Niin siis.Sitähän on laulajia ja Laulajia. Ja Johanna Iivanainen on kyllä jälkimmäinen.
Taisin ihastua siihen joskus, kun iskä alko huudattaa jokunen joulu takaperin sen joululevyä autossa. Sillä on lämmin ääni ja hallittu vibrato ja laaja ääniala.
Emma Salokoskikin on melkein Laulaja, mutta en silti lämpee sille yhtä paljon. Se on taitava, mutta kuitenki ääni on jotenki liian terävä ja välillä meinaa mennä nenään.
Mutta ei paha silti. Kyllä minulle kelpas edellämainittujen naisten tulkinnat Joni Mitchellin biiseistä kaupunginorkesterin plus bändin säestyksellä - varsinkin, kun joukkiota paimensi Petri Juutilainen josta koskaan oo kuullukkaa, mutta joka oli ihan tosi letkee ja sympaattinen kapellimestari. Ainakin tollasessa kevyessä musiikissa sen näytöt oli persoonallisia ja täsmällisiä. Lämpeen.
Kyllä minäkin joskus vielä opin hallitsemaan mun äänen ja oikeesti Laulamaan ja sillein. Kyllä kyllä. Toki.
(Ettekö muka usko..)
Niin ja noi huurrepuut on edelleen ihan tajuttoman kauniita. Niitä on kaikkialla. Ne on epätodellisia. Ihan ku olis jatkuvasti jossain ihmemaassa, talvipuistossa, jossain.
4 kommenttia:
katsoin äsken itsekin huurrepuita kun kävelin kotiin ja kiitin kauneudesta. nannaa
emma vetää ne korkeet jotenkin tosi takaa. ensemblen kanssa toimii paremmi :)
niin vetää. sen äänen sijotus muuttuu tosi paljon, niin se on jonkin verran häiritsevää.
Joni Mitchellistä tulee aina mieleen se leffa. Onko se nyt Love actually 8)
Lähetä kommentti