin, tein aamutoimet horteessa, ja päätin kuitenkin jättää mokkasiinit kotiin (mikä oli oikea päätös) ja ottaa läppärin mukaan. Olin kyllä aika yllättynyt, että sain oikeesti kirjotettuakin sillä!

Tavotteena oli olla noin puol kasilta kirkolla, ja HEI, lähdettiin ajamaan mein pihasta 07:32! En ois uskonu sitä, olin ihan liekeissä tästä mahtavasta saavutuksesta. Se olikin liian hyvää ollakseen totta, koska motskilla tajusin, että jätin meikit vessaan. Ei niitä nyt leirillä vältsisti tarviiskaan, mutta silti en osannu lähtee ilman niitä (aistin, miten pyöräyttelette silmiänne siellä!). Ajettiin siis jo aikasemmasta liittymästä ja käytiin vielä kotona kääntymässä. Loppujen lopuks en siis ollutkaan niin ajoissa, mitä olisin ollut ilman tätä ramppaamista, mutta ei se haitannu. En ollu viiminen, paikkoja oli vielä ruhtinaallisesti, ja istuin joka tapauksessa Jennin viereen, joten no problem.

Matka meni ihan ok hyvin. Ei tullu ainakaan liikaa nukuttua, vaan sellasia lyhyitä pätkiä. Aina havahtu siihen, että joku mölys tai oli huono asento ja joku raaja oli puutunu. Useimmiten tosin jompikumpi kankku. Lasketaanko niitä raajoiksi? Ei varmaan. Oli kuiteski ihan rattosaa. Oulun pysähdyksen jälkeen oli keskipäivä ja iski ihan tajuton kuumuus. Aurinko porotti ikkunasta ja oli kuuma ja pattereita ei voinu pistää pois päältä, kun siinä bussissa oli joku ongelma (en muista mikä) ja viileenilmanpuhaltimet ei auttanu yhtään ja plaaplaplaa. Kaiken lisäks olin laittanu matkavaatetukseksi sen uuden fleecen, joten kyllä, oli ihan mukavan Qma.

Jerissuvanto näytti ihan samalta, mitä vuos sitten. Ainoona erona tais olla ne uudet kenkähyllyt eteisessä ja se, että saunasta oli lähteny puukiuas kävelemään. Kun oli saanu aseteltua patjat parvelle niin, että kaikki mahtuivat nukkumaan suht järkevästi, iski ekan kerran se fiilis, että mitähän ihmettä tästäkin tulee. Siellä oli kuitenkin niin paljon ihmisiä (50) suhteessa siihen tilaan, se paikka oli niin pieni, ja joistain ihmisistä vaan hohkaa sellanen itsekkyys, itsekeskeisyys ja tajuton mukavuudenhaluisuus, vaikka tollasella leirillä just pitäis tajuta osata tinkiä omista haluista ja ottaa muut huomioon. Muuten se homma räjähtää käsiin.

Hurja oli huomata, miten muutamat tytöt oli yhtäkkiä vaan kasvanu siitä lastenleiri-iästä (mä olin hei c'moon niiden ISONEN joskus!) armottomaan tepeikään. Aattelin, että niihin menee luultavasti ekana hermo, vaikka ite olin varmaan samanikäsenä ihan samanlainen. Vaikka tahdonkin uskoa, etten ihan noin paha. Öhm.

Alkutilannekatsauksen jälkeen suurimmalti osalti porukka oli sama, mitä viime vuonna, vahvistettuna muutamilla uusilla naamoilla, mutta tuntui että kovin moni puuttui. En kuitenkaan jäänyt sitä märehtimään, koska jokaisen leirin onnistuminen ei oo varsinaisesti riippuvainen niistä ihmisistä, vaan siitä, jaksaako ite tehdä siitä leiristä itelleen hyvän. Vaikka totta kai on aina kiva, jos on enemmän kivoja ihmisiä (kuin ahdistavia tai ikäviä tai epämiellyttäviä).

Hei tiettekö, tästä tulee kyllä syntisen pitkä, koska en oo vielä ees ekassa kunnon päivässä. Voi luoja.

SUNNUNTAI 1.3.

Heräilin jatkuvasti kesken yötä siihen, että oli nihkeetä ja hikistä. Se patja, millä nukuin, ei hengittäny yhtään, että aamulla tuntu ihan tosi hehkeeltä ja hyväntuoksuiselta. Vaikka aamupala oli vasta puol ysiltä, niin ihmisiä oli hirmuna ylhäällä jo kasilta. Hermanni soitti ihQa herätysmusiikkia: muumeja. Ei tosin sitä paapapapaapa paapapap paapaa-alkumusiikkitunnaria, vaan yhtä toista melodiaa. (Menee tyyliiin 'titititi titititi titititi tii, tiit tititi titititi titititi tiitti' jnejne, varmaan tosi selkeetä ;D) "Nyt herätys kaikki pienet röllykät ja möllykät sieltä sängyn pohjilta."

Aamupalan jälkeen ei ollu edes raamista, koska Malle ajatteli, että porukan pitää mahdollisimman nopeesti päästä rinteeseen päästämään höyryjä ulos. Haha! Osa porukasta lähti siis Ylläkselle, mutta mökille jöi kuitenkin ihan hyvän verran populaa. En ollut lähimainkaan ainoa, joka boikotoi laskemista joka päivänä. Pelattiin vähän korttia, minkä jälkeen iskettiin simona päälle (koska Malle oli uhannut -25 pakkasilla, ei kyllä edes ollut yhtään niin kylmä, HAH!) ja lähdettiin Jerishotellille. Se matka sinne on joku 1,5-2km, joten ei kovin pitkä. Hassua, miten tutuilta ne maisemat näytti, vaikkei niitä ollut vuoteen nähnyt.

Jerishotelli oli ihan samannäkönen sekin, sielläkään ei ollu mikään muuttunu. Aula oli samanalainen, kahvila oli samanlainen, ruokasali oli samanlainen. Pöydätkin oli ihan samoilla paikoilla, Jerissuvannossa järjestystä oli sentään vähän rassattu. Myymälänurkkauksessa myytiin matkamuistoja ja rihkamaa. Siellä oli myös kahdenlaisia Lapin kortsuja, HAH! Toisen nimi oli joku "jo vain" ja toisen kannessa hässi porot. Se oli joku "rykimäsukka" tai joku. Että aika irstasta.

Mutta kaakao oli hyvää. Olin myös aikaansaava ja ajattelin, että pitää pistää kortit menemään kerrankin ajoissa (ja ylipäätään PISTÄÄ kortteja), joten ostin kaks, Hennille ja Maisalle. Osotteet piti tosin kysyä tekstarilla, kun ne oli vanhassa kännykässä. Aika noloa. Mutta nyt ainakin tallensin ne, niin eipähän enää tartte noloutua tuosta.

Kun kirjottelin niitä kortteja, niin viereisessä pöydässä höpötti ihan tosi äänekkäästi joku ranskalainen porukkaa. Se oli kyllä jotain jännää murretta, koska ei se ihan tavan ranskalta (kai) kuulostanut. Sit iskin ne kortit siihen tiskille (siinä oli ihan jumalaton pino lähteviä kortteja) ja lähettiin takas mökille ruualle.

Myöhemmin päivällä käytiin Leekkiksen ja Pilvin kanssa kävelemässä jäällä siinä takapihalla (ois vaan ollu ihan superbueno, kun Neekku olis ollu mukana, NYYH! Leirimaskottina vähän niinQ. Mutta ei Jerikseen saa edes varmaan tuoda koiria, ja aina on kuitenkin joku allergikko). Se oli huippua: välillä oli kantohanki ja pysty kävelemään hangen päällä, mutta sit välillä oli niin pehmeetä lunta, että se anto periks. Joku oli rakentanut sinne lumesta sellasen ympyränmuotosen muurin, jota kyllä vähän hajotettiin. Yritettiin heitellä leipiä lumilaatoilla, sain jopa kolme, jee!

Haha, kun kirjotin matkapäivistä niin Susanna selitti koko ajan siinä vieressä jotain ihmeellistä. Välillä se saatto kysyä ihan yhtäkkiä, että mistä mä unelmoin (ja olin ihan että öö mitä) ja seuraavassa hetkessä selittää, miten se oli talouskoulussa oppinut että villatakin nukat pitäis poistaa saksilla eikä nyppimällä, koska muuten siihen tulee uusi nukanaihe. Toisaalta ihan järkeenkäypää. Ei vaan liittynyt millään lailla mihinkään :D

Heitin muuten teet päälleni (taitavaa), ja yhteen varpaaseen tuli melkein palovamma, kun sukat kastu. Ei onneks kuitenkaan. Se vesi ei selvästi ollu superkuumaa.

Eka iltajuttu oli ihan perus, HerQQ ja Tiina todisti, Jennin Hugo-pappa puhu lyhyesti, Juha+Ipe veti ylistystä. Olin vaan jotenkin ihan lukossa. En osannu eikä ees huvittanut laulaa mukana, koska ne sanotukset vaan häiritsee mua niin suunnattomasti. Ihmiset (itteni mukaan lukien) laulaa niitä niin merkityksettömästi, että se tuntuu jo omalla tavallaan loukkaavalta. En osaa vaan tarkottaa niitä oikeesti, varauksettomasti, tosissaan. En ymmärrä, miks mun pitää tehä asioista niin vaikeita, mutten osaa oikein auttaakkaan sitä.

Illalla oli sellanen fiilis, ettei tienny oikein vieläkään, mitä siitä leiristä tulee. Toki oli hurjan mukavaa, kun pysty vaan löllymään kaikkien kanssa ja makoilemaan ja istuskelemaan ja juttelemaan, eikä tarvinnu tehdä mitään sen kummempaa. Se oli vaihteeks jotenkin hurjan vapauttavaa. Toisaalta Jeriksessa on aina sellanen olo, että koko ajan vois ottaa päikkäreitä, jos haluis. Jotenkin sellanen löysä olla. Vaikkei edes rehkis erityisesti.

Se pitää tästä päivästä vielä mainita, että elämä on kyllä ironian taitaja. Kerrankin, kun ei ois ollu niin väliks, että kuukautiskierto on päivälleen ajoissa, niin se sitten päättää olla. Ja samana päivänä Mirkku vielä soittaa, että Neralla alko juoksut (olin vähän yllättynyt, koska tuntuu, että edellisistä on vasta pieni hetki, mutta onhan tässä näköjään vierähtänyt jo kuukausia.. ja toisaalta juoksut kävi kyllä yks päivä mielessäkin, kun se merkkaili ulkona niin paljon). Joskus joku sano, että usein samassa taloudessa alkavilla naisilla rytmittyy kuukautisetkin samoihin aikoihin. HAH! Tässä tapauksessa päivälleen. Ei siinä muuta, mutta saunomiset jäi sitten mun osalta yhteen kertaan. Kiitos tästä.

MAANANTAI 2.3.

Yöllä meinasin kuolla. Heräsin siihen, että sattu ihan JUMALATTOMASTI. Mietin tuskassa, että miks olin itsepäinen, enkä suostunut ottamaan mukaan niitä äitin Buranoita, joita se yritti väkisin tyrkyttää mun matkaan. Väitin, ettei mua ikinä satu enkä koskaan vedä särkylääkkeitä, joten ihan turhaa hosumista. Tässä se taas nähtiin, että älä koskaan sano ei koskaan. Ja ois muutenkin pitäny tajuta olla edeltäviisas ja muistaa, että jos menkat alkaa, niin eka/-t päivä/-t on aina pahimmat. Oli pakko käydä keskellä yötä vessassa, vaikken tee sitä ikinä, mutta ei vaan pystyny olemaan. Kun menin takasin nukkumaan (ei oikein viiti keskellä yötä ruveta metsästämään särkylääkettä) tuntu siltä, etten saa unta enää koko yönä. Sattu niin paljon, ettei mikään asento tuntunu hyvältä, halusin kuolla pois. Ajattelin, että ehdin kyllä seota, jos koko yö on tällasta. Jotenkin kuitenkin nukahdin loppujen lopuks, vaikkei se kipu kyllä hellittäny.

Aamulla tuntu likaselta, ällöttävältä, kipeältä. Luulin, että se kipuilu meni ohi, mutta ei pidä nuolasta ennen ku tipahtaa, koska aamupalan jälkeen rupes tuntumaan siltä, että kohta muuten tuntuu ja pahalta. Jenni lahjotti mulle Ibumaxia, ja se helpotti, enkä sen jälkeen enää tarvinnu. Onneks. Inhoon lääkkeitä.

Aamuraamiksella Ipe veti muutaman biisin kauniilla, aamuskarpilla äänellään, minkä jälkeen Opel-Henkka todisti ja Henkka piti opetusta mm. laupiaasta samarialaisesta. Tajusin kesken sen puhumisen, miten sujuva ja luonteva puhuja/esilläolija siitä on tullut kolmessa vuodessa. Se tuntui melko villiltä. Toisaalta on myös ihanaa huomata sivusta, miten ihmiset kehittyy. Sen sijaan kun katselee itteään ja miettii itteensä vuos sitten, niin oon tainnu mennä pelkästään alamäkeä. Masentavaa, ettei monet asiat oo muuttunu yhtään parempaan suuntaan. Vuos sitten olin sentään jotenkin aidosti kiinnostunut, nyt olen vain kyyninen lahna.

Henkka käytti sen saarnassa jotain jaetta Roomalaiskirjeen 14.luvusta ja mulle iski silmään sen kakkosjae, mihin oon joskus laittanut kysymysmerkin.

"Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia."

Oon aina miettinyt, mitä tolla oikein tarkotetaan ja että millä perusteella lihattomuus ois jotenkin heikkouskoisuuden merkki.

Samasta luvusta vielä pätkiä: "Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä, joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä, joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin. -- Kukin olkoon omassa vakaumuksessaan varma. -- ja joka syö, syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa. Joka taas ei syö, on Herran kunniaksi syömättä, ja hänkin kiittää Jumalaa. -- Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotakin mikä loukkaa omaatuntoa. -- Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä."

Jotenkin ihanan yksinkertaista toi, ettei kenekään pitäis moittia tai arvostella tai määräillä toisten syömisiä. Ja että kehotetaan pysymään omassa vakaumuksessaan, minkä vakaumuksen itselleen sitten onkin valinnut. Mietin sitä, että voiko heikkouskoisuus viitata siihen, että kasvissyöjät jättävät lihan syömättä vaikka 'kaikki on puhdasta'? Mutta toisaalta todetaan, ettei mikään omaa omatuntoa loukkaava toiminta ole hyväksi. Mikä onkin ihan järkeenkäypää, koska omatunto määrittelee jokaiselle ihmiselle oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Juttelin tästä Henkan lopetettua Mallen kanssa, ja se väitti, että toi liitty juutalaisten ja pakanoiden keskinäisiin kiistoihin ruokamääräyksistä (jotka juutalaisilla on jumalattoman tiukat), sillon kun alkuseurakunta alko muodostua. Sitä mukaa, mitä useampia pakanoita kääntyi, tuli yhteentörmäyksiä juutalaisten ruokasäännösten kanssa.

Toisaalta sillä saatettas viitata paljon kauemmakskin. Ekan Mooseksen kirjan alusta löytyy:

"Jumala sanoi vielä: Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit."

Sitten 9.luvusta:
"Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit."

Toi ensimmäinen on luomisen yhteydessä ja toinen vedenpaisumuksen jälkeen Nooalle. Musta on mielenkiintonen huomio, että Raamatun mukaan luomisessa ihmiselle toki annettiin eläimet ja linnut hallittaviksi, mutta varsinaiseksi ravinnoksi siementä tekevät kasvit. Eläimetkään ei syöneet toisiaan, vaan niidenkin ravintoja oli viherkasvit. Minkä takia sitten syntiinlankeemuksen ja vedenpaisumuksen jälkeen se liitto muutettiin, ja nyt ihmiset saivatkin teurastaa eläimiä ja käyttää niitä ravinnokseen (paitsi sellasia, joissa 'virtasi elämän nest'=veri)? Minkä takia asioiden piti muuttua?

Eli eikös kasvissyönti Raamatun perusteella ole siten palaamista juurille, alkulähteille, kaiken ytimeen, alkukantaisimpaan tilaan?

Raamiksen ja ruuan jälkeen muutamat lähti rinteeseen, mutta suurin osa jäi täks päiväks mökille. Viime vuonna en jaksanu lähtee messiin, kun porukka lähti vallottamaan Keimiötunturia, eikä sillon ollu kyllä kunnon varusteitakaan, mutta NYT LÄHDIN! Se oli huippua. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä olikin.

Keimiö on siinä ihan Jeriksen vieressä ja on ehkä joku 540 metriä korkea. Alku oli helppoa, suurimmalti osalti loivaa nousua metsän keskellä. Polku oli sellanen melko kapea; keskellä oli suht kestävää lunta (johon painavimmat tosin teki mukavia lommoja), mutta aina jos astu vähänkin harhaan, niin oli melkein polvia myöten hangessa. Onneks n.50kilolla naisenpainoa ei hirveesti uppoiltu. Hähä. Leikki jäi muutamilta kesken ja ne lähti takasin päin aika varhasessa vaiheessa - mikä oli hyvä juttu, jos multa kysytään, koska oli rasittavaa jatkuvasti pysähellä, eikä saanu edetä omaa tahtia. Eikä ne kyllä viimestään puurajan loppumisen jälkeen ois enää jaksanu, sillon olis päässy itku.

Vähän väliä ihmiset halus pitää mehutaukoja, ja se vähän ärsytti, koska olisin halunnu vaan mennä eteenpäin, eikä ees janottanu. Mutta kyllä se sitten siitä pikku hiljaa. Ei ollu erityisen kylmä (alkumatkasta vuorautuneena jopa Qma), mutta mitä korkeammalle mentiin, sitä enemmän alko tuulemaan. Oli hauska huomata, miten puut oli korkealla ollessa ihan hautautuneita lumeen ja vaan sellasten möykkysten näkösiä. Pikku hiljaa ne alko myös harvenemaan, kunnes huipulla niitä ei ollut enää ollenkaan. Puurajan jälkeen tuuli voimistui ihan tosi kovaks ja KYLMÄKS. Oikea korva meinas jäätyä, ja kun pidin kättä sen edessä, niin sitten oli sormet vaihteeksi kovilla lapasista huolimatta. Maisemat oli melkoisen valkoset, ja myräkän takia ei hirveesti mitään näkynyt. Oli vaan aavaa valkosta taivasta ja tyhjää tunturia. Khuul.
Mutta huipulle päästiin! (Rosa tosin oli eka kivellä, koska se tajus lähteä ekana juoksemaan, mutta mä olin ekana kiven päällä!)

Poistulo olikin sitten juttu erikseen. Aluks kaikki vaan lähti onessaan juoksemaan rinnettä alas, eikä kukaan tuntunut olevan oikein varma, missä se polku tarkkaan ottaen meni. Me juostiin ja juostiin ja tuuli ihan sairaasti ja oli hirmusen kylmä: tuntu siltä, että nenä tippuu pois ja poski halvaantuu. Henkka väitti, että mulle meinas tulla paleltuma vasemman sieraimen yläpuolelle. Yritin siinä sitten suojata niitä lapasella, mikä aiheutti vastaaavasti sen, että sormet oli ihan koppuraiset. Lopulta oltiin taas puurajalla ripeän alastulon jälkeen ja pian löydettiin polkukin, mitä pitkin oltiin tultu. ONNEKS. Oli paljon turvallisempi fiilis, kun ties, että on menossa oikeeseen suuntaan. Puut vähens tuulemistakin, ja oli IHANA tunne, kun lämpö alko palata sormiin ja poskiin. Se oli uskomatonta. Ja uskomatonta oli myös se, miten ältsin hehkeä fiilis oli sen jälkeen. Rinteitä pitkin oli mahtava luisua alas - tosin Miklu uppos melkein joka toisella askeleella, mutta sillä onkin lihasmassaa pikkasen enempi ku mulla - ja pelkästään sen alastulon takia se reissu kyllä kannatti tehdä. Sinin kanssa naurettiin, kun meinattiin molemmat kaatua samoihin isoihin koloihin, ja kun Miklu katkas järkyttävän kokoisen karahkan puusta, joka sit lähti vainoomaan sitä. Se oli huvittavaa.

Kun päästiin viimein maantielle ja meidän kyltti alkoi näkymään, otin loppukirin hölkäten. Olin ekana mökillä, jee. Kukaan ei edes huomioinut että tulin :D

Vedin viis lasia mehua putkeen (ihan vaan siks, että pääsin juomisen makuun, ja neljännen jälkeen piti ottaa vielä viides, että olis tasaluku), vaikken yleensä juo sitä ollenkaan, tai ylipäätään juo kovin paljoa. Nyt kuitenkin join ja sen jälkeen oli vähän turpee olla. Syötiin myöhemmin myös niitä edellisen päivän voittosipsejä siitä sokerinsiirtolusikaltalusikalle-kisasta. Sitten kävin suihkussa (laitoin pitkikset jalkaan väärin päin), hieroin Akia ja Jenniä, syötiin, halusin nauraa ältsin paljon, muttei se ihan onnistunu niin hyvin ku teki mieli, ja sit meninki piakkoin parvelle kirjottamaan.

Iltajutun veti tällä kertaa oululaiset. Ne esitti yhden draaman, missä oli tyttö, joka veti aina naamarin päähän sen mukaan, kuka kaveri oli kyseessä, mutta sitten se kohtas Jeesuksen, johon ei tehonnu mikään naamari, eikä se tyttö voinut esittää sille mitään. Aino+Maija hoiti laulamisen (siitä en kirjota sen enempää, kun inhoon itteeni kun aina oon niin kriittinen kaikkia lauluhommia kohtaan). Mulla on jotenkin ihan ihmeellinen suhde tohon laulamiseen ja lauluun ylipäätään. Keskeneräinen ja kummallinen. Mut ei siitä nyt sen enempää, kun ei tästä tuu muuten koskaan valmista.

Laulamisesta tuli myös mieleen, että jossain vaiheessa jammailtiin Juhan+Ipen+Nikon kanssa kitaroilla ja kongalla ja mä lauleskelin siinä. Se oli ihan hauskaa. Janne oli huippu, kun se tuli vaivihkaa siihen viereen kuuntelemaan ja olemaan messissä. Se on niin hauska, kun sillä on isot ruskeet silmät ja siltä puuttuu pari hammasta.

Mitähän muuta vielä. Ennen nukkumaanmenoa höpöteltiin ruokapöydässä vielä ja Hermanni esitteli mulle sosiaalisen naurun, miten mafiosot aina nauraa, ja mitä se voi soveltaa sit kun sillä on oma vastaanotto ja potilaat yrittää heittää armotonta läppää. Se nauru on niin sosiaalinen, että se saa mutkin nauramaan.

TIISTAI 3.3.

Aamulla oli ihan törkee väsymys ja nousin myöhemmin ku aikasempina aamuina. Jennikin ehti mennä poikkeuksellisesti vessaan ennen mua. Kävin muutenkin vähän hitaalla, ja Maija valittikin että mulla kesti muka puol tuntia, ku tulin vessasta.

Raamista ennen piti laulaa esilaulajana joku biisi mikkiin, ja meni vähän penkin alle. Aamuäänellä ex tempore laulaminen <33 lål. Mut oli se ihan hauskaa, kun ei liikaa ajatellu. Sit istuin sen Raamiksen ajan kajarin päällä. Se oli hyvä istumapaikka, kun oli pikkasen korkeemmall ku normipenkki.

Lounaan jälkeen Mökö ja Opel-Henkka piti jotain ihme älämölökonserttia mikeillä ja kongalla ja meinas mennä järki. Niille alko kerääntyä sellanen kunnon yleisökin. Aika menestyksellisä. Ihmiset kuitenkin lähti laskemaa, ja meidätkin ajettiin mökistä ulos, että lattiat sais siivottua. Ei tosin eka huvittanu lähtee, kun hidas olo pakotti makoilemaan patjalla jonku aikaa, mut loppujen lopuks kuitenkin vaihdoin ulkokamppeet päälle ja lähdin pihalle. Sinne oli kasautunut kunnon lössi, kun kaikki oli ajettu pihalle, ja lähdin Sinin seuraks kävelemään hotellille. Muut tuli matkiapinoina perässä, hahhah!

Hotellilla muut rupes pulkkailemaan siinä isossa mäessä, mutta parin mäen jälkeen siihen tuli joku hotellimies valittamaan, että ettekö näe sitä kylttiä, laskeminen kielletty ja turha sitten tulla jälkeenpäin itkemään kun sattuu, että kuka korvaa kun hotellin mäki ja hotellin pulkat ja plaaplaa. Laskemiset jäi sitten siihen (vaikken kyllä edes laskenut, mutta muiden osalta). Menin sisälle kaakaolle Ainon ja Leekkiksen kanssa. Ne tosin sai kermavaahtoo, kun tajusivat viisaina pyytää, höh. Luin Lapin Sanomia ja ajattelin, että ompa köyhä lehti. Viereisessä pöydässä istu taas niitä ranskalaisia, ja yhen pariskunnan naisella oli musta silmä. Heti tuli mieleen, että PERHEVÄKIVALTAA, mutta ne näytti kuitenkin ihan nauravilta ja normaaleilta - mutta toisaalta vaan sillon, kun siinä oli muita ihmisiä messissä. Ei voi tietää, mitä sitten oikeesti oli käyny. Huomaa vaan jotenkin, miten ite aina ajattelee heti ekana pahinta mahdollisuutta. Varmaan kun mediasta ei muuta ikinä luekkaan.

Mökillä ajauduin jossain vaiheessa juttelemaan Carolinen kanssa, joka on yliopisto-opiskelija Keniasta, 3kk Suomessa. Oli tosi villiä puhua vaihteeks taas englantia jonkun kanssa. Toisaalta englanti on sen äidinkieli, joten sillä ei ollu samanlaista kynnystä puhua sitä, kuin ehkä suomalaisella saattaa olla. Välillä tosin turhautti, kun änkytti ja takelteli ja puhu epäselvästi ja menee sekaisin shessä ja hessä. Se on rasittavaa. Mutta ihmeen hyvin se ymmärs kuitenkin. Se kertoili kaikkiä juttuja Keniasta: miten siellä on isoja puistoja, joissa on norsuja ja kirahveja ja seeproja ja leijonia, ja miten ne norsut syö puista kukkia, ja miten se ei tykkää eläimistä, ja miten apinoita pidetään lemmikkeinä samalla tavalla kuin koiria, ja miten siellä on suuri eriarvoisuus ihmisten kesken (palatseja > ihmisiä ilman asuntoa), ja miten se on luterilainen, koska äiti on Tansaniasta, joka taas on ollu saksalaisten siirtomaa aikoinaan, ja että miten sen poikaystävän isä on pappi, ja että miten köyhä perhe saattaa antaa 12v. tyttönsä vaimoks, jos mies tarjoaa tarpeeks rahaa ja kaikenlaista sellasta. Oli hassua fiilis, miten kulttuurit kohtas. (Tuli heti mieleen hissan kutoskurssi, 'Kulttuurit kohtaa', huoh..)

Jotenkin se persoonien ja kulttuurienkin ero kulminoitui siinä, että Lännen Nopeinta pelatessa mun kortit oli tiukassa järjestyksessä ja ojennuksessa, ja sen taas ihan levällään ja miten sattuu. Ehkä oon vaan tällanen jäpittäjä :D

Iltajuttu pidettiin hämärässä valaistuksessa ja Hude juons sen. Todistajina oli Nikon Jenni ja Intia-Juha, ja sit Nikokin puhu, osittain samoja juttuja mitä vuos sitten (en tiedä, miks muistan niin tarkkaan). Nikoa kuunnellessa tuli sama fiilis kun Henkankin suhteen, varmaan siks että tutustuin niihin samaan aikaan kolme vuotta sitten. On vaan hassu huomata, miten paljon ihmiset muuttuu.

Tän illan olin ite ihan jäässä. En saanu laulettua, en saanu tehtyä mitään muuta ku ihmeteltyä. Oli sellanen fiilis, etten osannu ku ihmetellä, kun oli sellanen ryhmäsuggestointirukoushetki. Vuos sitten olisin varmaan ollu ihan täysillä messissä, mutta nyt olin jotenkin hirmu torjuva. Johtuu varmaan siitä, että oon niin hukassa oman pään sisällä. Musta on tullu niin kyyninen. Nytkin, kun nimeltämainitsematonhenkilö halus siunata mua ja kuuntelin sen juttuja, niin ajattelin vaan koko ajan, miten ympäripyöreitä ja yleispäteviä juttuja se lateli. Just sellasia kauniita sanahelinöitä, joita voi iskee kenelle tahansa, ja ihmisille tulee hyvä olo. Tuntuu, että niillä luodaan ihmisille vaan valheellista välittämisen ja turvallisuuden tunnetta. Sanotaan kauniita asioita, jotka ei kuitenkaan personoidu yksilölle mitenkään.

Toisaalta, vaikka itse olinkin superkylmä, niin kuitenkin aina huomaa, miten jotkut ihmiset oikeesti kokee sen hyvänä asiana. Ihmiset itkee ja on ihan herkkinä. En mä niitä mitenkään syytä, että ne feikkais tai mitään. Ite oon varmaan vaan niin paatunut.

KESKIVIIKKO 4.3.

(JES, vika kokonainen päivä! Tää on niin pitkä postaus että yrjöön)
Tää aamu oli sen sijaan spesiaali: nousin aamutoimille jo VARTTIA VAILLA kahdeksan. Vähän kyllä meinas ruveta koomaamaan, kun yritin pukea päälle, mutta kyllä se pikku hiljaa lähti siitä sitten pyörimään.

Aamiaispöydässä eräs nimeltämainitsematonhenkilö (eri henkilö, kuin edellinen nimeltämainitsematon), täräytti pöytää KAHESTI niin kovaa, että juomat läikky. Esim kahvit Akin sormille. Eikä se henkilö pyytäny ees anteeks, niin jo on.

Raamiksen piti Malle, ja se puhu seurakunnan tärkeydestä ja miten Paavali rinnasti sen miehen ja naisen väliseen avioliittoon, jnejne. Se kertoili myös juttuja siitä, miten Tapsa yritti aikoinaan saada rakennuslupaa ja lainaa Vapiksen rakentamiseks Kuopioon. Niitä oli ihan mielenkiintosta kuulla.

Päivän kohokohta oli kuitenkin se, kun mentiin jäälle pelaamaan hankipalloa. Se oli ihan sairaan hauskaa (kirjaimellisesti, koska reilusti yli puolet ajasta mä puhtaasti vaan NAUROIN). Se on kyllä sellasta urheilua, millä saa varmaan nopeiten sykkeen korkeelle ja hien pintaan. Rymyäminen ja kompastelu siellä pian hyvinkin möyhityssä hangessa oli jotenkin niin koomista, ettei sille voinut olla nauramatta. Meitä oli ekalla puoliajalla (45min) ihan hyvin pelaamassa, ja mein joukkue voitti 7-6, håhå! Siinä vaiheessa oli jo sairaan kuuma, vaikken jaksanu kunnolla ees rehkiä kertaakaan. Aina välillä möyrin siellä hangessa korkeintaan. Toisella puoliajalla puolet porukasta oli uupunut ja jäänyt pois, joten peli ei ollu ihan niin hektistä. Tällä pelipuoliskolla nauroin varmaan vielä enemmän, enkä osannu tehdä oikein muuta kun potkia (VAHINGOSSA!) poikia sääriin. Voitettiin tääkin puoliaika, mutta unohdin lukemat.

Sisälle tulon jälkeen sukkahousut oli ihan märät ja piti vaihtaa ne jo erikseen ennen saunaa. Sanni oli piilotellu Uno-kortteja laukussaan (väitti, ettei kukaan ollu muka kyselly niitä, EIPÄ VISSIIN!), niin pistettiin sitten Unot pystyyn - oululaisten pastorin keksimillä säännöillä totta kai. Ne on niin huiput.
-9 > kaikki läpsäsee pakkaa > päällimmäisen käden omistajalle 2 virhekorttia
-0 > pakat kiertää seuraavalle
-samanvärisen samanlaisen kortin saa heittää välistä, vaikkei olis oma vuoro
-erikoiskortteja saa laittaa monta
Oliskohan ollu vielä muuta.. No mut kuitenkin, se on huippua noilla säännöillä. Pelatkaa!

Ruualla tuli yllättäen melkein perinteinen kasvissyöntikeskustelu ruokapöydässä (olin tän reissun ainut vege). Eipä siinä mitään, ei ollu nimittäin ihan eka kerta. Se on vaan niin hassua, miten ihmiset jaksaa aina puhua siitä. Oon vaan niin tyytyväinen kun ei tarvi syödä lihaa. Ah. Se on jotenkin niin vapauttavaa. En osaa kuvitella ainakaan tällä hetkellä, että söisin lihaa. Se tuntuis niin kummalliselta (varsinkin kahden vuoden tauon jälkeen). En haluais jauhelihaa, nakkeja, en punasia pihvejä - ei oikeestaan tekis mieli MITÄÄN. Kanakin on kuitenkin niin ällöttävää ja siihen kyllästyy. Eli lihattomuudelle ei ainakaan vielä näy loppua.

Haha, luettiin vanhoja Jeriksen vieraskirjoja ja siellä oli jotain merkintöjä Vapiksen reissuista vuodelta 1990 eli ennen kuin olin edes syntyny! Tapsakin oli jättäny puumerkin sinne. Sit joku oli kommentoinu siihen alle: "Pysykää te savolaiset vaan siellä Savossa! Ei teitä kukaan tänne kaipaa!" Johon alle joku kirjottanu: "Melko tyhmä kommentti." LÅL

(Tuli paussi kirjottamisessa, kun tytskyt tuli kattomaan leffaa. Tsekattiin Pianisti, siinä on ihanan karismaattinen surusilmä Adrian Brody, se oli niin SYDÄNTÄRIIPIVÄ! Mut oli ihan hyvä leffa kyl)

Mutta. Kyseessä siis oli tosiaan viimeinen ilta ja se oli melkoisen railakas. Innostuin esim sekottelemaan Uno-kortteja (Caroline opetti mulle uuden sekotustavan!), ja jostain kumman syystä rupesin vaan selittämään Pilville, että miten siistiä olis kun muistais koko korttipakan värit järjestyksessä ulkoo. Sit ruvettiin kisaamaan. Pilvi valitsi, että pitää muistaa 12 korttia ulkoa. Sitä sitten joku aika siinä harjoteltiin, ja hei, mä MUISTIN! Tein sen jälkeen vielä uudestaan 12:lla kortilla ja iltapalan jälkeen vielä 20:llä. Eikös kuulostakin fiksulta. Mutta se oli jotenkin hirmu hauskaa, kun siihen tartti vaan sen oikean rytmin. Tosin Leekkis veti paremmaks, se oli joskus Sinin kanssa harjotellu piin desimaaleja ulkoo, lateli niitä jonku 50 varmaan.. Ältsin turhaa. Ja siistiä!

Iltajuttu olikin sitten enemmän huumoripainotteinen, koska PH-partyt (eikö oo hieno termi, keksin ite, mut koittakaapa keksiä mitä se meinaa) oli pidetty jo edellisenä iltana. Kuski ja keittiötädit ja Hugo Boss sai kiitoslahjat panostuksestaan, katottiin lyhyt slideshow leirillä otetuista valokuvista Nikon (hivenen kehnosti) selostamana, pelattiin juo-lasillinen-vettä-ilman-käsiä-mahdollisimman-nopeasti-kilpailua, rakkauden pikajunaa (HAH, vitsi Janne veti kunnolla avokkaalla! näytti siltä, että muuten koski, auts), arvailtiin Raamatun jakeita ruotsiks, jaettiin Leirityttö ja -poika arvonimet.. kaikkea tällasta. Oli kyl ihan hupaisaa, varsinkin kun satuin istumaan tällä kertaa portailla, ja siitä näki just tosi hyvin kaikki tapahtumat aitiopaikalta.

Iltahubailujen jälkeen oli vuorossa sisällä häröilyä ja kodassa höntsäämistä. Ajattelin eka, että vois fiksusti olla talossa hiljasuuteen asti ja sit mennä kotaan, kun siellä oli lupa valvoa pidempään, mutta koska kaikki kansa katos kotaan melkein heti, niin menin laiskasti lauman perässä. Inhoon vaan sitä savunhajua, mikä sieltä aina tarttuu, tosin tällä kertaa ei edes hirmu pahasti. Makkara vaan kärtsäs. Jonkun ajan kuluttua mentiin Jennin kanssa kuitenkin sisälle, just ennen virallista hiljasuutta, mutta kuten arvata saattaa, porukka oli vielä ihan täydessä käynnissä. Mun mahtava idea vesipokerista kaatui siihen, etten osaa itekkään pokeria kovin hyvin, mutta keksittiin sen sijaan helpompi peli: pakka jaettiin neljään osaa (oli 4 pelaajaa) ja vuorotellen nostettiin omasta pakasta päällimmäinen kortti ja se, kellä oli pienin arvo, joutui juomaan lasillisen vettä. Voiko ehkä nerokkaampaa peliä olla u_u Pilvi oli sekottanu pakan (tai oikeammin, koska Pilvi oli kyseessä, pakkaa EI ollut sekotettu) ja mulla oli ihan törkeen huonot kortit. Jouduin heti alkuun juomaan kaks lasia ja lisäks yhden puolikkaan Iidiksen kanssa, koska oli samat numerot eli tasahäviö. Loppujen lopuks muhun uppos 7½ mukillista vettä, Pilviin ja Mikluun VAAN YHET VITJA ja Iidikseen muutama enemmän, mutta mä olin joka tapauksessa huonoin/paras. Että tällasta tällä kertaa. Yleensä tosin juon liian vähän vettä, joten ehkä tää korvas sen.

Jossain vaiheessa olin eksynyt sohvalle juttelemaan Akin kanssa syntyjä syviä, mutta sitten tuli illan absoluuttinen kohokohta (vai miten sen nyt ottaa): Pinja laskeutu alas tyttöjenparven portaita, ja kun se oli jo alakerrassa niin Rosan pää pisti parvelta esiin ja se sano että "varokaa ettei se törmää mihinkään tai kato peiliin tai lähe ulos, älkääkä tarratko siihen, koska se kävelee unissaan". Se oli TOSI spookya. Ei oo ikinä ennen tullu vastaan unissakävelijää. Pinjalla oli silmät auki ja se oli periaatteessa hereillä, mutta jotenkin sen aivot oli vielä unessa ja se oli ihan muissa maailmoissa. Se hortoili ja piirs vieraskirjaan kukan ja kirjotteli ympärillä olevien ihmisten nimiä sinne, sit se olis vältsillä tahtonu lähtee ulos ja mennä saunaan (mikä mahtava peitetarina sille syötettiin, että olis muka miesten saunavuoro). Oli varmaan tosi fiksua, kun kaikki hereilläolijat vuorollaan melkein juoks sen perässä ja oli ihan että mitä ihmettä. Loppujen lopuks episodi päättyi siihen (siinä vaiheessa olin jo sängyssä yrittämässä nukahtaa), että Malle herätettiin sanomaan, että pitää mennä nukkumaan, ja sit Pinja viimein usko ja kömpi sänkyyn Ellan viereen.

P: "Ella? Ella!"
E: "Noo?"
P: "Ella, mä tulin takasin."
E: "Ihanaa. Mulla olikin jo ikävä sua."

Se oli jotenkin niin huvittavaa, vaikka vähän pelottavaakin. Ja Rosa sano kuvaavasti: "Pinja on aika äkänen kun se nuQQ." Se oli kyllä totta, koska se oikeesti OLI äkänen. ("Et määräile minuA!")

TORSTAI 5.3.

Vikana aamuna tein aamutoimet tavallista aikasemmin. Olin kyllä ihan täysin pöhnässä, mutta heräilin jotenkin pitkin aamua kattomaan aina kelloa, enkä jaksanut lopulta enää nukkua, koska kuitenkin piti jossain vaiheessa nousta ylös. Sain pakattua suht hyvissä ajoin, vaikka toki porukkaa oli siinä vaiheessa jo aamupalalla. Sain muutaman letunkin <33 Rakkaus.

Tän päivän vietin pipopäänä (kuten osittain muutkin päivät. ei vaan huvittanu hirveesti laitella tukkaa). Syömisen jälkeen kannettiin Jennin kanssa käsikamat bussiin ja varattiin paikka siitä takaoven vierestä, ettei tartte varsinaisesti istua kenenkään takana. Jälkeenpäin ajateltuna se olikin kyllä ihan bueno paikka, vaikka alkumatkasta vetikin niin paljon, että mun jalat oli ihan jäässä, kontrastina Qmalle menomatkalle. Loput kamat kasaan (meinasin unohtaa mun ihQt raitasukkikset kuivumaan!), ja pihalle höntsäilemään, ettei oltu siivouksen tiellä.

Istuttiin bussissa varmaan puol tuntia, ennen kun päästiin lähtemään, koska siivous kesti ja liikkeellelähtöä ennen piti pitää vielä löytötavaroiden huutokauppa. Mun veikkaus oli, että päästään lähtemään 10:20, mutta olin liian optimistinen (vaikkakin pessimistisempi kuin Jenni, joka arveli ajaks 10:15), koska lopullinen lähtö tapahtui vasta 10:35. Taaksemme jäi ainakin kolme lumeen kissankokoisin kirjaimin piirrettyä viestiä: "WE <3 HERMI!" Voi luoja. Hermannilla on faneja. Ei sen sosiaalinen nauru nyt ihan niin vakuuttava ole.

Alko heti ramasemaan, kun köröteltiin pikku hiljaa etelämpään ja etelämpään. Pysähdyttiin samalla paikalla, missä menomatkallakin, ja ihmisillä oli joku hillitön tuliaistenosteluvimma. Sen kahvilan myyjä oli muuten Kuopiosta kotosin, mutta oli ajautunut jäämään vähän pohjosemmaksi asumaan. Sellasta sattuu. Vähän joku Lappi olis kyllä omanlainen paikka asua..

En muista, mitä bussissa tapahtu. Luultavasti yritin nukkua mitä soveltavimmissa asennoissa, mutta mikään ei oikein ollu optimaalinen, kun se ovi heitti edelleen kylmää ilmaa mun jaloille. Miklu tuli välillä heittämään musta läppää. Reilu. Aina se vaan pilkkaa. Jossain kohdassa jäi vasemmalle kuulemma Orvokintupa-kyltti. Mut mä nukuin sen ohi. NYYH.

Jouduin syömään taas Kasvis Burgerin, koska ylläripylläri, ABCin noutopöytä ei tälläkään kertaa tarjonnut vegevaihtista. Ei se koskaan. Ruokailun jälkeen ostettiin Leekkiksen kanssa Kinderit marketista (en ollu pitkään aikaan syöny niitä!), ja mun yllätys oli ruma pitkäkorvakirahvi, jonka piti kai lepattaa niillä korvillaan ilmassa. Se oli irvokas. Lahjotin sen pois.

Tupoksella hylättiin oululaiset tylysti odottamaan kyytejä ja lähdettiin köröttelemään kohti Kuopiota. Oli jännä, miten erilaset hyvästit jotenkin oli, mitä viime vuonna. Ei se nyt varsinaisesti ole huono asia, se on vaan..tosiasia. Jäi kyllä hyvä mieli siitä, että niitäkin välillä näki. Ouluun kun ei tule liian usein eksyttyä.

Kuopioon ajettiin ilman pysähdyksiä. Oli jotenkin ihanan rentoa, kun bussiin ilmesty porukan harvenemisen jälkeen lisää tilaa, ja ei tarvinnut olla ihan niin silleinä purkissa. Jenni katos Benkun viereen, joten sain nauttia kahdesta paikasta itselläni. Yritin nukkuakin, mutta Mökö rupes selittämään yhtäkkiä, miten joku Oulun tyttö oli saanut oikein "silmät seisahtumaan"! Yritin houkutella sen kertomaan, että kuka ihme sen oli saanut aikaan, muttei se suostunut paljastamaan. Oli kuulemma lipsauttanut jo liikaa. Mutta se vähän väliä sanoi samasta asiasta jotain tyyliin "missähän se männöö, mitähän se tekköö" ja oli NIIIN selvää, että se ois oikeesti halunnu sanoo, mut ei vaan viittiny. LÅL. Musta oli jotenkin sairaan symppistä, kun se oli niin sellanen ihastuneenolonen :D Sit se selitti, että "tiedätkö Henkka, mitä laulua pitää kuunnella, kun on sydänsuruja? siinä lauletaan jotenkin sillein, että olit aarteenani ja jotain sellasta.." HAHAHAHAH

Jossain vaiheessa en enää jaksanu yrittää nukkua, ja kun laitoin penkkiä niin taakse, että Akille tuli mun takana ahdasta, se hyppäs penkin yli ja siirty mun viereen. Sit istuttiin ja juteltiin vähän kaikenlaista ja se oli rattosaa. Aki on niin symppis, se herättää mussa sellasia ihme hellyyskohtauksia :D Haha, ehkä sillä on aivoissa joku hellyyspatoutuma, jonka mä alitajuntaisesti aistin. No ei vais. Mutta en mä toki liikaa hellyyttä osoita, koska asianomainen tai asianosattomat rupeisivat kuitenkin kuvittelemaan ja kehittelemään kaikenlaista, missä ei ole mitään perää.

Päästiin perille ja iskä tuli Neran kanssa hakemaan ja kaikki tuntui yhtäkkiä olevan taas ihan kuin ennen. Oon taas kotona, huone näyttää samalta, jnejne. Äiti oli ihana, kun se oli laittanu kunnon iltapalat ja kaikki valmiiks, kun tulin kotio. Huomaavaista. Ihmeen hiljastakin on sen kuuden päivän jatkuvan älämölön jälkeen, vaikka Vertti höpöttikin taas kaikkee turhanpäiväistä ja kaikki puhu toistensa päälle kuten tavallista.

Mutta kotona taas. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Tykkään reissamisessa siitä (varsinkin sivistyksen ulkopuolella mentäessä), että se normaali elämä tuntuu pysähtyvän hetkellisesti. Heti kun tulet kotiin, pitää ruveta taas miettimään kaikkia niitä tehtäviä ja hoidettavia asioita. Arki on läsnä. Mutta matkalla ollessa se katoaa, sitä ei ole, sitä ei tarvi ajatella. Siitä saa irtautua.

Nyt oon kuitenkin taas täällä ja tässä, ja mun pitäis yrittää saada arjesta ote, ennen kuin se saa otteen minusta.

Mutta Lappi oli kaunis ja ihana. Enkä uskonut että tästä postauksesta tulisi näinkin tarkka :D ja näin törkeen pitkä. Hyi minua. Mutta eihän teitä kukaan pakottanut lukemaan. HÄHÄ!

Nyt mua väsyttää.