Sillä, että yhtäkkiä onkin mahdollisuus nukkua kunnolliset, pitkät, juurisenpituisetmitäitsetahtoo yöunet, on seurauksensa. Olen ilmeisesti jo niin tottunut kituuttamaan eteenpäin väsyneenä, ajallisesti erittäin vajaasti nukkuneena, että väsyneisyydestä on tullut normaali olotila. JOTEN, kun yhtäkkiä onkin takana virvoittava PITKÄ yö, niin seuraavana iltana ei väsymys meinaakaan iskeä.
Eilen illalla (yöllä) havahduin siis ajankuluun vasta, kun alkoi tulla jo valosaa. Vaikka se tuleekin nyt kevään lähestyessä jo tosi aikasin (INANAAAAA KUN PÄIVÄT PITENEE JEEEE). Mutta silti. Pelästyin vähän itsekin. En viiti edes sanoa, miten myöhään meni, mutta MENI.
Oon ehken ihan superhyvä aina pyöräyttämään oman unirytmin ylösalasin. Siistiä, kun jonkun asian taitaa! Vaikka oon mä kyllä superhyvä lagaamaankin. Ja koomaamaan. (Niissä on hienoinen ero.)
Käytiin nyt illalla kattomassa äipän ja Hennin kanssa Liekki palaa -musikaali Pyhän Johanneksen kirkossa (se on tosi omituisesti rakennettu..). Se oli ihan ok, oli ihan hauska olla pitkästä aikaa kattomassa, kun ihmiset laittaa ittensä likoon. Itse tarina oli jotenkin aika perus ja yllätyksetön: nainen tapaa ensirakkautensa vuosien jälkeen, ne alkaa seurustella, mies lähteekin lähetystyöhön ja tulee ero, koska nainen tahtoo rakentaa uraa, mutta loppujen lopuksi ottaa kuitenkin virkavapaata ja lähtee perään vinkuintiaan, vai mihkä se nyt oli. Ja lopussa tuli jopa ihan oikea pusu!
Mulla iskee välillä aina ihan suunnaton itseinho. Joskus vaan oon ihmisille ihan tosi töykeä, ikävä ja halventava, ja vaikka tiedostan ja huomaan sen itsekin siinä hetkessä, niin silti en osaa(halua?) lopettaa. En tykkää omahyväsyydestä ja pätemisestä ja ittensäkorottamisesta muissa ihmisissä, niin miksen pääse niistä sitten itsessäni eroon? Johtuuko se siitä, että alitajunnassa oon kuitenkin pohjimmiltani niin itserakas, etten oikeasti edes halua päästä niistä eroon, vaikka yritänkin itselleni uskotella niin?
Minä haluisin tehdä elämässä välillä jotain muuta. Jotain muuta, ku lukioo ja viulua ja Kuopioo ja näitä naamoja kotonakoulussakaupungillakonsallakirkolla(KAIKKI ALKO K:LLA!!!wtf). En minä oikeasti edes tiedä tarkalleen, mitä MUUTA, mutta silti. Ja ennen kaikkea ois kiva nähdä välillä peilissä joku muukin naama ku tää sama. Ootteko miettiny, että sitä kattelee itteensä elämässä MONTAKYMMENTÄ VUOTTA??? Ja mä alan kyllästyä jo ennen toista vuosikymmentä!
Jos ajan kulmakarvat pois, ni tulis ainakin jotain muutosta pärstään.
Nyt on taas sellanen olo, että haluan inhota ja vihata kaikkia ja olla peiton alla viikon (jota en oo edelleenkään tehnyt, vaikka puhuin siitä jo aikaa sitten).
..pakko laittaa Jose soimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti