Rehellistä hämmentymistä

Sain tänään päin naamaa sellasta suitsutusta, että hämmennykseni oli SUURI.

Ai mitä, ai minäkö olen hyvää seuraa ja hyväluonteinen ja älykäs ja kaunis ja merkille panemisen väärti?

Tosi omituista, mitä kaikkee ihmiset saattaa minusta ajatella eikä mulla oo hajuakaan. Sen sijaan on tosi karua joutua torjumaan toinen ja murskaamaan toiveet. Kummallista kyllä en silti koe ahdistusta. Johtuu varmaan siitä, että kerrankin olin varma siitä, miten asiat mun pään sisällä oikein on. Pelkästään jo se on ihan hivelevää. Ehkä mä oon jotain oppinutkin tässä neljässä vuodessa - toisin sanoen lukemaan aivojani hiukan paremmin. Mut vain hiukan.

Arvostan kuitenkin suuresti tinkimätöntä rehellisyyttä, siitä kiitos. Mulla on omat epäilykseni siitä, että toinen osapuoli kyllä lukee tätä, joten anteeks vielä kerran tökeröstä suhtautumisesta. Ei sun kuitenkaan tartte piilotella anonyymina siellä ruudun takana, ellet vältsil halua : D

On se kyl kumma, miten siihen naisen intuitioon ei opi koskaan luottamaan. HAH


Aamulla olin just ehtiny keittiöön pistämään veden kiehumaan, kun Jarppa soittaa.

J: "Lopeta jo se asteikkojen soittaminen ja ala tulla tunnille sieltä!"

Kiva herätys aamuun. En siis ollut myöhässä, vaan open tarkotus oli pyytää mua tulemaan konsalle vähän sovittua aikasemmin. Huomaatteko hienot pedagogiset menettelyt tässä.
Äippä ihmetteli makkarista kun tuskailin heti aamusta itekseni että et voi olla noin julma. (Vaikka siis puhuin puhelimeen.)

Ja silti menin. Mulla ei oo selkärankaa.

Kahvilassa oli söpö pikkupoika, joka tuijotti mua suunympärys täynnä kakunjämiä ja hymyili vienon ujosti.

Tää oli joku hullun musiikintäyteinen päivä. Viuluilun lisäks iltapäivällä yritettiin setvitellä penkkarimusaa ja kyllä se sitten loppua kohti alko vähän sujumaan. Tosin ei lähteny mun lauleskelut ihan kympillä. Tosin Ana oli krapulassa TouhuTorstain jälkeen. Nauran.
Illemmalla piti vielä hiihdellä kirkolle katsastamaan Temppeli24:ään tulevia biisejä. Ihanaa ku kerranki ei tartte ite vaivata päätä noilla jutuilla, ku muut päättää mun puolesta. Sopii välillä näinkin.

Söin pitkästä aikaa Miren tekemää ruokaa. Rakas siskoni ei vieläkään lämmenny mulle ku yritin ehotella sille mun etutukan kynimistä. Mä hukun tähän ihan pian. Pitäs varmaan ruveta kääntymään toisen siskon puoleen, mutta ku sekin on aina nihkeenä tän asian suhteen.
Siis ei voi olla totta et mut muka yritetään pakottaa opettelemaan ite leikkaamaan tukkani.


Minun levottomuus alkaa hellittää. Viimeinkin.
Ja kaipaan edelleenkin kainaloita. Onneksi lähen sunnuntaina Jyväkseen ja siellä mulle on tiedossa kolmekertaakaksi kainaloa. Kelpaa!


PS: Laitoin äsken tän abihupparin päälle ja tää on hullun iso vaik otin miesten ÄSSÄN lål
PPS: Vera opettelee seinän takana Ennio Morriconen länkkäriteemoja