Oho hups, jo toinen postaus tänään.
Mutta tekee mieli kirjottaa.
Oon odotellu, millon tapahtuu se pieni rajanylitys, mikä saa mut hermostumaan noihin pölyröykkiöhin mun huoneen lattialla ja kamalaan roinakasaan pöydällä. Tänään se tapahtui. Se tapahtuu aina niin, etten etukäteen päätä että "NYT! TÄNÄÄN MÄ SIIVOON!", vaan alotan vaan jostakin jotain pientä nyhräämään ja sit ajaudunkin siistimään koko systeemin. Olin tyytyväinen. Nyt on taas kamat järjestyksessä ja pölyt pyyhitty.
Kuuntelin samalla kaks CD:tä Kalevalaa, kolmas menossa. Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi.
Minulla on ollut tänään jotenkin hyvä olla. Oon aika huono keskittymään ihmisiin ja kohtaamaan niitä ja juttelemaan niiden kanssa ja keskittymään niiden sanomisiin, enkä tänäänkään siinä ihan onnistunut, mutta Jumalan kanssa mulla oli hyvät keskustelut. Mulla on sellanen levollinen mieli ja suuri luottamus, ja se saa mut hymyilemään. Olisin voinut olla tänään periaatteessa Jykälässä ihan muissa kuvioissa, mutta tiesin että mun pitää olla Kuopparissa. Ajatuksella on kuitenkin suuri voima, koska kun kävelin nuortenillasta Minden kanssa kotiin, sain just loppumatkassa tekstiviestin. Outoa kyllä, se ei yllättänyt mua. Ehkä mä olin aavistellut sitä, en tiiä. Mutta jostain syystä tiesin, keneltä se on ja melkein osasin odottaa, minkä tyylinen viesti on kyseessä.
Ja tiesin ihan oikein.
On ihan lämmittävää olla jonkun mielestä ihana.
Huomenna muistakaa rakastaa äitejänne! Vaikkei se helppoo ookkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti