Kuivaa sun kyyneleet

Haluisin kirjottaa välillä ilosia postauksia enkä vaan tällasia kamalia masisangsteja, mutta rehellisyys on hyve ja niinpäinpoissaakeli.

No yks ilo ainaki on kai. Hesan kokeet onki niin aikasin, että saatan jopa ehtiä lakkiaisharkkoihin. Tosin noin tunnin myöhässä, ja sekin edellyttäen ettei VR kuse.
Mutta aikanen koe taas tarkottaa sitä, että mun pitää luultavasti mennä etelään jo torstaina.

Enää pari päivää ennen ekaa koitosta Tampereella. Mulla oli tähän asti melko neutraali fiilis, mutta nyt se on muuttunu lähinnä sellaseks toivottomaks: vaikka oon lukenu kirjat monta kertaa, niin tuntuu ettei sillä oo ollu mitään merkitystä, etten silti osaa mitään. Osaan mä jotain, kyllä mä sen tiedän. Mutta pelkään että meen kokeessa ihan lukkoon.

Koska oon nytkin ihan lukossa. Siis oikeesti täydellisen lukossa. Tai jotenki vaan ihan pingottuneen solmussa, en ees osaa selittää tätä tilannetta, koska en itekkään ymmärrä sitä. En oo koskaan ollu näin.. tällane. Enkä tajua miks nytkään oon. En ymmärrä, miksen osaa vaan rauhottua, luottaa siihen ettei mun tartte huolehtia.

Mutta minua ahdistaa ihan suunnattomasti se, että on niin vähän päiviä jäljillä. Mua ahdistaa se, että tuntuu ettei mikään täällä liikaha. Ja ite käyn niin ylikierroksilla, että oon vaan lamaantuneena enkä osaa ruveta tekemään mitään. Mun pitäs keskittyä nyt vaan kokeisiin, mutta en osaa, koska en osaa luottaa siihen että nää ihmiset sais jotain aikaan kun oon poissa.

Mun huoneen lattialla on kasa vanhoja pääsykoekysymyksiä, mutten osaa keskittyä niihinkään, koska oon kohta itkeny tunnin putkeen enkä ees tiedä tarkkaan MIKS. Mä vaan en kykene rauhottumaan. Mun silmät on punaset ja turvonneet ja nenä tukossa ja kurkkua kuristaa niin että tekee kipeää.

Mutta mä en kykene rauhottumaan. Aina kun kuivaan silmät mua alkaa itkettää uudestaan.

Mä en vaan kykene rauhottumaan. Mä en ymmärrä mikä mua vaivaa. 


Mä en kykene rauhottumaan.