Saa taputtaa, olin nimittäin ahkera ja aikaansaava! Tappelin Wordin kanssa, revin hiuksia päästä, leikkelin pahvia, leikkelin paperia, leikkelin 40 ylppälakkia ääriviivoja myöten, revin 40 paperinpalan reunat, liimasin 40 kuvasuikaletta pahviin, liimasin 40 ylppälakkia pahviin, liimasin 40 revittyäpaperia pahviin, liimasin 40 lyyratarraa pahviin, liimasin melko monta postimerkkiä ja nuolin melko monta kirjekuorta kiinni. Siinä meni ihan liikaa aikaa. Tuntu, että koko päivässä ei tapahtunu mitään muuta.
Onneks äippä kirjotti ees osotteet.
Ai niin, ja signeerasin myös 40 korttia! Kirjotinko signeerasin, tarkotin tietysti allekirjotin. Haha he.
Onneks on myös naamakirja, en ois jaksanu vääntää enempää kortteja. Leikkaaminen on oikeesti rankkaa, kun on putkeen saksinyt 40 lakkia niin pikkusen jäkittää käsi.
Nyt en nää muuta ku turkoosia varmaan huomiseen asti.
Ai niin, ja kyl mä höpöttelin itekseni varmaan kakskyt minuuttia. Esiinnyin ikkunalle. Kyllä se tästä alkaa muotoutua. Jopa 2 viikkoa ennen h-hetkeä! Ennenkuulumatonta.
Ja ai niin, mummi soitti ja kysy saako onnitella. Tuli hellyyskohtaus kun kuulin sen värisevän äänen.
Ja ja ai niin, luin myös tänään vähän. Mutta mielummin olisin lukenu koko päivän, mutta kiitos korttien, ei onnistunut.
Joo, ei tällä postauksella ollut oikein muuta funktiota kuin itseni ylistäminen, myönnän, ja olen pahoillani jos erehdyit tänne saakka lukemaan!
..tai eiku oli tällä pointti! Pointtiha oli siis se, että asiat edistyy. Kyllä tää voitoksi vielä kääntyy.
Nyt jos vaikka nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti