Tänä aamuna hikoilin imurin varressa ja poljin lähikauppaan ostamaan salladiaineksia (neljä päivää poissa kotoa ja ei mitään ruokaa, mitä tarjota). Olisin halunnut myös vadelmia, mutta oli vain puolalaisia, joten piti tyytyä mustikoihin.
Istuttiin ystävien kanssa patiolla ja aurinko paisto aina kun ei ollut pilvessä. Istuin ja kuuntelin ja havahduin jossain vaiheessa semiepäsosiaalisuuteen, se tulee aina huomaamatta: en vaan kokenut tarpeelliseksi sanoa juuri mitään useimpiin asioihin. Tai olisin varmaan voinut heittää jotain kaikkeen, mutta tuskin mitään sellasta, joka olis kertonut kenellekään mitään uutta. Mietin, että kai mun mieli on viime päivinä pyörinyt jotenkin suurempien asioiden ympärillä ja siks en kokenut tarpeelliseksi esittää mielipidettäni Sokkarin alennusmyynneistä tai vastaavasta.
Joskus tykkään jauhaa tyhjää, mutta tänään en jotenkin osannut.
Illalla tiedostin runousopin perusteita tankatessani, että kurkunkuristus on mulle tosi toistuva tunne. Viime aikoina oon oppinut huomaamaan sen, aikasemmin vaan alitajunnan tasolla. En oo kuitenkaan päässy niin pitkälle, että ehtisin myös saada kiinni ne ajatukset, jotka kuristavan tunteen aiheuttaa.
Mutta kivalta se ei tunnu. En tiiä, miks reagoin niin helposti sillä tavalla, että hengitys käy astetta epämukavammaksi.
Tänään satoi yhdessä vaiheessa ihan hullun kovaa. Sitten myös jyrisi. Neekku lipesi kellarikerrokseen turvaan. Myöhemmin aurinko paistoi ja satoi terävää, pystysuoraa sadetta samanaikaisesti. Tajuttoman iso mehiläinen lensi keittiön ikkunasta sisään. Ajoin sen lasilla ja paperilla pois. Hrr.
Löytäisimpä huomenna lakkiaismekon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti