Varpaisillaan solukoissa

Oon muutaman päivän lemahdellut jatkuvasti jotenkin tosi.. mieheltä.
Se johtuu joko uudesta deodorantista tai sit mun testosteronitaso on noussut.

Jos olisin mies, olisin varmaan tosi nössykkä.

Tänään olisin halunnut olla hyvin ahkera, mutta jossain vaiheessa harhauduin tarpeettomuuksiin. Sit ehdin lukee enää ihan vähän, kun pitikin jo kiiruhtaa soluun Minden luo. Mut ei se haittaa. Oon päättäny, että jos mun on jonnekki tarkotus päästä sisään, niin kyllä Jumala antaa tarvittavat taidot siinä pääsykokeessa.
Mikä ei tarkota sitä, ettenkö lukis enää sivuakaan.

Solussa oli vain neljä tyttöä minut mukaan lukien, mutta jäipähän meille enemmän syömistä HÅHÅHÅ. Oli keventävää jakaa ajatuksia ja kuunnella toisten huomioita. Tiedostin, miten vähän oon viime aikoina puhunut ihmisten kanssa uskon asioista, oon vaan pyöritelly niitä päässäni enkä vastaavasti kuullut hirveesti muidenkaan kokemuksia. En ees oo huomannu sitä puutetta ennen ku tänään. 

En saa lukea rauhassa keittiössä, kun muut talon asukkaat tulee häirimään:

Ä: "Ei enää voileipiä, isi! Nyt riittää."

I: "No ei todellakaan, kuvitteletko että sinua jatkuvasti passaisin!

..paitsi jos pyydät."
Ä: "Kuulitko Orvokki, paitsi jo pyydän."

I: "Suutelen maata jalkojesi alla ja varpaitasi.

Alotanko pottu- vai pikkuvarpaasta?"

Ä: "Pikkuvarpaasta voit joo alottaa."

I: "Pikkuvarvasta ensin nuolen. Äiti kuule tykkää siitä. Tosin joskus se potkasee. Just kun oon saanut kielen oikein mukavasti siihen kahden varpaan väliin, tulee potku."

Ä: "No kun kutittaa!"

O: "No hyi, likasia varpaita hei!"

Ä: "Saunanpuhtaita."

I: "Teen ruusutarhaksi tienoon sen, jolla jalkasi pieni astuu..."

Nyt oli jo niin rankkaa juttua, että täytyy myöntää etten muista sanatarkasti tätä dialogia, koska se oli niin hämmentävä, ja lisäksi mietin muutaman kerran viitinkö ees laittaa tänne tällasia ällöttävyyksiä. Mutta kukapa mut siitä tuomiolle laittais. Tosin sensuroin vähän. Hrr.

Huomenna lupaan lukea paljon. En suostu vajoamaan saamattomuuteen.