Katoa, minun levottomuus

Voi elämän kevät miten tajuttoman valtava halu oli aamulla jäädä kotiin nukkumaan.

Ja miten iso se halu on huomenna kun pitäs raahautua kasiks kouluun ja VIIMINEN KUNNON KOULUAAMU.

Halleluja.

Jos huomisesta selviän ilman pommiin nukkumista, niin oon tarponu tän vikan jakson lukiossa läpi ilman poissaolon poissaoloa. Minusta se on jo oikeesti saavutus, koska noi jotkut tunnit on oikeesti ollut ihan kuolettavan tylsiä ja TURHIA! Ja silti oon jaksanu kärvistellä.

Saavutus on myös neljä hissan esseetä yhdessä illassa. Eikä mennyt edes myöhään. Siitäkin olen aika ylpeä, että sain itteni potkittua ja vielä ilman, et meni seuraavan vuorokauden puolelle.
Kamalaa kakkaa ne kyllä on ja keskipituuski noin kaksi sivua kun kokeessa se lähentelee yleensä neljää vähintäänkin, mutta onko sillä niin väliä kun ei tosta numeroa kuitenkaan tule. Jos esseet yltää "kelvolliseen" niin kurssi on plakkarissa. Jee.

Uskomatonta, miten vauhti voikin aina hiipua täydellisesti kun loppu on näkyvissä. Ei niinku lähtis enää ei sitten millään.
Vaikka tänään tuli ehkä ekan kerran sellanen fiilis, että melkein opiskelen ylppäreihin, kun rustasin noita esseitä ja oli monta kirjaa ja paperia auki nenän edessä. Siitä tulee aina sellanen pätevä ja aikaansaava olo, LÅL.

Hei en minä oikeesti ees haluis kirjottaa näin tylsistä koulujutuista ja muutenki tällasta naurettavan turhanpäivästä. Mun aivot ei nyt jotenkin kykene käsittelemään mitään syvällisempää, vaikka mulla on sisäisesti tosi levoton olo ja mua hermostuttaa tulevissa muutamissa päivissä lähestulkoon joka ikinen asia, vaikkei olis mitään syytä, mutta ku vaikee saada oma pää tajuamaan se.

Olipa taas selkeetä.
Aika siis selvästi lopettaa.
Tänään oli paljon pakkasta ja ostin viimeinkin purkkapussin edellisen tilalle. Tätä ennen en oo ollu ilman purkkapussia laukussa varmaan ties kuinka moneen kuukauteen.

Miks tuntuu yhtäkkii näin raskaalta.