Luovasti hukassa ja hanskassa

Tämä päivä oli hyvä päivä.
Minulla on ollut hyvä mieli.

Eilen illalla kamala ahdistus hellitti viulun rääkkäämisen ajaksi, koska sillon ei ehtinyt ajattelemaan muuta. Sen jälkeen tulikin omituinen efekti, että kaikki otti hullusti päähän, ei pystynyt lukemaan edes ihmisten naamakirja-statuksia ilman ettei ois halunnu hakata kaikkia. Muille sattuneet kivat asiat tuntui maailman suurimmilta vääryyksiltä. Se oli niin naurettava ärsytysalho, että melkein nauratti sen naurettavuus.

Sekin ihmeolo kuitenkin helpotti kummasti, kun ruvettiin väsäämään iltapaniikissa Ellun kanssa juttua koulun Orakseen luovasta kirjottamisesta (kuulemma tämän numeron teemana). Se ois pitäny olla periaatteessa valmis jo maanantaina. Ollaan aina ajoissa liikkeellä. Lisäks kirjotettiin niin kamalaa psakaa, että hävetti, mutta HEI, ainakin toteutettiin se hyvin LUOVASTI, teemaan sopien. Meinas tökkiminen iskeä loppuvaiheessa kun kello näytti jo liikaa, mutta ehkä ihan hyväkin tuo myöhäinen ajankohta; päivällä tuskin olis kelpuuttanut niin huonolaatuista juttua itsekritiikkisiivilän läpi.

Mut me tehtiin se. Olin melkein ylpeä meidän säälittävästä ponnistuksesta.

Aamu oli jotenkin suloinen. Nukuin ihan liian vähän tunteja, mutta silti oli hyvä filis. Menin konsalle ja soitin kamalasti vääriä ääniä, mutta Jarppa oli suopeena ja kertoili juttuja. Ens viikko skippautuu helatorstain takia, ja seuraava tunti onki sit viiminen ikinä. Tosi omituista. Mitä voi ostaa opettajalle kiitokseks yli kymmenen vuoden yhteistaipaleesta?

Ulkona oli tuulisen viileää, mutta ihanaa. Sellasta raikasta ja kevyttä. Mua hymyilytti älyttömästi, kun poukkoilin pikkukatuja pitkin Snellmanninkadulle ja etsin lounasravintola Keittiön. Kirde vanheni tänään ja se halus sen kunniaks sinne lounaalle, kun ei oo testannut paikkaa aijemmin. Italiasta tulleen kukkalähetyksen takia äippä ja se kuitenkin kuppas ja ehdin käydä tappamassa aikaa taidegalleriassa. Miettikää, kylddyyriä heti aamusta ja vielä ekana kävijänä. Olisin käyny toisessaki mut se oli kiinni.
Näyttely oli muutoin melko mitäänsanomaton, mutta oli ne kolme julmetun isoa horisontaalista teosta ihan vaikuttavia. Olisin voinut ottaa jokaisesta puolet omalle isolle seinälle joskus tulevaisuudessa. Tuin jotain torniolaista käsityöläistä ja ostin ison kaulakorun heräteostoksena.

Keittiö oli ihan symppis mesta, turska oli hilittömän hyvää. Sellasta pehmeää ja lempeää, siinä oli joku häiritsevän tuttu maku kastikkeessa mutten saanut päähäni että mikä. Hämmennyin, kun otin vanhasta tottumuksesta perunaa, vaikka olisin voinut jättää ottamatta. Kouluruokailu on ehdollistanut minut siihen, kamalaa.
Teevesi oli laimeaa, suuri vääryys.

Kävelin Vänärin läpi. Siellä oli jotenkin unista, se ei oo vielä herännyt ihan kevääseen, mutta vähän alkaa jo vihreä nurmikko orastaa keltaharmaan kuivan alta. Sain välähdyksen kesästä, ensimmäinen kunnollinen tänä keväänä. Sellanen tajuaminen, että kyllä se sieltä tulee. Hymyilin koko matkan, kun kävelin Rönöön kattomaan wanhojentassipariani ekaa kertaa sitten öö pitkään aikaan.

Se oli just kaks päivää sitten muuttanut pihan toiselta puolelta toiselle puolelle, ne vaihto kaverin kanssa keskenään kämppiä. Raukkaparka oli ihan pasmat sekasin luultua nopeammin tulleesta muutosta, kun se kaveri ei sen sijaan ollut edes pakannut kamojaan kasaan, vaikka se nimenomaan halus tehä vaihon jo nyt. Oli melkonen näky tulla siihen läävään. Miklun kamat oli pusseissa ja ex-asujan kamat oli hyvin hmm levällään. Ryhdyin kiltiksi ystäväksi: otin messiaanisen roolin ja toin järjestyksen tunnun siihen soppeen. Miklu on niin vässykkä ja hidasliikkeinen, ettei se ois saanu itekseen mitään aikaan, se olis katellut niitä kasoja vielä viikonkin päästä, kun ei se kaverikaan tuntunut olevan kovin kiinnostunut entisen kämppänsä siivoomisesta.

Oli kiva tehä vaihteeks muutaki ku istuu keittiössä naama kirjassa. Työntelin muun muassa jätesäkkeihin Hesareita syyskuulta asti, selvitin jättimäisen sekakasan vaatekaapin pohjalla - se oli järkyttävin vaatteidensäilytystapa mihkä oon törmänny. Ei hyllyjä laisinkaan. Aluskerroksesta paljastui läjäpäin kovi kokeneita kirjoja, ne sai mun sydämen melkein itkemään. Kirjoja kuuluu kohdella hyvin.

Melko häiritsevää tosin, jos mun kamoja jotkut randomit tunkis säkkeihin ja kävis sivusilmällä läpi. Hrr, ei kiitos.

Jo toinen kerta viikon sisällä, kun mun kokoa kommentoidaan jonkun sellaisen taholta, jota en oo jokuseen viikkoon nähny. Minnamus sunnuntaina että "ootko laihtunu, näytät niin pieneltä", Miklu tänään että "oonko muuten koskaan sanonu että oot kovin pieni". En ymmärrä, koska oon pysyny tässä pienessä pituudessa jo jostain yläasteelta saakka. Masentavaa. Jotkut pojat venyy vielä armeijassakin. Miks yhtäkkiä näytän kaikkien silmään pieneltä? En mä oo kutistunut.

Vaikka toisaalta, viimeks eilen ärsytti suunnattomasti tää ikuinen teini-ikä. Hormoonikierto on pyllystä, naama kukkii ku mikäki keto aina tietyssä vaiheessa, ja eilisillasta saakka mun oikeeta jalkaa on vaivannut kasvukipu! En saata uskoa. Välillä se tosin tuntuu suonenvedolta, mutta sit ei kuitenkaan.

M: "Tsekkaa, miten kuumat kengät, iskän vanhat."

O: "Siis luuletko että tollaset ihme käärmennahka puolibuutsit ois jotenki mun juttu?"

M: "Noku et lämpee mulle muuten ni aattelin että jos ees näille kengille."

Miklu oli huvittavan otettu mun panoksesta. Totuus on se, ettei oo kovin haastavaa tunkee kamaa jätesäkkeihin, mutta ei se vissiin yksinään sit olis osannu tarttua toimeen. Musta se oli kivaa kevyen ruumillista hommaa, ja ainakin olin edes jollekulle avuksi kun normaalisti oon niin itsekeskeinen.

Tänään mun lukemista on häirinnyt Veran Jukkapoika-kausi. Keittiössä istuessa katon läpi tulee hullu bassonjytke; ei siinä muuten mitään, mutta ku ne on tuttuja rytmejä. Oon minäki joskus suurkuluttanut Jukkista. Ajatus harhautuu, kun rupee hokemaan mielessään niitä sanotuksia sen basson tahdissa vaikkei ite musa kuulu katon läpi. Raaah.

"Siihen vaaditaan tiettyä tunnelmaa
jotta tulen sun tansseihin
Hei äänimies näytähän kyntes
niin nähdään mihin pystyt
Taidat tipahtaa kuitenkin
Hei, hei, hei!"

Kun kävelin pois ja menin urheiluradan viertä, pelästyin jatkuvasti sellasia ihme karjasuja. Myöhemmin tajusin, että ne tuli kuulantyöntömiehestä.
Mutta ne kuulosti vertahyytäviltä ja kaiku koko niemessä.